29.12.2010

joululoma = ulkoilua

Joululoma alkaa jo lähestyä loppua mun osaltani. Kouluun pitää palata jo maanantaina, eli kuvaaminen jää viikonlopuille... Kävin eilen ostamassa vihdoin ja viimein uuden objektiivin! Canon EF 85mm f/1.8.

Tänään käytiin mökillä ja koirat sai juosta jäällä. Melko nopeasti se juokseminen kuitenkin muuttui siihen tassujen nuolemiseen ja pureksimiseen. Tässä kuitenkin vähän kuvasaldoa tältä päivältä, lähinnä vielä totuttelua tuohon uuteen putkeen. Olen kyllä täysin vakuuttunut siitä, eikä tunnu yhtään että rahat ois hukkaan mennyt :)

Photobucket
Misty

Photobucket
Misty

Photobucket
Nita sai joululahjaksi tuollaisen ketun raatoa muistuttavan lelun, joka on ollut siitä lähtien kovassa suosiossa. :D

Photobucket
Nita



Photobucket
Max

Photobucket
Misty..

Photobucket
Käytiin vielä mökkeilyn jälkeen isovanhempien luona ja räpsäisin suomenpystykorva Ronjasta kuvan 

Kotona otin fiskarssit kauniiseen käteen ja saksin Mistyltä & Nitalta tassukarvat joiden alta paljastui pitkähköt kynnet.. Nitalla huomasin olevan myös kuivat anturat joissa oli pieniä halkeamia rasvaamisesta huolimatta. :/ Mistyn mielestä kynsienleikkuu ei oo yhtään hauskaa, joten tuttuun tapaan se koitti vääntää vastaan. Se kuitenkin nautti karvojen leikkelystä, harjaamisesta ja takkujen selvittelystä ja tunki koko ajan väliin kun koitin siistiä Nitan tassuja.

21.12.2010

Kulunut vuosi 2010 ja vuoden 2011 tavoitteet

Tämä vuosi on näin kilseisesti sanottuna kulunut yllättävän nopeasti. Viimevuonna en erityisemmin kirjannut ylös mitään tavoitteita tälle vuodelle mutta pieniä toiveita tottakai oli.

Nitan kanssa piti käydä paljon näyttelyissä mutta jostain syystä niiden määrä kutistui huimaan kahteen. Toisesta tuloksena EH, toisesta SERT+VSP. Me kierrettiin niiden näyttelyiden edestä sitten mätsäreitä joissa päästiin muutaman kerran ihan BIS-kehään asti. Agilityn osalta ehdittiin treenata yllättävän hyvin, ja itseasiassa niinkin hyvin että uskallettiin kaksiin möllikisoihin. Kesällä me treenattiin ahkerasti tokoa ja temppuja, joissa kummassakin edistyttiin ihan kivasti ja kennelliiton järjestämällä Suurleirillä saatiin tokossa jopa kehuja seuraamisesta... :)

Nitalta kuvattiin myös lonkat & kyynärät ja kennelliitosta tuli paluupostina A/A & 0/0

Photobucket
Vuoden näyttelymoka.. Erikoisnäyttely 20.6 / ERI1, PN1, SERT, VSP. Kuva: Rauno Mäyrä

Ensi vuoden tavoitteita Nitalle listasin erään lemmikkinettisivuston keskustelupalstalle, ja se näyttäisi kutakuinkin tältä:

Näyttö/Käyttö
- Näyttelyistä ainakin toinen SERT, miksei kolmaskin.
- Käyttöpuolelta koetulos avoimesta luokasta (AVO3).
Agility
- Keväällä ryhmään / ohjattuihin treeneihin (!!!) sekä omaa treeniä.
- Kontaktit kuntoon ja enemmän korvia radalle. Jalat menee nyt nopeampaa kuin järki
- Loppukesästä olisi kiva startata kisoissa ja kesällä kiertää toki epävirallisissa. Mitään tulostavoitteita en kuitenkaan halua asettaa..
Toko
- Hyvällä mallilla olevat ALO-liikkeet kuntoon ihan omaksi iloksi.
- Ohjattuihin treeneihin olisi erittäin kiva päästä.

Photobucket
Nita otti mökkeilystä kaiken ilon irti.. Oli kiva saada se takaisin valkoiseksi :D

Mistylle en ollut ajatellut mitään kummempia. Se pääsi kesällä pyörähtämään mätäsärin veteraanikehässä, mutta koko olemuksesta huomasi ettei sitä kiinnostanut pätkääkään. Tuomarin rapsutellessakin se seisoi paikallaan kuin sahapukki ja tuomari totesikin että "rauhallinen koira sulla". :D Mulla oli myös aikomus viedä se erikoisnäyttelyyn ilmaisen ilmon takia, mutta koska ilmoittautumisessa ilmeni sitten ongelmia (ei saatu numerolappua) ja Mistyä ei olisi huvittanut, jätin sen kotiin.

Photobucket
Minä ja Misty syksyllä..




Ensivuodelle mulla ei Mistyn varalle ole juurikaan suunnitelmia. Mitä nyt jatketaan uusien temppujen opiskeluja (pidetään neidin pääkoppa vireessä :D ). Misty saa viettää eläkepäiviään, sen näyttely ja koeura on loppunut jo muutama vuosi sitten.

Photobucket
Misty haluu ajelulle! | Nita oli ovelampi.    

Moonalle ainut suunnitelma taisi olla pennut joita sitten toukokuussa, tarkemmin äitienpäivänä, syntyi yhdeksän kappaletta. Alkukevät meni vaan ihan rauhallisesti ottaen ja muutama viikko pentujen syntymän jälkeen alkoi olla melkoista hulinaa ja vilinää pentulaatikossa. Alkusyksystä osallistuin Moonan kanssa agilitykoulutukseen joista muutaman viikon jälkeen oli epäviralliset kisatkin.
Syksyllä neiti sitten näytti kyntensä käyttökokeissa, saaden AVO2 ja sijoittuen rotumestaruuskisassa toiseksi!

Photobucket
Misty & Sänkipellon Ona "Unna"
Moonan tavoitteet vuodelle 2011:
Näyttö/Käyttö:
- Ainakin toinen SERT, kolmaskin tervetullut
- Toinen AVO2 noiden sertien lisäksi niin saadaan meille yksi FI MVA..
Agility:
- Startteja virallisissa kisoissa, tavoitteena tietysti nollaratoja. Luokkanousua en kuitenkaan odota.

Photobucket
101 dalmatialaista. . .

Maxin vein vuoden aikana näyttelykehään, tuloksin H, EH, ERI1 PU1 SERT ROP & ERI1 PU2 VASERT. Se pääsi mukaan myös muutamaan mätsäriin, paras sijoitus taisi olla urosten PUN4. Muunlaista menestystä sitten ei oikeastaan niitettykään.

Photobucket
Misty pujottelee jaloissa | Max mätsärissä, kuva (c) Jenna K.

Maxinkin varalle mulla on pieniä suunnitelmia, jotka rajoittuu oikeastaan näyttelyihin. Muotovalion arvoon tarvittavat käyttötulokset jo löytyykin..

Näyttö:
- Kaksi SERTiä

Photobucket
Maxin lempiharrastus kesäisin on uiminen..

Photobucket
Moona, Misty, Nita & Max

6.12.2010

Ulkoilua med. Sokka

Lauantain aamupäivä kului Emman ja mäyrökoira Sokan seurassa. Nita pääsi juoksemaan uuden koirakaverin kanssa ja kyllä me otettiin jotain tokoakin vähäsen. Nita tosin innostui niin paljon että seuruussa edisti ihan kamalasti. Mutta kuvat varmaan kertoo enemmän kuin sanat, joten vaihteeksi kuvapläjäys. Kiitos kolmesta viimeisestä kuvasta Emmalle! :)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Otettiin lopuksi vähän temppuiluakin..

3.12.2010

Ulkoilua

Tänään kävin Mistyn ja Nitan kanssa läheisen säläisjärven jäällä ulkoiluttamassa kameraa. Ajoitus osui aika nappiin, aurinko oli just laskemassa! Kameran lisäksi mä otin mukaan narupallon joka on Nitan mielestä ihan paras (vaikka ei toki vedä vertoja Seinäjoki KV'stä ostetulle sorsalle).

Misty ei juuri jaksanut pallosta innostua. Se katsoi mua jo ovella "ootsä tosissas" -ilmeellä ja nosteli jalkoja vaikka pakkasta oli alle kymmenen astetta.. Sain sen kuitenkin mukaan ja kyllä mummelikin viihtyi. Revitteli ja juoksi, välillä komensi Nitaa joka kävi vähän väliä härnäämässä ja yritti saada tosikon leikkimään.

Photobucket
...

Photobucket

Photobucket


Photobucket
"Kohti ääretöntä, ja sen yli!"

Photobucket
Tai sitten ihan vaan pallon luo..

Photobucket
Jahtauslekiti on Mistyn mielestä ihan jees..

Photobucket
Mistyltä paloi pinna.. :D

Photobucket
Dumbo !

15.11.2010

kuvia ja kuulumisia

Loppusyksy/alkutalvi on aina vähän sellaista aikaa ettei ole paljoakaan aktiviteettejä. Koirien kanssa on lähinnä tullut lenkkeiltyä ja opeteltua korkeintaan uusia temppuja. Kamerakin on ikävästi unohtunut hyllylle eikä kuvia ole paljon tullut räpsittyä. Päivät alkaa olemaan niin harmaita ettei kuvaaminen ole niin innostanut. Viikonloppuna tosin kokeilin ottaa päiväsaikaan muutamia talvisia kuvia Mistystä.
Ehdittiin me Nitan kanssa myös katsastaa Seinäjoki KV. Lauantaina mä siis otin Nitan mukaan turistiksi, halusin nähdä mitä se sisätiloista tuumaa. Siellähän se meni täysin tyynesti ja näytti suorastaan ovimatolta vaikka kotioloissa se on ad/hd -lapsi. Sunnuntaina lähdin muuten vaan turistiksi mutta jouduinkin lennosta kehään töihin. Ihan mukava päivä sekin oli!

Mulla oli myös jokin aika sitten kyläilemässä 6kk ikäinen lyhtykarvainen saksanseisojanarttu Nadja. Harjoiteltiin siinä päivän aikana vähän hihnakäyttäytymistä ja näyttelyasentoa kun olisi tarkoitus suunnata ensi kesän puolella neidin kanssa näyttelyihin. Pitänee se vielä joinain viikonloppuina hakea tänne mulle, niin saan luotua siihen paremman suhteen.

Photobucket

Photobucket

Photobucket Photobucket

Loppukevennykseksi vielä video Nitan bravuurista, nimittäin sukkien ottaminen jalasta!

22.10.2010

Junior handler koulutuspäivä

Sunnuntaina muiden ollessa kokeessa, me suunnattiin Nitan kanssa kauhajoelle Junior Handler koulutukseen. Koulutus oli Kauhajoen koiraharrastajien järjestämä ja ohjaajana oli mulle ennestäänkin tuttu Riikka Halinen. Teoriaosuus oli oikeastaan tuttua asiaa jo aikaisemmilta vuosilta kennelliiton järjestämien suurleirien JH-koulutuksista. Käytännössä on kuitenkin aina parantamisen varaa, niin liikkeissä, kuvioissa kuin asettelussakin.
Mä opetin Nitan kesällä seisomaan vapaasti, mikä oli näyttelyiden ja mätsäreiden kannalta hyvä mutta junior handlerissä ei, sillä siinä tulisi koira esittää rodunomaisesti. Nitan kanssa pitäisi treenata tuota asetteluakin, se väistää heti kun sen takajalkoja siirtää. Mulla ei kuitenkaan enää ikä riitä lajissa kilpailemiseen (tarkoitettu 10-17 vuotiaille).

Koulutuksessa tutustuttiin myös parin muun rodun esittämistapoihin, mm. Basset Hound, Eurasier, Borderterrieri, Englanninspringerspanieli ja Silkkiterrieri. Kaikilta osin koulutus meni ainakin meidän osalta hyvin, Nita oli innokas ja siitä näki että se nautti kun sai tehdä mun kanssa. Sunnuntaista asti se onkin seurannut mua kuin hai laivaa ja vaatinut tekemistä. Ollaan me vähän naksuteltu noutoa, mutta muilta osin mun korkean kuumeen takia uusien temppujen opettelu sitten tältä viikolta jäikin. Nitan piti myös päästä loppuviikosta näkemään vanhaa leirikaveria, Partacollie Ronjaa, mutta samasta syystä meidän matka peruuntui.

Photobucket
Nita, takana kouluttaja Riikka.


Photobucket
Borderterrieri Dooris, Nita ja Eurasier jonka nimi ei muistu mieleen..


Photobucket
Ehkä maailman valloittavin Basset Hound uros, Reino. Ihana symppis kaveri joka innostui nameista ihan suunnattomasti


Photobucket
Silkkiterrieri Safia, joka oli täysin tyyni aseteltaessa. Helppo harjoituskappale :D


Photobucket
Borderterrieri Dooris, joka toimi vieraillakin hyvin!


Kuvat (c) Marjo Hautaviita

17.10.2010

kokeita, kokeita..

Tässä viikonlopun aikana ehti olemaan kolmet kokeet joten kirjoitetaan niistä pieni kooste.

Etelä-pohjanmaan piirinmestaruuskisoihin lauantaina osallistui Max, mutta päivä keskeytettiin Maxin ontumisen vuoksi. Max pitää nyt lepoa että jalka parantuisi.

Samana päivänä kisattiin "Ladyt lakialla", johon osallistumisoikeus on vain naisilla. Äiti piti tittelin tänäkin vuonna, tällä kertaa tosin voittivat Moonan kanssa. Moona teki kokeessa kaksi lintutyötä mutta sille ei pudotettu. Tulosta se ei kuitenkaan saanut.

Tänään Lapualla kisattiin kenttäkokeessa, josta Moonalle irtosi AVO3 ! Tuomarina toimi Jukka Liimatta. Neiti teki hienon lintutyön josta pudotettiin fasaani. Moona pysyi täysin rauhallisena siihen asti kunnes lintu putosi suoraan jokeen. Ilmeisesti se molskahdus sitten kuumensi liikaa ja Moona lähti noutamaan pudotettua fasaania, kylmästä vedestä. Oli taas lähellä parempi tulos mutta kolmonenkin on loistava!
Tässä vielä arvostelu:

Luonne: Hyvä
Tyyli/Vauhti: Erinomainen
Metsästysinto: Erinomainen
Yhteistyö: Erinomainen
Haku: Hyvä
Linnunlöytökyky: Erinomainen
Seisonta: Erinomainen
Nosto: Erinomainen
Nouto: Erinomainen
Huomautuksia: Teki paukkunoudon

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

10.10.2010

Englanninsettereiden rotumestaruuskilpailu, Kimara 2010

Eilen kilpailtiin englanninsettereiden rotumestaruudesta. Aamulla oli aikainen herätys ja kaikki kokoontuivat yhteen. Osallistujia Kimarassa oli 23, joten porukka jaettiin puoliksi ja kahden tuomarin välillä vedettiin pitkää tikkua siitä, kumpi tuomaroi kummankin ryhmän. Moona ja Max olivat ykkösryhmässä jossa myös Moonan pentujen isä, Stjernevannet's Fouga! Myös Mistyn "lapsenlapsi" Northwalkers Seita oli samassa ryhmässä.

Kahdeksan aikaan lähdettiin maastoon. Ensimmäisenä starttasi Max, parinaan Fornjot's Ferra. Alue oli tyhjä, eikä lintuja löytynyt. Max haki aluksi melko suppeasti, mutta lähti sitten hetken kuluttua laajempaan hakuun. Moona & Rantakurun Åska irti seuraavaksi, eikä edelleenkään lintuja. Moona haki kuitenkin tosi hyvin ja tämä pari saikin kolmannen erän.

Moonan kolmannessa erässä löytyi kolmet linnut. Moona seisoi risukossa fasaanille. Linnut olivat tiiviisti pusikossa, joten Moonan yli vain ammuttiin "kunniaa", eikä pudotusmahdollisuutta ollut. Pian Moona otti kuitenkin uuden seisonnan, ja tällä kertaa lintu putosi myös kenttään. Moona pysyi noston jälkeen paikallaan, tuomari antoi noutoluvan ja niin Moona kävi hakemassa vielä vähän räpistelevän linnun! Tässä erässä myös Åska teki lintutyön.

Meidän ryhmässä oli yhteensä 11 koirakkoa, 7 yli ammuttiin ja viisi jatkoi iltapäivälle. Max vietiin kotiin huilaamaan ja Moona jatkoikin iltapäivälle jonne oli myös toisesta ryhmästä valittu viisi koiraa. Kilpailu oli tässä vaiheessa jo kovaa, Moona löysi kuitenkin vielä kolmet linnut ja jokaisessa tilanteessa ammuttiin laukaus ilmaan. Lintuja tässä vaiheessa ei yritetty pudottaa.

Kun kaikki kymmenen koiraa olivat saaneet 15 min. erän, valittiin niistä viisi finaaliin. Moona oli rankattu tässä vaiheessa toiseksi, ja viimeisessä erässä se oli Arvenmäen Neon kanssa. Voittaja selviäisi tässä vaiheessa sillä kumpi löytää linnut ensin. Koirat päästettiin irti ja muutaman luovin jälkeen isä ilmoitti Moonalle seisonnan. Siellä oli tietenkin fasaani, joka ei suostunut lähtemään kolmen avanssin jälkeenkään lentoon, vaan juoksi pellossa. Tällä välin myös Neo otti seisonnan, ja sai toimintaluvan kun Moona ei fasaania ylös saanut. Kun Neo yritti nostaa myös edellä juoksevaa fasaania, otti Moona tietenkin uuden seisonnan. Neo sai kuin saikin linnun ylös maastosta ja laukaus lähti. Moona sai myös fasaanin ylös pellosta, mutta vasta Neon jälkeen.

Kilpailu oli päättynyt, ja Moona sijoitettiin toiseksi! Se myös palkittiin aamun lintutyön ansiosta AVO2 tuloksella.

Arvostelu:
Luonne: Hyvä
Tyyli/Vauhti: Hyvä
Metsästysinto: Erinomainen
Yhteistyö: Erinomainen
Haku: Hyvä
Linnunlöytökyky: Erinomainen
Seisonta: Hyvä
Nosto: Tyydyttävä
Nouto: Hyvä

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

7.10.2010

Kasvattikuulumisia!

Olen saanut mukavasti kokoon kuvia kasvateista! Sänkipellon O-pentue syntyi äitienpäivänä 9.5. Pennelit täyttävätkin nyt 5 kuukautta ja ajattelin vähän täälläkin julkaista kuulumisia kuvien kera :)

Photobucket

Sänkipellon O-Tikka, "Tikka" joka muutti naapurimaan, Ruotsin, puolelle.

Photobucket

Sänkipellon Opaali, "Opa". Tätä neitiä tapasin kesällä Sawo Showssa Kuopiossa. Tosi reipas tyttö jolla oli jo erittäin hienosti tokon alkeet hallussa. Opasta on kasvanut oikein kaunis neiti!

Photobucket

Sänkipellon Otto. Jotkut merkintöjä seuranneet muistaa herran myös nimellä "sydänpoika"..

Photobucket
Sänkipellon Ona, "Unna". Reipas tyttö joka on kuuleman mukaan ehtinyt jo maistella kaikenlaista.. 


Photobucket

Sänkipellon Osama, "Osku". Kiltti nuori herra, joka sai kaveriksi lähes samanikäisen ruotsintuonnin.


Photobucket
Sänkipellon O'tara. Tämä koiruus oli päässyt riekonhajuille Näkkälässä

Photobucket
Sänkipellon Otra



Photobucket
Sänkipellon Offroad, "Uuno". Kuulin että herralle on maistunut niin kärpässienet kuin pesuaineetkin.. Toivottavasti ottaa opikseen :)



Photobucket
Sänkipellon Oliver. Tämäkin herra on melkoinen jalkakoira, kuuluu toki ikään



Loppuun vielä TOSI ällöttävä ja rumapentukuva. Kuvassa penneleillä ikää vajaa 7 viikkoa. Aika huima kasvu on tapahtunut ja pienet ruttukuonoiset karvapallot on alkanut muistuttaa koiria..


Photobucket