30.9.2011

Mätsäreitä ja lihasjumeja

Maanantaina Misty löysi kivan pellon joka oli täynnä fasaaneja. Vanha rouva meni iha villiksi ja unohti omistavansa korvat, joten siellä se iloisesti ajeli fasaaneja ylös eikä osannut lopettaa. Tämän jälkeen kotona Misty nukkui tyytyväisesti parin tunnin päikkärit, joiden jälkeen se ei meinannutkaan päästä enää ylös saati kävelemään. Rappuset varsinkin tuottivat ongelmia, ja mun kävi koiraa niin kovin sääliksi. Se ei millään malttaut pysytellä aloillaan vaan seurasi mua kuin hai laivaa, vaikka kävely oli niin vaivalloisen näköistä. Onneksi seuraavana päivänä se oli jo paljon parempi, loppuviikon se kävelikin normaalisti. Ei vaan koira voi ymmärtää ettei kroppa enää pysy tollasessa menossa mukana..

Photobucket
raasu Misty!

Tässä on ollut myös pari mätsäriä joissa ollaan Nitan kanssa käyty treenaamassa tulevaa Seinäjoki kv näyttelyä ajatellen. Teuvalla 7.9 suoriuduttiin sateesta huolimatta isojen punaisten nauhan saaneiden toiseksi! 24.9 järjesetyssä mätsärissä saatiin punainen nauha ja hirveästi kehuja Nitan lihaksista yms. Tuomari myös kovin kehui että tasapainoinen ja ulkoisesti hyväkuntoinen, sekä terverakenteinen koira. Ei kuitenkaan nauhakehässä sijoituttu, mutta kehän jälkeen tuomari tuli kehumaan, kertoi että olisi tahtonut sijoittaa ja käski menestyä virallisissa näyttelyissä.. :D

Taija otti Nitasta uusia seisotuskuvia, kiitos kovasti siis hänelle! Tulikin tarpeeseen :)

Photobucket
(c) Taija Linna / www.setteri.com

Photobucket
(c) Taija Linna / www.setteri.com

Max & Moona kotiutuivat tänään ruotsista, jossa järjestettiin pohjoismaisten englanninsettereiden maaottelu! Kirjoittelen siitä vielä myöhemmin erillisen postauksen kun saan kuvia. Tulossa on myös "päivä kuvina" -postaus, kunhan ehdin vain olemaan koko päivän kameran ääressä :D

13.9.2011

#¤%&@£$

Lauantaina oli ohjatut agitreenit 11:00-12:30. Mä heräsin kuitenkin onnellisena siinä iltapäivällä kello 15:00, koska olin unohtanut laittaa herätyksen. Lievästi harmitti, tai.. ei nyt kovin lievästi. No, sunnuntaina sitten olis ollut epikset mutta koska lauantai-ilta venähti vähän turhan myöhäälle, mä en saanut itseäni ylös tarpeeksi aikaisin, enkä varmaan muutenkaan olisi ollut kovin pirteänä joten jäi sitten nekin väliin. Torstaina olis taas ohjatut, mutta mä olen Helsingissä koko päivän Habitare sisustusmessuilla luokan kanssa. Mä olen ehtinyt vasta yksiin treeneihin tämän kurssin aikana! Ainiin, ja viimemaanantaina oli viimeinen ilmo Seinäjoen agilitykisoihin mutta päätin etten ilmota tota koska oli liian tuoreessa musitissa Lauantain epäonnistumiset. Nyt kun kaikki muut on menossa niin arvatkaa vaan tekiskö mieli startata siellä kun Vaasassa meni niin huonosti? Ääh :(

Oikeasti mun ei pitänyt tulla angstaamaan agilitystä, vaan esittelemään mun koulutyö! Kyllä, se liittyy koriin sillä mä tein verhoilukurssilla tohon koirien korin alustaan uuden päällisen, tilkkutyönä. Siitä tuli ihan kiva vaikka käytinkin koulun värittömiä ja tylsiä kankaita koska paikallisessa kangaskaupassa ei ollut sellaisia joista olisin suostunut pulittamaan 19€/m :D Alustasta tuli kuitenkin ihan kiva, varsinkin kun mä en oo kovin hyvä ompelukoneiden kanssa. Opettaja sanoi että kyllä se musta vielä ompelijan tekee, ja antoi työstä kolmosen (arvosteluasteikko 1-3..), JEE!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Alkuviikosta meillä kävivät myös kylässä ihanat Rose, Topi, Marsa & Molli joista kolmesta edellämainitusta sain räpsittyä parit kuvat. Rose on ehkä maailman ihanin irlanninsetteri, joka on nostanut mulle vierailuillaan pienen irlanninsetterikuumeen. Mulle riittää nykyiset hurtat vallan mainiosti, Nitan kanssa on agilityn sarallakin paljon puuhattavaa. Mutta irski, sellainen mun on joskus saatava, englantilaisen kaveriksi. ;)

Sain myös otettua kameran mukaan maastoon kun oltiin noita omia juoksuttamassa. Ai miten niin en oo jaksanut kuvata? Tuntuu että Mistystä, Moonasta, Maxista ja Nitasta on niin paljon kuvia että kaikki näyttää samalta. Ja tietenkin muiden koirista saa paljon skarpimpia, tunnelmallisempia ja kaikinpuolin parempia kuvia kuin omista koirista, hah.

Photobucket
Rose!

Photobucket
Topi

Photobucket
Marsa

Photobucket
Moona

Photobucket
Misty

Photobucket
Nita

Nyt tuli kyllä sekava postaus, mutta pakko siirtyä telkkarin ääreen, kello on nimittäin 19:30....

6.9.2011

Pentuetapaaminen

Viimeviikonloppuna, 2.-4.9 kokoontui lähes koko O-pentue Jurvaan viettämään aikaa yhdessä, tutustumaan toisiinsa ja tietenkin treenaamaan maastossa toimimista. Viikonloppuna nähtiin hienoja lintutilanteita ja kaunista hakua, eikä jäniskevennykseltäkään vältytty. Mukana tapaamisessa olivat Sänkipellon pojat Otra, Osama (Osku), Oliver sekä Otto ja naiskauneutta (sekä ruskeavalkoista väritystä;) ) oli edustamassa valloittava Opaali (Opa). Myös Fouga-isä ja Moona-emä olivat näyttämässä esimerkkiä siitä, että mitäs siellä pellolla oikein tehdäänkään.

Itse olin maastossa mukana vain lauantaina iltapäivällä, jolloin kuvatkin on otettu. Perjantaina Oliver isäntineen kävivät meillä päiväsaikaan ja sunnuntaina ehdin vielä moikkaamaan Opaalia ♥

Otra osallistui sunnuntaina nuortenluokan kokeeseen, ja oli näyttänyt siellä erittäin hienoa hakua mutta lintuja kun ei ollut löytynyt, jäi koetulos saamatta. Siitä on kuitenkin hieno lähteä parin viikon päästä Kultamaljaan, jolloin toivottavasti näen vielä lisää kasvatteja.

Tässä kuitenkin kuvia, ja lisää löytyy meidän kuvagalleriasta

Photobucket
Osama aka. Osku hakemassa

Photobucket
Oliver odottaa nätisti vuoroaan

Photobucket
Otto

Photobucket
"Mennäänkö jo? entäs nyt? nyt? pliis!" Opaali

Photobucket
Vasemmalta oikealle: Oliver, Otra, Otto, Moona, Osama, Opaali ja Fouga

Photobucket
Oliver

4.9.2011

Agilitykisat 3.9 Vaasassa

Käytiin eilen kisaamassa Nitan kanssa vaasassa kahdella radalla. Tuomarina jälleen Eija Berglund. Rataantutustuminen A-radalle alkoi yhdeksältän ja voin kertoa että mua väsytti huikeilla parin tunnin yöunilla. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun meen viettämään iltaa kisoja edeltävänä iltana! Rata oli itseasiassa ihan kiva, paitsi pelkäsin että Nita on ihan liia vauhdikas sen yhden nurkan hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy kieputukseen. Valitettavasti en muista koko rataa enää, joten en voinut sitä piirtää. Ai miten niin on painotettu että rata pitää osata ulkoa silmät kiinni? no, kyllä mä sen vielä eilen osasin..

Minit aloitti, ja aika nopeasti Meditkin alkoi olemaan loppusuoralla. Maxien suorituksista en muista yhtään mitään, me oltiin toiseksi viimeisiä. Ai mikä jännitys? Meidän vuoro, päästiin ekan hypyn taakse ja tuomarin vihellyksestä otin pannan pois. Yritän saada neidin istumaan mutta se vaan väisti ja kiersi mua, en saanut kunnolla kontaktia. Se aika tuntui ihan tappava pitkältä ja löin jo hanskat tiskiin. Ei tästä mitään tuu! no, tein sitten elämäni ensimmisen kerran koiran kanssa yhteislähdön (nolotti :D). Pikku-diiva ei suostunut siis istumaan märälle nurmikolle koska hyi ällöä. Onneksi kenttä oli hiekkapohjainen, mutta ensimmäinen hyppy oli ikävästi siinä juuri nurmikon rajalla. Ensimmäiset esteet oli hyppy, rengas ja puomi. Nita sai kiitettävän vauhdin ennen puomia ja loikkasi kauniissa kaaressa kontaktin yli. Alastulon se kuitenkin otti hyvin, jes. Seuraava vitonen helposta mutkaputkesta. Mä sanoin vahingossa hyppy, hämmennyin itse ja pysähdyin ja koira jäi pyörimään. Seuraavat kaksi virhettä kepeiltä ja viimeinen keinulta kun se juoksi suoraan läpi. Yhteensä ne tekee 25 virhepistetä, ihanneaika oli 54s ja meidän hieno suoritus kesti 59.51s.

En mä oikein tiennyt olisko itkenyt vai nauranut. Koko rata oli niin läppä, kaikki varmat esteet meni huonosti. Mutta muurilta se ei ponkassut vauhtia, mistä oon ilonen. Koira oli hieno, Nita kääntyi tosi hyvin ja kuunteli mutta mä en ohjannut sitä yhtään niin hyvin. Harmittaa oma mokailu.

10:15 mä seisoin jälleen rataantutustumisessa, tällä kertaa vuorossa B-rata joka näytti enemmän meidän jutulta. Se oli paljon suorempi ja kivempi. Aloitus oli sama, ja puomilla otti hienosti kontaktit. Putken jälkeen muuri, ja taas se sama mutkaputki missä mä viimeksi pysähdyin. Nyt mä mielestäni ohjasin sen ihan selkeästi putkeen mutta Nita vaan pysähty ja kielsi putken. Toisella yrityksellä se meni sinne heittämällä. Loppurata meni hyvin, Alla otti oooooikein kauniin alastulon! Tokavikana sitten kepit. Mä en antanut sille yhtään tilaa ja se aloitti väärältä puolelta. Olin suunnitellut että jään kauemmaksi odottamaan, koska se hakee kepit hyvin ja juoksen sitten vierelle mutta unohdin koko jutun kun olin niin tärinässä. Lopussa aloin vähän hoputtaa koiraa ja se ryökäle ryösti tokavikalta väliltä. Tältä radalta me kerättiin 15 pistettä ja ihanneaika ylittyi ihan liikaa. :D Tämä rata jäi hyvin mieleen, tässä piirrustus vielä:

Photobucket

Tänäviikonloppuna oli myös Sänkipellon O-pentueen pentuetapaaminen ja siitä postausta teen kanssa pian! :)