28.8.2012

Sairastelua ja osteopaattikäynti

Viimeviikolla Maxin silmästä alkoi vuotaa erittäin vihreää rähmää, ja aluksi putsailin sitä ihan vaan keitetyllä vedellä. Ajattelin että silmään oli mennyt roska, kun nyt koirat on päässeet juoksemaan puiduilla pelloilla. Silmä alkoi kuitenkin ns. kääntymään pään sisälle. Myös eturauhanen alkoi selvästi vaivaamaan, eikä Max voinut tehdä tarpeitaan kunnolla. Soitto eläinlääkärille, joka määräsi silmätippoja. Varattiin myös aika kastraatioon, ja eilen koira leikattiinkin.

Tämän viikon Max joutuu pitämään tötteröä päässään, vaikka eipä tuo koiraa näytä haittaavan. Se kävelee kaikkea päin. Nita ja Misty on ihan kauhuissaan ja juoksee pakoon, kun Max ei väistä ollenkaan :D

Tänään käytiin Nitan kanssa osteopaatilla "jälkitarkastuksessa". Ei löytynyt onneksi mitään, enkä epäillytkään. Se veti eilen treeneissä niin hyvällä fiiliksellä ja ihan täysillä, en edes muista milloin olis saanut juosta noin lujaa.. Kuukauden päästä käydään vielä tarkistamassa tilanne ja sitten otetaan osteopaattiin yhteyttä jos koira oireilee. Kivaa :) Pitäisi myös hommata BOT-mantteli, mutta en yhtään tiedä minkä kokoinen. Pitäisi päästä sovittamaan..

max-4
Max ja tötterö

Photobucket
Nita ottaa rennosti.

27.8.2012

Hyllyriviä kasvattamassa

Eilen kisattiin Porissa kahden radan verran. Halliin päästessä Nita aloitti ihan järkyttävän nuuskimisen eikä siihen saanut kontaktia. Hallissa oli kummallinen, todella pitkänukkainen ja vanhan näköinen tekonurmi. Varmaan täynnä kiinnostavia hajuja :D

Saavuttiin paikalle jo puoli yhden aikaan, vaikka rataantutustuminen oli merkitty vasta 13:20. Ei kuitenkaan ehditty olla paikalla montaakaan minuuttia kun kakkoset jo huudettiin rataantutustumiseen, kaikki kokoluokat samaan aikaan. Me oltiin lähtölistassa ensimmäisenä, mutta onneksi ennen Maxeja kisasivat minit ja medit joten ehdittiin hyvin lämmitellä ja valmistautua rataan. Rata ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin elokuvissa... Jätin koiran lähtöön ja kun kutsuin sitä, lä'hti se haahuilemaan ja nuuskimaan ympäriinsä. Koko loppurata oli yhtä nuuskimista! Tuloksena kolme kieltoa, eli HYL.

Piirsin teille radan! Mun mielestä se oli jopa ihan kiva. Lähtö oli vähän meille turhan hankala siinä mielessä, ettei pääse heti vauhtiin kun pitää jäädä kieppumaan. Nita ei tykkää :D

Photobucket

B-rata vaikutti kuitenkin helpommalta ja meille sopivammalta. Sain koiraan paremman kontaktin eikä se enää nuuskinut! Hidas se silti oli, kuten videolta näettekin.. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen että tuo meni mukisematta tuohon mustaan mutkaputkeeen! Treeneissä se on aina ollut  neidin mielestä hirrrveeen epämukava eikä se mielellään mustaan putkeen mene. Kontaktit oli niin rumat että oikein oksettaa. Hyi mitä säätöä puomilla... Tästäkin radasta HYL koska aikaa meni niin paljon. Ratavirheenä 5 puomin ylösmenokontaktilta.



Tää video on muuten kuvattu mun uudella Canon EOS 60D kameralla! Myös Moonan pentu Poju kävi agilityhallilla moikkaamassa meitä, voi että se on valtavan ihana pikkumies! Tulomatkalla pysähdyttiin myös Närpiössä meidän mökillä sulkemassa sähköt ja vetämässä veneet rannalle. Itse tyydyin lähinnä kuvaamaan Nitaa, sillä en millään malttaisi olla erossa uudesta kamerasta :D

pojupieni-1
Poju <3>

Photobucket
Nita poseeraa.

21.8.2012

Epikset

Tänään käytiin Suupohjan koirakerhon järjestämissä epävirallisissa agilitykisoissa. Ilmoitin Nitan kilpaileviin sekä otettiin lisästartti mölleissä. Radat oli melko haastavia, mikä oli itseasiassa kiva! Usein epiksissä on todella helppoja ratoja.

Mä en jaksanut piirtää ratoja, mutta mulla on kerrankin videot! Mölliradalla oli siis kaksi suoraa putkea vierekkäin (ei näy videossa). Nita oli melko hidas ja huomaan että itsekin hidastin koiraa todella paljon. Ensimmäisen hypyn rima putosi (jätin kai liian lähelle?). Toinen virhe tuli tuossa muurin jälkeisillä hypyillä kun ohjasin huonosti eikä koira nähnyt estettä. Tuloksena taisi olla 10, ihanneajasta ja meidän ajasta en tiedä yhtään..

 

Kilpailevien rata oli melko kiemurainen ja sisälsi paljon takaakiertoja :D Tältä radalta tuloksena HYL sillä kuten arvasin, puomi veti koiraa puoleensa vaikka putkeen olisi pitänyt mennä. Loppurata menikin ihan jees, mutta vauhtia olisi saanut olla rutkasti enemmän! Ihanneaika radalle oli 41,5s. Ekan putken jälkeinen hyppy (7) tehtiin kyllä niin tyhmästi. Tajusin myöhemmin, että olisin ihan hyvin voinut odottaa lähempänä putkea ja vetää koiran suoraan tuon hypyn taa, ja se olisi ollutkin huomattavasti nopeampi tapa kuin tuo takaa kierrättäminen..

18.8.2012

Mielettömän hyvä fiilis!

Tänään lähdettiin ennen kahdeksaan ajelemaan erittäin sakeassa sumussa kohti Pietarsaarta & agilitykisoja. Olimme Pietarsaaren keskustassa jo hyvissä ajoin n.puoli kymmenen aikaan, kun ensimmäinen rataantutustuminen olisi vasta 10:25. Keskustassa kuitenkin tuli jotain häikkää, kun kaikkialla oli jotain tietöitä menossa, navigaattori sekosi ja tietysti eksyttiin. Oli mulla tulostettuna karttakin, mutta ei meinattu löytää kentälle sitten millään! Onneksi lopulta löydettiin "agility" kylttejä, ja oltiinkin kymmeneltä kisapaikalla. Voin kertoa että hieman kuumotti myöhästyminen..

Ensimmäisenä meillä oli hyppyrata, vaikka yksi LUVA hypäriltä olikin jo alla. Rata oli tosi kiva, putkea putken perään. Nitalla oli mielettömän hyvä vauhti ja itsekään en ollut edes myöhässä! Olin vain aamulla unohtanut hiuspannan kotiin, ja olin välillä ihan sokea kun etuhiukset valahti silmille... selvittiin radasta kuitenkin puhtaasti, ja aikaa kului 42,86s (IA 52s.) Tällä 0 -tuloksella voitettiin oma luokka (maksi1 kisasi 11 koirakkoa) ja saatiin tosi hyvä fiilis myös agilityradalle.

Agilityratakin oli meidän mieleen, ja onnistuin pitämään pään kylmänä vaikka kepit olikin niin että ne oli pakko viedä meille vaikeammalta puolelta. Maaliin päästiin puhtaalla radalla ja ajalla 57,45s. (IA 58s..). Tältäkin radalta luokkavoitto (12 koirakkoa) ja SERT!

Koska olin ilmoittanut Nitan kolmelle radalle, startattiin me seuraavaksi kakkosissa. Päivä oli ollut tosi lämmin, ja Nita oli jo todella väsynyt odotteluun joten en asettanut mitään tavoitteita. Rata ei itsessään edes ollut niin vaikea kuin olin kakkosten ratojen kuvitellut olevan.

 Rataantutustumisen jälkeen vasta pidettiin ykkösten palkintojenjako, ja jouduttiin vielä lähtemään radalle ensimmäisenä. Hirveä säätäminen ennen rataa kun piti sai hakea palkintoja, enkä sitten itse ehtinyt rauhoittua ja miettiä yhtään lähtöä. Nita lähti todella laiskasti matkaan ja vaikka kovasti tsemppasin, ei neidin vauhti juurikaan muuttunut, paitsi tietysti keppien jälkeen se spurttasi muurille, ja siitä suoraan seuraavalle hypylle. Hyppy olisi pitänyt ottaa takaakiertona, ja koska este suoritettiin väärinpäin, oli tuloksena HYL.

Photobucket
Palkintoporsas!
Tuo hylkäys ei kuitenkaan fiilistä pilannut, ja pitäähän se kakkosissa kisaaminenkin jostain aloittaa. Nyt on ainakin taas hyllytilaa palkinnoille :D.. Ensiviikonloppuna me startataankin Porissa WECA:n kisoissa. Kivaa!

14.8.2012

Maailmanlopun agilityangsti

Tänään Nita pääsi kuukauden agilitytauon jälkeen treeneihin. Rataantutustuessa huomasin monta meille harmaita hiuksia tuottavaa kohtaa, esimerkiksi hypyt 12-14, sillä niitä vastassa kahden metrin päässä oli seinä.

Rata lähti ihan hyvin, kun lähdin ykköseltä Nitan kanssa yhdessä. Puomilla se otti ihan kivan alastulokontaktin. Hypyn sijaan tuo meinasi lähteä Aalle, mutta kun otettiin pätkä uudelleen sain ohjattua neidin hienosti hypylle. Mentiin vain 11-putkelle asti, ja tuolta vitoshypyltä sinne meni hienosti.

Pidettiin sitten ainakin puolen tunnin tauko kun muut suorittivat samaa pätkää. Kun päästiin takaisin radalla, Nita oli ihan evvk -asenteella matkassa. Se ei suostunut hyppäämään 12-estettä ollenkaan, ja hiottiinkin noita kolmea hyppyä melkein koko aika. Mulla meni pakka sekaisin kun koira ei toiminut, eikä koko touhusta tullut enää mitään. Höntsättiin lopuksi vain suoralla putkella ja hypyillä, jonka jälkeen lähdettiin jäähdyttelemään. Autossa kirosin hiljaa mielessäni itseäni ja koko agilityharrastusta, mutta nyt illalla miettiessäni luulen tuon haluttomuuden johtuvan hallista ja seinistä. Ulkokentällä tuolla on melkeinpä aina vauhtia (paitsi huonoina päivinä).

Photobucket

Lähdetään lauantaina Pietarsaareen kisaamaan. Näiden treenien jälkeen ei kyllä hirveästi inspiroi ajaa yli 300km kisojen takia, mutta ajatus ulkokentästä lohduttaa hieman. Keskiviikkona olisi yhdet epikset, josko käytäisiin siellä kokeilemassa, vaikka sitten mölliluokassa hakemassa varmuutta.

11.8.2012

Lapua RN

Tänään pyörähdettiin Nitan kanssa pitkästä aikaa virallisessa näyttelyssä! Olin ilmoittautunut näyttelyyn kesäkuun lopussa, ja aloinkin viikolla ihmettelemään kun lappuja ja aikatauluja ei kuulunut. Soittelin järjestäjille ja Nitan tietoja ei ollut tullut perille. Onneksi päästiin kuitenkin mukaan näyttelyyn, kun todisteena oli maksukuitti.

Tuomarina oli melko uusi Joanna Pronin, enkä oikeastaan yhtään tiennyt mitä odottaa häneltä. Englanninsettereitä oli Nitan lisäksi ilmoitettu kolme, ja ensimmäisenä kehään menikin isän kasvatti Sänkipellon Otto. Otto sai ERIn ja oli luokkansa paras, mutta jäi ilman SA:ta. Samalla kun seurasin heidän kehää, virittelin hieman Nitaa. Neiti tarjosi tyylikkäästi seisomisen sijaan peruuttelua (huomaa mitä ollaan viimeaikoina harjoiteltu.. :D). Kehässä se kuitenkin juoksi todella nätisti ja malttoi seisoa. Tuomari totesikin heti kättelyssä "Olisin antanut tälle kaiken mahdollisen jos se olisi muutaman sentin korkeampi. Tykkään todella kovasti tästä tyypistä"

Avoimen luokan narttuja oli yhteensä kaksi. Ainoastaan Nita sai ERIn ja näinollen sijoittui luokkansa ensimmäiseksi ja se SA jäi saamatta koon vuoksi. Tuomari mittasi Nitan 56cm korkeaksi, ja harmittelin kun koira ei seissyt kauhean ryhdikkäästi (jännittää mittaamista).

Arvostelu:
"Erinomaista tyyppiä, oikeat mittasuhteet. Pienikokoinen. Kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja, riittävä eturinta, hyvä rintakehä, lanne. Hieman luisu lantio. Riittävät etukulmaukset. Hyvät takana. Liikkuu hyvin, takaa hieman ahtaasti. Oikea karvanlaatu, miellyttävä käytös" AVO-ERI 1

Kuvat (c) Taija Linna

nitaaa4

nitaaa2-1

nitaaa1
Odottelua :)


nitaaa7
Poseeraus näyttelyn jälkeen

8.8.2012

Epikset

Tänään käväistiin Moonan kanssa suupohjan koirakerhon järjestämissä epävirallisissa agilitykisoissa. Moona oli taas liekeissä kun pääsi mukaan. Osallistuttiin mölliluokkaan, ja makseissa ei meidän lisäksi tainnut olla kuin muutama lisästarttilainen :D Rata oli melkko helppo ja mukavan vauhdikas. Ihanneaika 40 sek, meidän suoritukseen meni 23,71s. Asetin koiran lähtöön hieman huonosti ja se juoksi ensimmäisen hypyn ohi, joten siitä ainut vitonen ja sijoituttiin ekaksi..

Sain katariinan kuvaamaan meidän suorituksen mun puhelimella, niin näette vähän Moonan menoa radalla.. :)

7.8.2012

Moona liitää

Eilen alkoi Maalahdessa PAWSin neljän kerran agilitykurssi. Mukana mulla oli tällä kertaa Moona, sillä Nita kävi maanantaina aamulla osteopaatilla ja on tämän viikon levossa. Neidin selästä löytyi kaksi lukkoa ja syvät lihakset olivat todella kireät.

Moona ei ole tehnyt agilityjuttuja noin vuoteen, ja viime kesänäkin vain muutaman kerran. Koira oli täynnä intoa päästessään kentälle, ja saikin kehuja siitä että se on helppo motivoida makkaralla ja että vauhti on koko ajan tasainen. Eikä se kyllästy heti kun minä mokaan, toisinkuin Nita. Rata oli kuitenkin ehkä hieman haastava Moonan tasoon nähden. Esimerkiksi alku oli aika vaikea saada nopeaksi, enkä aluksi edes osannut ohjata.

Moona on kuitenkin melko helppo siinä mielessä, että se tekee juuri niinkuin sille sanoo, eikä sooloile. Mutta toisaalta se ei irtoa yhtään. Näissä treeneissä opin itse ohjaamisesta taas paljon! Moonasta näkee heti mun oman vauhdin epätasaisuuden, miten hidastan väärissä kohdissa jne. Huidon myös kädelläni oudosti, joka saa koiran lähinnä hämmentymään. Kouluttaja uhkasikin laittaa mulle jonkun rannepainon, että lopetan huitomisen.Täytyy jatkossa keskittyä enemmän rauhalliseen ja tasapainoiseen ohjaamiseen radalla.

Moona ei ole koskaan osannut keppejä, eikä sille ole opetettu kontaktejakaan. Se teki mm. kauniin lentokeinun, mutta toisella kerralla meni jo paljon paremmin senkin kun kuunteli mun hidastuskäskyä. :D Ylösmenokontaktit se loikki lähes aina yli, eikä alasmenoissakaan kehumista. Mutta empä mä tuon kanssa tähtää mihinkään, haluan pitää agilityn Moonalle kivana harrastuksena aina silloin tällöin kun Nita ei syystä tai toisesta voi osallistua treeneihin.

   Photobucket

2012-08-06-19-16-40
Joko mennään? laadukas kännykkäkuva..