25.4.2012

Tiistaitreeni

Photobucket

Eilen käytiin taas treenaamassa viikottaisissa treeneissä. Viimetiistai jouduttiin jättämään väliin sillä mä itse olin Järvenpäässä, ammattikoulujen välisissä Sakustarskisoissa. Eikä ollut ihan turha reissu, kun sijoittauduin 53 osallistujan joukosta kolmanneksi "digikuvataidetta päivässä" -sarjassa.

 Eiliset treenit oli kieltämättä tosi mielenkiintoiset. Aluksi mut valtasi epätoivo kun yritin tutustua rataan, enkä saanut siihen mitään tolkkua. Niklas kuitenkin näytti miten kannattaa tehdä, ja johan alkoi sujua. Lähdössä jätin koiran vinoon ja menin itse mahdollisimman lähelle kakkoshyppyä, selkä siihen päin. Koira pakkovalssilla kakkoshypylle, putkella "putkilukko" eli huikattiin koiran nimi kun se oli vielä putkessa ettei se juokse täysillä eteenpäin putkesta päästyään.

Kun koira oli putkessa, piti itse ehtiä nopeasti neloshypyn lähettyville ja taas koira pakkovalsilla neloshypyn yli, samoin vitosen. Vitosella tein jaakotuksen ja koira putkeen.

10-putken jälkeen mahdollisimman lähelle hyppyä, koira takaakiertoon ja persjättö. Putkeen koira taas valssilla, ja siitä odottamaan koiraa hypylle. Seisoin itse tavallaan selkä tuonne renkaalle päin, heitin koiran hypyn yli oikealla kädellä ja otin sen haltuun vasemmalla, siitä aalle. Aalla Nita otti niiiin hienot kontaktit! ja lähti vielä takaakiertoon tosi hyvin. kokeilin tuossa saksalaista, eli juoksin hyppyjen välistä ja yritin saada koiran 16-hypylle. Nita yritti tulla koko ajan mun mukaan, mutta sain mä sen sitten lopuksi toimimaan.

Oli varsin hienot treenit ja saatiin paljon positiivistä palautetta! Mua myös pyydettiin vetämään kesällä parit treenit nuorille harrastajille yhteen seuraan. Saa nähdä mitä siitä tulee :)

15.4.2012

Vaasa KV

Tämä ja eilinen päivä kuluivat Vaasan kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Lauantaina kehässä pyörähtivät Nita sekä Max ja tänään mä olin siellä kehätoimitsijana :)

Max oli varsin jännittynyt ja kyttäili koko ajan ympärilleen. Se ei tykkää yhtään sisätilanäyttelyistä. Kehässäkään en saanut sitä oikein liikkeelle, koira liikkui varsin laiskasti ja todella lyhyellä potkulla. Seisoessa se malttoi hienosti pysyä paikallaan. Tuomarina oli Norjalainen Siv Sandö joka jakoi oikeastaan ihan kaikkea laidasta laitaan.

Arvostelu käännöspalvelun suomentamana:
"Vahva uros. Hyvälinjainen pää, kaunis pää. Hieman lyhyt kaula. Vahva runko, hieman/turhan raskas. Luisu lantio. Toivon tehokkaammat liikkeet." KÄY-H


Photobucket


Photobucket


Nita taas oli oma pirteä itsensä, se nyt viihtyy melkein kaikkialla, varsinkin jos minä olen mukana. Se esiintyi kivasti, liikkui hyvin. Kehät oli onneksi suuria ja koiria oli hyvä juoksuttaa. Nita seisoi myös ihan hyvin, eikä ollut niin malttamaton kuin mätsärissä.

Tämäkin arvostelu käännöspalvelun suomentama, sillä en saa tuosta norjasta mitään selvää:
"Sopiva koko. Erittäin narttumainen. Toivoisin kokoinaisuudessaan enemmän substanssia. Hieman suora olkavarsi. Runko erinomaisessa kunnossa. Hieman luisu lantio. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvin sivuilta, hieman ahtaasti takaa." AVO-EH, AVK1


Photobucket


Photobucket


Tälläkertaa ei sen kummempia tuloksia, muut setterit olivat showlinjaisia ja lähes kaksi kertaa Nitan kokoisia. :D Huonosti menneen näyttelyn takia ostin Mistylle Ristomatti Ratian valjaat sekä hihnan, ja Nitalle pannan sekä monitoimihihnan. Uudet valjaat on olleet jo kauan ostoslistalla, kun vanhat hajosivat...

Photobucket

Photobucket

Näyttelykuvista kiitos Taija Linnalle!

10.4.2012

sokkaria sokkarin jälkeen

Tämän päivän treenien teemana oli ylläriylläri sokkarit! Saatiin leikkiä lentokoneita ihan urakalla.

Photobucket

Radan ideana oli oikeastaan tehdä joka kohtaan vaan sokkari. Alku meni hyvin putkelle asti, otettiin  se kahdesti. Nitalla oli ihan älyttömästi vauhtia ja se ei meinannut pysyä nahoissaan. Neiti jopa vinkui radan reunalla, mikä ei ole sille kauhean tavanomaista :D A:n kontaktit se otti kuitenkin niin nätisti, vaikka vauhtia olikin.

Tuo 6 ja 7 väli ei ole ihan noin suuri (vrt. muihin kohtiin) mutta oli se hieman tilavampi silti. Siinä Nita kiihdytti ja loikki kauniisti ysihypylle enkä ehtinyt heti mukaan. Otettiin toisto jossa vähän hidastin koiraa. Kolmannella kerralla tuo 5-10 pätkä sujui tosi kivasti ja saatiinkin siitä kehuja, jee!

Kepeille vein koiran niistämällä, ja se onnistui hyvin. Koira tähtäsi myös kunnolla renkaaseen! Renkaan jälkeen himmasin koiraa kääntämällä rintamasuunnan sitä kohden ja pyöristin aallemenoa, eikä siinäkään suurempia ongelmia. Loppupätkä ei sitten meinannut sujua millään, kun en saanut ajoitettua 15-16 hyppyjen välistä sokkaria ja koira juoksi  aina 16-hypyn ohi. Aika loppui enkä ehtinyt ottaa siihen valssia, mutta täytyypä kentän sulattua käydä kokeilemassa. Varsin muksa treeni!

On muutenkin niin mieletöntä treenata tuon kanssa, kun sillä on oikeasti halua tehdä, se haastaa ja kokeilee, eikä varo koko ajan virheitä. Toivottavasti jatkuu samaan malliin. :)

Kuulumisia

Moonan masu on hieman kasvanut, ainakin kylkien karvat kovasti törröttää. :D Se joutuu myös nukkumaan erilaisessa asennossa kuin yleensä eikä pysty esimerkiki nukkua kippuralla. Oon kovasti yrittänyt kokeilla tuntuuko masussa liikettä, mutta en ole ainakaan huomannut. Vielä pari viikkoa Moonan pitää kasvatella mahaansa. Mä olen listannut suuren määrän P-kirjaimella alkavia nimiä. Jostain syystä ei päästä itse kasvattajan kanssa yhteisymmärrykseen noiden nimien valinnassa...

Nitan kanssa me ollaan treenattu noutamista, ihan oikealla linnulla! Tosin pakastetulla sellaisella. Kahden viikon päästä olisi englanninsettereiden kevätpäivät, joissa järjestetään myös noutokilpailu. Max on sen voittanut jo ainakin parina viimevuotena, ja mä ajattelin jos lähdettäis Nitan kanssa vähän haastamaan ;)

Kisassa idea on se että maastoon on piilotettu kaksi fasaania. Yksi lintu heitetään ja joku ampuu aseella ilmaan/starttipistoolilla että tilanne olisi ns. metsästyksenomaisempi.
Meidän tavoitteena on vaan että neiti hakisi sen yhden linnun, koska ei millään ehditä enää treenailemaan kahdessa viikossa koko juttua, kun ei ole edes lintuja pakastimessa. Yhden linnun noutamisesta saa noutotodistuksen, jolla syksyn kokeissa ei välttämättä siis tarvitse ampua lintua lintutilanteessa. Katsotaan miten meidän käy...

Ensiviikonloppuna käydään myös korkkaamassa tälle vuodelle ensimmäinen näyttely, nimittäin Vaasa KV. sinne on ilmoitettu vain 8 englanninsetteriä, katsotaan miten meidän käy. :)

Photobucket

Photobucket

Photobucket
 Pääset sivulle TÄSTÄ

7.4.2012

reeniäreeniä

Tiistaina meillä alkoi huhti-toukokuun treenit. Kouluttajakin vaihtui, mikä on itseasiassa tosi kiva juttu. Saatiin heti ensimmäisellä kerralla uusia näkemyksiä. Nita nimittäin taas pysähtyi parin yrityksen jälkeen, mutta mä sain sen liikkeelle!! Siihen tarvittiin vain erilainen askellus. Sain muutenkin moitteita juoksutekniikasta, pitäisi panostaa kyllä siihen.

Meillä on mun mielestä tosi kiva ryhmä, siihen kuuluu flätti, russeli ja x-rotuinen. Näkee vähän muutakin kuin shelttejä tai collieita tekemässä.

Jotain tälläistä rataa me tehtiin, en muista enää kovin tarkasti tuota lopun juttua, mutta ainakin aalle asti sen pitäisi olla oikein.

Photobucket

Jätin koiran ykkösen taakse ja kävelin itse kakkosen taakse, melko kauaksikin esteestä jotta pystyin tekemään pakkovalssin niin, että koiralla on suora linja kolmoselle. Parin toiston jälkeen meni hyvin. Nita meni muitta mutkitta putkeen, mikä hämmensi mua koska se on niin kontaktiestefriikki. Putken jälkeinen takaakierto ei ollut mikään helppo juttu, mutta parilla toistolla sekin onnistui.

Takaakierron jälkeen tein saksalaisen että sain koiran kutoselle ja seiskalle. Tuossa oli oikeasti älyttömän ahdas väli, varsinkin tuonne aalle! En meinannut mahtua tekemään takaaleikkausta. Nita otti tosi hienon kontaktin, mä ihan hämmennyin kun se on viimeaikoina hätäillyt kontakteilla. Hyvä koira!

Keppikulma oli aika haastava, mutta saatiin se onnistumaan heti eikä otettu toistoja. Kepit on sellainen este mihin neiti kyllästyy tosi helposti jos pitää usein toistaa. Kepit onnistui siis niin, että muurin jälkeen juoksin tuonne kepeille, ja käsi tuolta toisen välin läpi niin että sain koiran vedettyä oikeaaan väliin.

Näistä treeneistä jäi hyvä fiilis ja innolla odotellaan ensiviikon treenejä. :)

Korvaton koira ja unohteleva ohjaaja

Ei mennyt Vöyrin kisat 6.4 ihan niinkuin elokuvissa. :D

A-radalla koiralla oli todella paljon energiaa, ja se oli unohtanut korvatkin kotiin. Meillä ei ole kyllä pitkään aikaan ollut tuollaista ongelmaa, silloin nuorempana neiti saattoi alkaa säätää omiaan mutta nykyään se on pysynyt hyvin lapasessa, ja antanut jopa mun virheitä vähän anteeksi. Täytyy kyllä myöntää että mä olin paljon myöhässä koko ajan. Ja mulla meni koko pakka sekaisin kun koira juoksi ensimmäisen esteen ohi. Tältä radalta siis HYL. Tässäpä erittäin kaunis video teidän ihasteltavaksi meidän radasta. Saa nauraa...

Photobucket
A-rata

B-radalle me tsempattiin. Lähdettiin heti toisena, joka oli meille ihan uutta. Rata vaikutti paljon helpommalta ja lähdettiin luottavaisin mielin radalle. Koira oli tosi nätisti kuulolla ja sitä oli kiva ohjata. Jostain syystä mä vein koiran kuitenkin alun pyörityksen jälkeen täysin väärälle esteelle. 8 putken ja 9 hypyn jälkeen olisi pitänyt lähteä kepeille, mutta jossain mielenhäiriössä me lähdettiin aalle. Mua ärsyttää niin paljon! Omia virheitä on vaikea antaa itselleen anteeksi, koiralle nyt ei koskaan voi olla vihainen. A-rata lähinnä naurattaa, mutta B-rata ei. Huoh! Tästä radasta ei ole videota, mutta kyhäsin teille ratapiirrustuksen..

Photobucket
B-rata

Ei kyllä ikinä uskoisi että viimeksi meni niin nätisti, ilman mitään kummempia ongelmia. Eilen niitä riitti vaikka muille jakaa. Seuraavan kerran me startataan vasta vappuna oman seuran kisoissa. :D Kai sitä hyllyriviäkin täytyy välillä kasvattaa että voi saada taas palkintoja ....

2.4.2012

Aprillipäivän mätsäri

Eilen pyörähdettiin Nitan kanssa pitkästä aikaa Seinäjoella pyörähtämässä mätsärikehässä. Tarkoituksena saada vähän treeniä Vaasa KV näyttelyä varten, joka on kahden viikon päästä. Olin myös lupautunut esittämään punavalkoisen irlanninsetterin, Soolon. Aikeina on näyttää tämä varsin energinen, vuosikas uros myös Vaasassa.

Nita oli vähän levoton, ja huomasi heti ettei olla tehty näyttelyjuttuja moniin kuukausiin. Viimeksi varmaan Seinäjoki KVssa. Pitää kyllä nyt treenailla tuota seisomista tässä parin viikon aikana. Liikkeet oli minusta hyvät ja tuomarikin sanoi että todella kauniit liikkeet. En enää muista minkä rotuinen koira meillä oli parina, mutta punainen nauha kuitenkin saatiin. Nauhakehässä hämmästys oli suuri kun päästiin suuresta poppoosta jatkoon ja lopulta sijoituttiin toiseksi! Tuli tosi hyvä fiilis siitä, että sijoituttiin pitkästä aikaa. Ja varsinkin noin suuresta koiramäärästä :)

Soolon esitin junnuluokassa. Se oli aluksi hieman energinen, mutta ravasi jopa ihan nätisti. Muutama laukka-askelen se otti, mutta kevyellä nykäisyllä se laski taas raviin. Seisominen sille on opetettu todella hyvin, ja koira seisoi tosi nätisti paikallaan siihen asti, kun tuomari tuli tutkimaan. Soolo on niin ihmisrakas, ettei se millään olisi malttanut edes istua tuomarin tullessa kopeloimaan, vaan yritti pomppia ja nuolla kasvoja. :D Soolokin sai punaisen nauhan! Nauhakehässä en enää koiraa esittänyt.

Kuvista iso kiitos Taija Linnalle !









Kirkas taivas ja auringonpaiste hämäsi mua onnistuneesti, ja lähdin mätsäriin tuulitakissa ja tennareissa. Ulkona oli kuitenkin pakkasta, ja olin ihan hypotermian partaalla! :D Viimeyönä satoi myös lisää lunta, ja aloin jo melkein katua sitä, että ilmoitin koiran Vöyrin agilitykisoihin, jotka pidetään kylmässä maneesissa...