10.11.2012

kuulumisia

Oon tässä muutaman viikon ajan kokeillut kuvailla tuolla mun 60D rungolla videoita koirien touhuista. Ensin oli ajatuksena kuvata jonkinlainen päivä videona juttu, mutta se vähän sitten jäi. :D Luke on ollut nyt kaikilla lenkeillä vapaana, ilman liinaakin. Tulee hyvin luokse ja hyppää lenkin jälkeen mukisematta autoon.

Maanantaina oli toinen Luken agilitykerta, ja tutustuttiin tällä kertaa renkaaseen sekä jatkettiin putken harjoittelua. Kokeiltiin aluksi ns. vauvarengasta, eli pelkkä rengas joka oli maantasalla. Luke teki tavalliseen neutraaliin tapaansa, ja kokeiltiin heti oikeaa minirengasta. Senkin tuo suoritti loistavasti, vaikka pääseekin oikeastaan kävellen läpi. Hyppytekniikkaan se tarvitsee valtavasti treeniä, ennenkuin sille voi nostaa edes rimoja korkeammalle.

Putken Luke on tajunnut jo todella hyvin, ja lisäsin itsekin vähän vaustia. En huitanut tälläkään kertaa käsillä, ja namin se sai putken päähän jätetyltä alustalta. Sain Lukeen kivasti intoa ja vauhtia kun juoksin vähän itsekin. :) Siitä leivotaan vielä hieno agilitykoira!


5.11.2012

Junior Handler -koulutus

Eilen Kauhajoella järjestettiin "Koirapäivät", joihin minua oltiin Etelä-Pohjanmaan kennelpiiriltä pyydetty vetämään Junior Handler -koulutus. Toisena kouluttajana oli Heidi, ja saatiin mun mielestä tosi hyvin vietyä koulutus alusta loppuun. Aikaa meillä oli reilu tunti ja osallistujia vajaa 10. Käytiin aika pikaisesti läpi säännöt, tutustuttiin kehän kulkuun jne. Aika monet olivat ensikertalaisia, joten oli helppo lähteä ihan alkeista liikenteeseen.

Photobucket

Photobucket
Heidi opastaa.

Mulla oli mukana Nita, joka näytti aina hienosti esimerkkiä Heidin kanssa. Nita pääsi pariin otteeseen myös vaihtokoiraksi, sillä osalla osallistujista oli hieman hankalat koirat mukana. Nitan kanssa oli helppo harjoitella edestakaisin -liikettä sekä kolmiota.

Photobucket
Nita & Heidi

Photobucket
Vaihtokoirana :)
Saatiin koulutukseen lainakoiraksi myös tiibetinterrieri Foxy, joka oli todella hankala tapaus. Herra ois ihan hirveesti tahtonut vain omistajan luo, mutta lopulta saatiin siitä irti vähän liikettä ja jopa seisotus! Ei mikään helpoin lainakoira kyseessä.

Photobucket
Foxy

JH-koulutuksen jälkeen oli myös Match Show. En ilmoittanut junnuilusta väsynyttä Nitaa, mutta handlasin pienten kehässä hauskan Japanese Chin uroksen Vilin. Vili oli hirveän vauhdikkaalla tuulella, mutta sai punaisen nauhan. Punaisten kehässä päästiin kyllä jatkoon, mutta tiputtiin viimeisenä koska koira ei suostunut seisomaan paikoillaan. :DOli hauska taas kokeilla vähän toisenlaisia koiria. Seinäjoki KV'ssa esitin samaisen kasvattajan koiran myös BIS-veteraanikehässä!

Photobucket
Vili!