22.9.2014

Kultamalja & Derby 2014

Viikonloppuna jaettiin jälleen kerran kaksi arvostettua titteliä. Kultamaljassa kilpaili meidän Ärrät ja Derbyssä Poju.

Perjantaina ratkottiin 58 osallistujan joukosta kultamaljafinalistit, jonne tiensä selvitti myös Sänkipellon Rocky. Lauantaina oli vuorossa Deby, jossa 41 osallistujan joukosta valittiin 9 finalistia, mukana myös Sänkipellon Poju. Jo siinä vaiheessa iloittiin, ja odoteltiin sunnuntain finaalia jännityksellä.

Sunnuntaina ratkottiin molempien "ikäkilpailujen" finaali, ja menin itsekin tienvarteen seisoskelemaan ja seuraamaan kasvattien kilpailua. Rocky ja omistajansa tekivät heti aamulla ensimmäisessä erässään lintutyön, joka rankkasi ekipagen korkealle.

Iltapäivällä kahdestatoista finalistista oli tiputettu puolet, ja jatkavista vain kolmella koiralla oli alla lintutyö. Rocky sijoittui lopulta erittäin hienosti toiseksi, kolmannen koiran innostuessa siivittyneistä fasaaneista. Kultamitalikilpailussa se hävisi linnut paritoverilleen hankalassa maastossa. Toinen sija on kuitenkin älyttömän hieno saavutus! Myös voiton vienyt Hilla omistajineen ovat tuttuja, joten iloittiin myös heidän puolestaan :)

Derbyssä saatiin vain yksi ainut lintutilanne, ja sekin vasta ihan lopussa kun oli enää kaksi koiraa jäljellä. Sänkipellon Poju selvitti kuitenkin tiensä tyylikkäällä haulla 5. sijalle!

 photo kultamaljaderby_zps516b26e0.jpg
Sänkipellon Poju & Jari sekä Sänkipellon Rocky & Jukka
Onnittelut vielä koiran omistajille ja ohjaajille, jos tätä blogia eksytte lukemaan ;) Kuva: Jari Vettenniemi

19.9.2014

Video fasaaninmetsästyksestä englanninsetterillä

Pikkuveljeni on tehnyt yhdessä kaverinsa kanssa videon fasaanin metsästyksestä englanninsetterillä.
Mukana videolla on tietysti Moona-veteraani, joka on myös veljeni Teemun omistuksessa. Moona on luotettava kaveri niin kanalintujen metsästyksessä kuin sorsajahdissakin.



Kun Moona jäi eläkkeelle kokeista, on se saanut kulkea Teemun mukana metsällä. Ei ole niin tarkkaa, vaikka vähän lähtisi paukkunoutoonkin..

Moonakin pääsee vähän hölläilemään ja tekemään sitä, mistä pitää :D

17.9.2014

lisää menestystä!

Tänään Ilmajoella kanakoirien kenttäkokeessa palkittiin Sänkipellon Romina NUO3 ja Sänkipellon Poju AVO3!

 photo 10710250_10204908179574583_7679677882325814827_o_zps2ae1207f.jpg
Isä ja Romppu

 photo 10665085_10152691320248180_8027465757740036149_n_zps275c3c60.jpg
Vasemmalla Poju ja ohjaajansa Jari

Jee, hyvä Team Sänkipellon ;)

13.9.2014

Kanakoirien kenttäkoemenestystä ja tuomarikoulutusta

Tänään oli kanakoirien kenttäkoe Jurvassa, ja Sänkipellon Rocky nappasi itselleen NUO3 tuloksen! Vautsi!

 photo rockyseisoo_zpsdb0de9b3.jpg

Tämä oli myös meidän Romppaiselle toinen nuortenluokan koe, mutta vielä ei ole menestystä kertynyt. Koira kuitenkin toimii, joten täytyy pitää peukut pystyssä huomista koetta ja ensiviikonlopun Kultamaljaa varten :)

Tänään oli myös ulkotuomareiden koulutustilaisuus, jonne pyydettiin ERIn saaneita settereitä ja pointtereita. Otin mukaan Nitan sekä Moonan, sillä osallistujia oli niin vähän. Paikalla oli myös Sänkipellon Otto. Paljon tuttuja kommentteja koirista. Moona sai kehuja reippaudestaan ja ryhdistään vaikka ikää onkin mittarissa 10 v. Molemmille olisi napsahtanut kuulemma tällä kertaa EH.

Misseilyn jälkeen pyörähdettiin Kyrkösjärvellä koirien kanssa. Ajatuksena ottaa kuvia uudessa ympäristössä, mutta koirat ehtivät pulahtaa ja sotkea itsensä ennenkuin ehdin kissaa sanoa. Mutta likainen setteri taitaa olla onnellisin setteri ;)

 photo nitahymy_zps4c6787de.jpg
JEE

 photo nitajamoonapieni_zps2c73e048.jpg
Nitaa menottaa ja Moonalla on hiki!
Tämä kaksikko jää tänne meidän kerrostalokaksioon yökylään vielä yhdeksi yöksi. Moona ei ole kauheasti kaupunkielämästä innostunut, mutta Nita nauttii. Se on muutenkin ollut paljon reippaampi, kun on Moona tukena :)

12.9.2014

Varjosi luoksein jäi

Eilen tuli täyteen vuosi Mistyn poismenosta. Kävin istuttamassa haudalle kanervat kuihtuneiden kesäkukkien tilalle ja sytytin kynttilän. Myös äiti oli käynyt viemässä kynttilän haudalle jo aikaisemmin.

 photo IMG_20140911_213034_zps79e26491.jpg



Vaikea uskoa, miten paljon se vieläkin kirpaisee.

8.9.2014

P & R-pentuetapaaminen

Toissaviikonloppuna vietettiin Jurvassa P & R-pentueiden yhdistettyä pentuetapaamista. P-pentueeseen syntyi yksi ainut pentu, 2 vuotias Sänkipellon Poju joka mahtui hyvin vuosikkaiden sekaan. Vierailevina tähtinä Pojun laumasta Vala sekä 5kk ikäinen Bea joka piti seuraa meidän Tuulille.

Ärristä mukana olivat Rasputin, Rocky, Riesa, Ruska ja tietty Romina. Paikalle oli saapunut myös isäkoira Dimi!

Viikonloppu oli hieno, ja koirille saatiin tilanteita. Tärkeintä taisi olla parihaun treenaaminen ja siinä sivussa yritettiin löytää vähän lintujakin. Sain lainaan myös huipun objektiivin (Canon 70-200mm/F2.8) joten innostuin kuvaamisesta ihan kunnolla! Noilla mun viilipurkeilla kun ei paljoa pellolla kuvailla, mutta tässäpä sitä kuvamatskua:

 photo ruska2pieni_zpsaa94f149.jpg
Ruska loikkii pystyviljassa

 photo valapienennetty_zps96533f9d.jpg
Vieraileva tähti Vala

 photo rockypieni_zpsdfdde442.jpg
Rocky

 photo ruskapieni_zpsf19fc489.jpg
Ruska

 photo dimiseisoo_zpsad173f7c.jpg
Dimi-isukki seisoo
Lisäksi nappasin R-pennuista vähän seisotuskuvia, vaikka kuraisia olivatkin. Kiitos Ninalle avusta!

Sänkipellon Ruska:

 photo ruskaseisooMedium_zps4fc606a8.jpg

 photo ruskapaumlaumlMedium_zps5299fb28.jpg

Sänkipellon Riesa:

 photo riesaseisooMedium_zpsfcb44d32.jpg

 photo riesanpaumlaumlMedium_zpsa28e4fa7.jpg

Sänkipellon Rocky:


 photo rockyseisoo_zpsdb0de9b3.jpg
 photo rockypaumlaumlMedium_zps2b64cba6.jpg

























Tässä vielä Sänkipellon Rasputin, jonka kuvat on napattu erikoisnäyttelyviikonloppuna!

 photo rasseseisoo_zps1f1ebc20.jpg

 photo rassepaumlaumlpieni_zps47b79cc6.jpg