25.5.2014

Miljoonakoira 2014

Tänään pyörähdettiin Tuurin kaikkien rotujen näyttelyssä, jonne olin ilmoittanut Nitan lisäksi myös Moonan koska se sai osallistua ilmaiseksi veteraaniluokkaan. Lähdettiin aamulla ajelemaan puoli 7 aikaan, sillä meidän kehä alkoi heti klo 9. Tuomarina Joanna Pronin.

Nita aloitti juoksun muutama päivä sitten, ja sen kyllä huomasi. Neitiä ei kiinnostanut yhtään mitään, ja se oli tosi laiskalla tuulella. Päätti se kiukutella myös Moonalle kehän laidalla :D

"Pienikokoinen, erinomainen tyyppi, oikeat mittasuhteet, oikealinjainen pää. Kaunis ilme, hyvä kaula ja ylälinja. Pysty olkavarsi, hyvä rintakehän muoto, hieman pitkä lanne, pitkä hieman luisu lantio. Hyvä luusto, oikealaatuinen karva. Saisi liikkua vetävämmin. Esiintyy hienosti." AVO-ERI1

Moonan jouduin viemään kehään suoraan häkistä, ja voi sitä intoa ja riemua! Se ei malttanut pysyä edes ravissa, vaan otti muutamat iloiset laukka-askeleet ja koitti leikkiä kengurua.

"10-vuotias veteraani, ikä alkaa näkyä. Oikeat mittasuhteet, oikealinjainen pää, hyvä kaula. Hieman pehmeä selkä, hyvät kulmaukset, vankka runko. Ikäisekseen riittävä karvanlaatu. Liikkuu hyvin takaa mutta ahtaati. Miellyttävä luonne"  VET-ERI1 ROP-VET

 photo moonaropvetpieni_zps69e94a29.jpg
ROP-veteraani :)

 photo nitaseisoopieni_zps9834853b.jpg
Nita just etutassun asentoa vaihtamassa :D

 photo nitajuoksee_zps6592b78b.jpg
Nita liikkeessä
Onneksi oli näppärä kepo mukana, niin saatiin kunnon palkintokuvakin ;)

22.5.2014

Palkintopossu vauhdissa

Tiistai-iltana pyörähdettiin pitkästä aikaa mätsärissä! Mukaan tarttui Nitan lisäksi myös Romppu, joka on ahkerasti käynyt kerran viikossa näyttelyharjoituksissa äidin kanssa.

Romppu esiintyikin nätisti. Se juoksee hyvin, mutta seisotus tarvitsee vielä treeniä. Romppu vetää itsensä hieman köyryyn eikä näin ollen esiinny edukseen seistessä. Rompulle tällä esiintymisellä SIN-.

Nita esiintyi maailmanomistajan elkein ja yhtä varmasti kuin ennen. Saatiin punainen nauha, ja sijoituttiinpa vielä ensimmäisiksi! "Jouduttiin" sitten odottelemaan vielä best in show kehää, jossa lopulta kuuden koiran joukosta Nita oli BIS2.

 photo nitabis22_zpsa97b8112.jpg

Tuntuipa hyvältä pitkästä aikaa päästä BIS-kehään asti! Mätsärissä melkein aina Nita sijoittuu vähintään sinisten kehässä, mutta vain ehkä kolme kertaa oltaan päästy best in show -kilpailuun saakka. Palkintoja saatiin hurja kasa: lahjakortteja, ruokaa, herkkuja, leluja ja tietty ruusuke sekä pokaalit.

Lelu on jo suolistettu, kun erehdyin lainaamaan sitä Rompun lääkärileikkeihin ;) Myös Nita oli aika loukkaantunut, kun  Romppu pääsi mukaan HÄNEN harrastukseensa. Kostoksi neito kaivoi laukusta kaikki herkut sillä aikaa kun olin Romppaisen kanssa kehässä. Kehtasi vielä katsoa mua silmiin "hähhää, sä et voi estää mua sieltä" -ilmeellä..

 photo nitabis2_zpseaf56ec2.jpg

2.5.2014

Saanko esitellä...

Ailigaslammen Biegga, tuttavallisemmin "Tuuli"

Tuulilla on ikää 5 viikkoa, ja se kotiutuu vasta muutaman viikon päästä Utsjoelta tänne pohjanmaan lakeuksille. Pennun emä on Östraby´s Guns n´Rose ja isänä yhdistelmässä on ruotsalainen Falcsagans Blixten.

Tuuli tulee äitini Helin omistukseen. :) Jännä nähdä, millainen koira siitä kasvaa.

Kaikki kuvat (c) Katariina Roiha

 photo 1463879_10203646144099298_7010783837614377181_n.jpg

 photo 1907982_10203754991260409_6651543785586170888_n.jpg

 photo 10155451_10203713871632444_5274984311153612545_n.jpg

 photo 10273881_10203752686482791_3074329977207097003_n.jpg