Joulun viettoa

Jostain syystä aattona valokuvaaminen jäi lähes kokonaan. Muutama söpöstelykuva oli pakko napata Hertasta kuusen edessä, mutta muuten keskityin ihan muihin asioihin.

Lähdettiin aattona ajamaan koirien kanssa vanhempieni luo jo aamusta, sillä lähdettiin siellä yhdessä kaikkien koirien kanssa pikkuiselle lenkille. Vanhemmillani on tällä hetkellä neljä englanninsetteriä, joista kaksi vanhinta täyttävät pian 13 vuotta, ja kaksi nuorinta ovat 2,5- sekä 1,5 -vuotiaita.

Lenkki sujui tosi hyvin, vaikka aluksi vähän jännäsin että jääkö Hertta jalkoihin. Kun oltiinkin ihan vieraassa paikassa, oli tutustuminen paljon rennompaa. Aikaisemmin vanhempien luona vieraillessa on eristetty koiria, jotta vältetään turhat kinastelut. Lauman nuorimmat ovat olleet vähän mustasukkaisia omasta reviiristään ja painostaneet Herttaa.

Lenkin jälkeen kuitenkin Hertta hyväksyttiin osaksi laumaa, eikä eristyksiä tarvittu joulun aikaan. Ainoastaan ruokailut hoidettiin eri tiloissa, koska Hertta on niin tyhmän röyhkeä että juoksee suoraan muiden ruokakupeille. Vanhempieni koirat eivät sellaista suvaitse.

Vas. Hertta 5kk, Nita 7v, Moona 11v, Romppu 2,5v ja Tuuli 1,5v

Aidatulla takapihalla leikit sujuivat tosi hyvin kolmella nuorimmaisella. Joulupäivänä kierrettiin mukava 4,5km lenkki pitkospuita pitkin makkaranpaistolaavulle. Sää ei ollut erityisen jouluinen, ja loppulenkistä saatiin melkoinen sade yllemme. Koirat juoksivat suolla itsensä uuvuksiin ja Nitalle karttui gps:n mukaan 12,7km.

Joululahjojakin saatiin melkoinen määrä, ja kuvasin teillekin muutamat. Ilmeisesti blogia oli käyty lukemassa tarkasti, kun paketeista paljastui niitä asioita mitä olin toivonutkin! Sarvaksen nastakengät kävin vanhempieni kanssa itse valitsemassa ja sovittamassa. Kengät sainkin käyttöön jo hieman ennen joulua, joten ne eivät ole enää ihan pakasta vedetyn näköiset. :D



Nissin salama on erittäin tervetullut kapistus, ja olenkin ahkerasti yrittänyt harjoitella sen käyttöä. Veli oli muistanut valokuvaavaa siskoaan 1000gt ulkoisella kovalevyllä, joka tosiaan tulee tarpeeseen. Äiti oli muistanut myös Herttaa valtavalla paketilla, josta kuoriutui pinkki kevythäkki. Ja voi luoja että se on kevyt. Lähes 10 vuotta vanha rikkinäinen kevari joutaa nyt roskikseen, ja sitä purkaessa makuuhuoneen nurkasta tajusin miten hiton painava se olikaan. Uuteen häkkiin mahtuvat molemmat koirat vaivattomasti, ja Nita ainakin nukkui siellä niin tyytyväisenä. :)

Koirat saivat tuttuun tapaan avata paketoidut possunkorvat, ja Hertalle olin ostanut uuden lelunkin. :) Joulu sujui aika rauhallisissa merkeissä. Hengailtiin ja ulkoiltiin sekä tietenkin syötiin. Hertta oli tänään ihan lopen uupunut, kun ei ole millään malttanut nukkua. Koirat jäivät vielä muutamaksi päiväksi vanhempieni luokse nauttimaan omakotitaloelämästä maalla, kun itse lähden reissuun. Mulla on jo nyt ihan hirveä ikävä tuota punaista pyörremyskyä, vaikka tiedän että pentu on hyvissä käsissä.

Minijoulukalenteri luukku 4.

Viimeinen luukku pitää sisällään joulutoivotukset. Blogi hiljenee näin joulun alla muutamiksi päiviksi, kun kaksijalkaiset ryntäävät viimehetken jouluostoksille ja viettävät kaiken valoisan ajan töissä.



Tämän kuvan myötä toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein hauskaa joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2016! :)

Minijoulukalenteri luukku 3.

Eipä kokkailtukaan, ainakaan tähän luukkuun. Tällä kertaa tehdään katsaus meidän kuluneeseen vuoteen, koska viimeisiähän tässä viedään. Alkuvuosi oli koirarintamalla aika hiljainen, mutta kyllä me silti kaikenlaista ollaan koettu.

Tammikuussa ajettiin Kajaaniin koiranäyttelyyn äitini koiran Tuulin (Ailigaslammen Biegga) kanssa. Kotiinviemisiä ei tullut, mutta eniten meitä harmitti se, että Tuulia pelotti hallissa. Olenkin päättänyt, etten vähään aikaan Kajaanin pallohalliin lähde koiranäyttelyyn. Halli on aika epämukava, niin koirille kuin kaksijalkaisillekin.



Helmikuussa ei koirarintamalla tapahtunut kummempia, mutta loppukuusta meille muutti kääpiöluppakani Donna.

Maaliskuussa saatiin ikävämpiä uutisia. Nitalta testattiin PRCD-PRA4 (etenevä verkkokalvon surkastuma), ja se todettiin sairaaksi.



Helmikuussa pyörittiin taas Tuulin kanssa kehässä. Vaasa KV:sta hienolla esiintymisellä EH JUK1. Ei olisi uskonut samaksi koiraksi, jota handlasin Kajaanissa. Henkilökohtainen voitto siis! Kihniön ryhmänäyttelystä Tuulille vihdoinkin ERI JUK2.



Toukokuussa taas oltiin vaan. Trimmailin koiria erikoisnäyttelyä varten. Tässä kuussa vaihtelin sähköposteja Hertan kasvattajan kanssa, ja kirjoitettiin vuokrasoppari rivitaloasuntoon. Rivien välistä joku saattoi aavistella koiranpennun tuloa, mutta en uskaltanut puhua asiasta juuri ollenkaan.

Kesäkuu oli mahtava. Erikoisnäyttely on aina vuoden näyttelyiden kohokohta, ja sinne suunnattiin kolmen koiran voimin. Myös Nitan pentuja oli saapunut huima määrä paikalle. 11-vuotias Moona putsasi pöydän ja lopetti näyttelyuransa näyttävästi BIS1-veteraanina. Lisäksi meidän Sänkipellon kasvattajaryhmä oli BIS2, ja meillä oli monta erinomaista koiraa. Tuulikin voitti junioriluokan.



Heinäkuussa alkoi olla jo kuumottavat hetket. Nitan kanssa lenkkeiltiin, valokuvailtiin ja löhöiltiin. Herttakin syntyi, mutta silti jännitti ihan kamalasti, eikä oikein uskaltanut puhua pennusta kellekään.

Elokuussa odotus alkoi olla jos tuskastuttavaa. Tein kaikenlaisia pentutavarahankintoja, ja yritin malttaa odottaa syyskuuta.

Syyskuussa se tapahtui. Minusta tuli virallisesti punaisen irlanninsetterin omistaja, ja olin niin onnellinen (olen edelleen!). Syyskuussa rampattiin Nitan silmän takia eläinlääkärissä. Ensin oli tulehdus ja sitten haava. Kuukauden lääkitsemisen jälkeen saatiin oireet kuriin ja Nita terveeksi :)



Lokakuu oli pennuntäytteinen. Kamera ja some täyttyivät syötävän suloisista kuvista. Siis kattokaa nyt sitä! Tässä kuussa aloitettiin Nitan kanssa rally-tokon harrastaminen, kun päästiin ihan ryhmään treenaamaan. Hertankin kanssa aloitettiin pentukurssi.



Marraskuussa käytiin Nitan kanssa ensimmäisissä rally-toko epiksissä. Kisattiin nakkiluokassa pistein 97/100p. On mulla vaan taitava setteri :) Hertan kanssa käytiin ensimmäisessä mätsärissä, josta tuloksena isojen pentujen PUN4.



Joulukuussa ei olla tehty mitään kummoista. Nitan kanssa ollaan käyty edelleen rally-tokon viikkotreeneissä, ja harjoiteltu tammikuun virallisia kisoja varten. Hertan kanssa harjoitellaan arkisia asioita ja rakennetaan pohjaa tulevaisuuden harrastuksille. Näyttelyjutut ovat olleet tapetilla, kun tulevan vuoden alussa pyörähdetään muutamassa pentunäyttelyssä.

Minijoulukalenteri luukku 2.

Toiseen luukkuun olen kerännyt vinkkejä siihen, miten saisit hyvät joulukuvat lemmikistäsi. Vielä ehtii teettämään kuvista perinteisiäkin kortteja, tai halutessaan voi lähettää virtuaalisen joulutervehdyksen valokuvan muodossa.

Itse en pidä liiallisesta lavastuksesta tai turhasta tilpehööristä kuvassa. Kun haluat ottaa joulukuvan koirastasi (tai muusta lemmikistä), kannattaa valita rauhallinen tausta. Se voi olla niin sisätiloissa kuin ulkonakin. Parhaimmassa tapauksessa löydät lemmikin omaan väritykseen sointuvan taustan. Apuna voit käyttää vaikka kotoa löytyviä seiniä, mattoja tai lakanoita. Ulkona mahdollisuuksia on hurjasti.

Kuvaan ei kannata tukkia liikaa erilaisia värejä. Jos haluat käyttää rekvisiittaa tai pukea koiralle jotain, valitse vain yksi tehosteväri. Rekvisiittaa ei tarvita paljoa, sillä lemmikkihän on kuvan pääosassa. Muutama joulupallo tai lahjapaketti riittävät varmasti jouluiseen kuvaan.

Lumiset lemmikkikuvat isessään ovat jo ihanan raikkaita, eivätkä mielestäni kaipaa sen kummempaa tilpehööriä. Koska lunta ei tällä hetkellä ainakaan täältä pohjanmaalta löydy, kaipaa moni varmasti inspiraatiota sisätiloissa kuvaamiseen.

Pienet jouluvalot luovat jo ihanan tunnelman kuvaan. Pyydä koiraasi vaikkapa makaamaan tai istumaan jouluvalojen keskellä. Älä käytä kuvatessa salamaa, koska valot eivät muuten näy. Ikkunasta tulevaa päivänvaloa voi käyttää hyödyksi, mutta myös raksavalolla tai muulla kotoa löytyvällä lampulla voi kohdistaa lisävalaistusta koiraan. Koiran istuessa tai maatessa jouluvalojen keskellä, valaisevat ne koiraa alapuolelta. Lisävalo tulisi siis kohdistaa kuvattavan kohteen yläpuolelta. Jouluvaloja voi käyttää myös valokuvan taustana. Kuvaa suurella aukolla ja irrota koira tarpeeksi kauas seinälle viritetyistä valoista, saat aikaan kivoja valopalloja. Tämä kikka on yksinkertainen, ja sillä saa tunnelmallisia kuvia!

Tähän aikaan vuodesta ei välttämättä kotia ole vielä koristeltu kovin jouluiseksi. Kuusen edessä saa yleensä aika kivojakin joulukuvia – mutta monet pystyttävät kuusen vasta lähempänä jouluaattoa. Silloin ei enää ehdi postin kautta kortteja lähettää. Mikset siis koristelisi ulkoa löytyvää kuusta? Ulkona on yleensä riittävästi valoakin tarjolla, joten aloittelijankin on helppo onnistua. Kiiltävät joulupallot ja glitternauhat tuovat kuvaan väriä ja näyttävät hauskalta. Tarpeeksi läheltä napattu kuva ei välttämättä edes paljasta, että potretti on oikeasti kuvattu ulkona.



Netistä löytyy myös paljon ilmaisia jouluaiheisia kehyksiä kuviin. Niihin voi käytännössä liittää minkä tahansa kuvan, eikä tarvitse itse lavastaa joulukortisteita kuviin. Joulukorttikuvaukset ovat omasta mielestäni kuitenkin hauska järjestää, ja on kiva päästää oma luovuus valloilleen. Pinterest on oiva välinen inspiraation hakuun.

Toivottavasti tästä postauksesta oli teille jotain hyötyä, sillä tämän tekeminen oli hauskaa :) Toivotan kaikille tämän postauksen myötä myös hyvää itenäisyyspäivää! Ensi sunnuntaina näiden suunnitelmien mukaan kokkaillaan jotain kivaa koirille. En silti lupaa mitään - jos saan paremman idean, jää kokkailut toteuttamatta.

Minijoulukalenteri luukku 1.

Olisin kovasti halunnut tehdä tänän vuonna blogiin joulukalenterin, mutta oli pakko myöntää itselleni ettei aika yksinkertaisesti riitä. Koulu ja työt vievät ison osan päivästä, ja lisäksi kouluhommia pitää jatkaa vielä kotonakin (BUU). Vapaa-aika taas menee koirien kanssa harrastamiseen ja muuten vaan hengaamiseen. Onneksi joulukiireiden jälkeen taas helpottaa :)

Ajattelin kuitenkin kokeilla kalenteria vähän pienemmässä mittakaavassa, eli postaan aina adventtisunnuntaisin jonkun jouluteemaan sopivan postauksen - koiramaisella höysteellä tietenkin. Koska tänään, 29.11, vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita, on ensimmäisen postauksen vuoro. Halusin vilauttaa teille vähän minun ja koirien joululahjatoiveita.

Vaikka koirat eivät tietenkään ymmärrä lahjojen päälle, on niille kiva laittaa vaikka herkkuja tai lelu lahjapaperiin. Saavat sitten itse avata lahjat - Nita tuntuu ainakin siitä tykkäävän. Suurin osa näistä toiveista kuitenkin miellyttää lähinnä kaksijalkaisia.



Herkut ja lelut - Koirat saavat itse avata paketit jouluaattona. Ajattelin ostaa molemmille jotkut herkulliset luut ja ainakin Hertalle jonkun uuden lelun. Hööksin pinkki otus on hauskan näköinen, ja varmasti olisi koirien mieleen.

Kevythäkki - Nykyisessä kevarissa on Mistyn mentävä reikä, ja häkki on vaan kotona nukkumiskäytössä. Siellä ei saa enää setteriä pysymään sisällä, ja metallihäkin raahaaminen näyttelyissä on vaivalloista, Pinkki väri olisi hihnan toiselle päälle mieleinen!

Kestävät nahkahihnat - Veronpalautukset kilahtavat pian tilille, ja olen pitkään haaveillut kunnollisista nahkahihnoista koirille. Tämä lahja olisi vähän niinkuin itseltä itselle :D Mustin & Mirrin feel hihnat ovat käteen mukavat, mutta täytyy vielä tarkastella muita vaihtoehtoja.

Talvikengät - Multa löytyy lähes säähän kuin säähän sopivat ulkoiluvermeet, mutta talvikenkien mentävä aukko pitäisi vielä täyttää. Kangaskengillä talsiminen ei koirien kanssa tule oikein kuuloon, sillä ne kastuvat todella nopeasti. Tämän tyyliset vedenpitävät ja lämpimät talvikengät olisivat varmasti hyvät koirien kanssa ulkoiluun.

Lisäsalama - Talvella on aika hankalaa kuvata ulkona, etenkin kun valoisaa aikaa on niin vähän. Hertastakin olisi niin kiva saada talteen kuvia eri kasvuvaiheista. Lisäsalama on ollut hankintalistalla ikuisuuden, ja olen päässyt jopa kokeilemaan tätä Nissin Di600 salamavaloa. Se riittäisi meikäläisen tarpeisiin.

Actionkamera - Olen pyöritellyt päässäni ajatusta actionkamerasta. Se olisi näppärä koirien videokuvaamiseen. Myös kesällä ulkomailla mulla oli kova tarve helposti mukana kulkevalle kameralle. Järjestelmäkameraa ei viitsi kaikkialle roudata ja puhelimeni kamera on surrrrkea.

Kirjat -  Näitä en kuvaan laittanut. Tykkään lukea, ja kirjat ovat aina tervetulleita lahjoja. Esimerkiki Salme Mujusen tie tottelevaisuusvalioksi tai Koiran rakenne, laaja oppimäärä olisivat mieluista luettavaa. Sofi Oksasen kirjoja löytyy omasta hyllystä jo monta, ja uusin Norma olisi mukava päästä myös lukemaan.

Tässä nyt oli jo aika monta hintavahkoakin asiaa, enkä tietenkään odota saavani kaikkea. Tykkään enemmän käytännöllisistä lahjoista, jotka tulevat oikeasti tarpeeseen. Näiden lisäksi tietysti villasukat on yksi parhaista lahjoista, koska niitä tarvitsee aina! Ja Hertta on innostunut villasukkien tuunaamisessa...

Epävirallisissa rally-tokokisoissa

Nyt on videotakin meidän rallyilysta! Käytiin tänään kisaamassa Nitan kanssa epävirallisissa rally-tokokisoissa nakkiluokassa. Ilmeisesti nakkiluokka arvosteltiin samaan tapaan kuin alokasluokka, mutta koiran sai palkita kesken radan. En ole kuitenkaan ihan varma, sillä tämä oli meidän ensimmäinen kerta kisoissa ja meidän pisteet oli ihmeellisen hyvät :D

Saatiin kasaan 97/100p. -3 pistettä tuli uusinnasta, jonka tein heti toisella esteellä. Nita keuli lähdössä, ja istui toisella kyltillä about hihnan mitan päähän minusta ja unohti paikan täysin. Uusinnan jälkeen kuitenkin sujui tosi hyvin, mutta seuruu parani loppua kohden huomattavasti.



Video alkaa vasta kolmannelta esteeltä. Tuon toisen esteen jälkeen sai käydä hakemassa vähän vauhtia kolmannelle esteelle, koska ison koiran kanssa olisi ollut ihan mahdotonta pystyä ottamaan kaikki askeleet noin ahtaassa välissä ja jatkaa siitä suoraan. En vielä ihan osaa tätä radanpiirtämistäkään, mutta yritin parhaani. Toivottavasti tämän avulla hahmotatte radan vähän paremmin.




Paljon on vielä treenattavaa. Liikkeestä maahanmeno on ihan alkutekijöissä, ja askeltehtäviäkin pitäisi muistaa hinkata. Käännökset on alkaneet sujua jo hyvin, mutta niissäkin riittää hiottavaa. Käskysana ja käsimerkki on olleet suureksi avuksi niiden harjoittelussa. Kuvasin tällä viikolla vähän videota meidän olohuonetreenistä. Harmi ettei lähtötilanne ole tallentunut kameraan, mutta kerrottakoot että jouduin tekemään itse melkoisen kierroksen että sain Nitan käännettyä. Nyt se on tajunnut omistavansa takajalat!

Kiperiä kysymyksiä

Saatiin Jokerikortti blogista haaste. Ensin ajattelin jättää sen tekemättä, ajattelin että edellisestä on niin vähän aikaa. Tekstejä selatessani sain kuitenkin huomata, että viimeksi meidät on haastettu huhti-toukokuussa.

Tässä kysymykset ja vastaukset niihin, olkaa hyvät!

1. Miksi valitsit juuri sen rodun (rodut) joka sinulla nyt on? Onko se sinun "omaa" rotutyyppiä?

Valinta oli oikeastaan aika "luonnollinen". Isäni kasvattaa englanninsettereitä, ja olen pienestä pitäen itsekin touhannut settereiden parissa. Punainen irlanninsetteri on jostain syystä aina ollut haaveissa, koska rotu on mielestäni niin kaunis, ja setterit luonteeltaan ihan mahtavia. En edes harkinnut vakavasti muita rotuja, kun aloin tosissani suunnittelemaan koiran hankintaa. Molemmat tytöt ovat sitä mitä koiralta kaipaan. Vaikka ajoittain menetän hermoni Nitan riistavietin takia, en syytä siitä koiraa. Setteri tuntuu minulle sopivalta rodulta kaikinpuolin. Esimerkiksi tykkään harrastaa tavoitteellisesti, mutta en tähtää SM- tai MM-tasolle. Setterissä riittää paukkuja monenlaiseen harrastamiseen, mutta siitä saa myös hyvän kainalokaverin laiskoille päiville. 

2. Harrastattetteko? Mitä ja miksi? Mitä et haluaisi harrastaa? Kerro mielipiteesi kilpailemisesta.

Harrastetaan. Hertan kanssa on pentukurssi käytynä, ja vuodenvaihteen jälkeen aloitetaan toko-ryhmässä. Nitan kanssa hömpötellään Rally-tokon parissa. Oikeastaan mielenkiintoisia lajeja on valtava määrä, eikä mieleeni tule sellaisia joita en missään nimessä harrastaisi. Ehkä joku taakanveto on sellainen, josta en ole koskaan ollut kiinnostunut sen kummemmin.

Kilpaileminen on mun mielestä mukavaa, ja se tuo motivaatiota treenaamiseen. Olen oikeastaan tosi kilpailuhenkinen ihminen, mutta koirien kanssa kilpaillaan aina niiden ehdoilla ja hyvällä mielellä. On harmi että monissa lajeissa yhteinen kilpailuhenki on tosi kireä, ja viikonloppuna agilitykisoissa moni kolmosluokan ohjaaja lopetti radan kesken itse mokattuaan ohjauksen. Tuli paha mieli niiden koirien puolesta, koska eivät saaneet ohjaajaltaan mitään kehuja. Nelijalkaisten kanssa täytyy olla huumoriakin matkassa, eikä kilpailua saa ottaa liian vakavasti!

3. Mitä mieltä olet rotusi terveydentilasta, mitä siitä muuttaisit (muuttaisitko)? 

Settereiden terveystila ei mielestäni ole niin huolestuttava, mutta varmasti parantamisen varaa on. Viimeaikoina olen ihmetellyt lähinnä sitä, että C-lonkkaista koiraa ei saa enää käyttää jalostukseen. Koirassa on kuitenkin paljon muutakin kuin numerot ja kirjaimet sen luustosta. En silti tarkoita, että C-lonkkainen koira olisi välttämättä ykkösvalinta jalostukseen. Se riippuu niin monesta asiasta. Lähinnä mietityttää geenipoolin pienentyminen. Ehkä eniten kuitenkin toivoisin sitä, että rotujeni PEVISA-ohjelmaa olisivat tekemässä pitkän linjan kasvattajat, joilla on paljon tietoa aiheesta.

4. Kerro mielipiteesi jalostuksesta. Suositko puhdasrotuisia vai sekarotuisia? 

Suosin puhdasrotuisia, mutta en silti väheksy sekarotuisia. Moelmpien jalostuksessa toimitaan varmasti väärin, eikä vain sekarotuisia voida luokitella pentutehtailijoiden tuotoksiksi. Jalostus on mielestäni hyvä asia, mutta tähän maailmaan mahtuu niin monenlaisia kasvattajia. Pentua hankkiessa pitää olla tarkkana, sillä en halua tukea omasta mielestäni huonoa kasvatustoimintaa.

5. Kerro hetki, jolloin olet ollut ylpeä koirastasi. Entä hetki, kun et ole ollut?
Olen ylpeä monista pienistä asioista päivittäin. Etenkin Hertta on antanut aiheutta ylpeyteen, koska se on vielä niin "pieni ja kokematon". Joka päivä se jaksaa yllättää osaamisellaan. Nyt kun mörköikä alkaa kovaa vauhtia lähestyä, olen ehkä hieman ollut nolona. Naapurit ovat koran mielestä ihan hurjan kamalia aamun ensimmäisellä ja illan viimeisellä pissalla. Neiti pörisee karvat pystyssä epäilyttäville hahmoille, jotka päiväsaikaan pitäisi pussailla hengiltä.

Tänään olin ylpeä Nitasta, koska se ohitti kapealla polulla intensiivisesti tuijottavan koiran vilkaisemattakaan siihen. Hieno! En ole siitä ylpeä silloin, kun se pörisee vastaantulijoille tai liian lähelle tukkiville koirille.

6. Kuinka paljon liikutte päivässä?
Riippuu niin päivästä. Syksyllä liikuttiin hurjasti enemmän, mutta näin pimeänä aikana liikunta on ollut hankalampi toteuttaa. Nitaa ei hihnalenkit väsytä, ja haluan tarjota koirilleni vapaata liikuntaa päivittäin.
Pyritään yleensä siihen, että koirat saavat juosta noin tunnin verran vapaana päivässä. Siihen lisäksi pienet pissatukset päivän mittaan. Viikonloppuisin tehdään pidempiä lenkkejä, kun on aikaa ja valoa. Lisäksi meillä on lähes joka ilta jotkut treenit tai muuta koiramaista menoa. Mutta meilläkin on välillä laiskuuspäiviä, kun ollaan vaan ja käydään korttelikierroksella.

7. Kuinka koirasi ruokailee? Onko teillä tiettyjä traditoita, joita suoritetaan ennen ruokailua?
Hertta syö vielä kolme kertaa päivässä ja Nita kahdesti. Molemmat syövät 50/50 mallisesti nappulaa ja lihaa. Lisäksi kaapista löytyy lohiöljyä ja Nutrolin pentuöljyä. Ruuan saa ottaa vasta luvan kanssa, joskus teetän jotain temppuja.



8. Millainen on mielestäsi hyvä kasvattaja? Ovatko kasvattaja(t), jolta olet koirasi ottanut olleet hyvä (hyviä)?

Mielestäni kasvattajalla tulee olla samantyyppinen ajatusmaailma koirien suhteen, silloin on helppo lutotaa puolin ja toisin. Mielestäni on positiivistä, jos kasvattaja on kiinnostunut kasvateistaan myös tulevaisuudessa.

Molemmilla koirillani on hyvä kasvattaja. Tykkään todella paljon Hertan kasvattajan ajatusmaailmasta ja 

arvoista koirien suhteen. Olen isäni (Nitan kasvattaja) kanssa monista asioista samaa mieltä, ja tuen hänen kasvatustoimintaansa mielelläni. 

9. Mikä on parasta koiraharrastamisessa? Entä huonointa?
Parasta on yhdessä tekeminen ja oppiminen. Onnistumisilla elää pitkälle! Viimeaikoina olen miettinyt (ikävä kyllä) muiden mielipiteitä, ja etenkin sitä mitä koirattomat ihmiset ajattelevat koiraharrastuksestani. Se on tosi ikävä puoli tässä. Myönnän olevani hullu koiranainen, mutta ei sen takia tarvitse tuomita. Harrastus sekin on!

10. Mikä on paras puoli koirassasi? Entä huonoin?
Hertta on vielä niin pentu, että on hankala sanoa. Parasta on ollut se, kuinka reipas Hertta on. Uudet paikat otetaan vastaan häntä tötteröllä ja yleensä kaikki on tosi kivaa. Huonoin puoli tällä hetkellä on hampaiden käyttö, mutta eiköhän sekin ala helpottaa kun hampaat on vaihtuneet.

Nita osaa ottaa tosi rauhallisesti kaikissa tilanteissa. Vaikka Nita ei pääsisi pariin päivään kunnon lenkille, se makoilee tyytyväisenä kainalossa. Tapahtumissa se osaa rauhoittua omaan häkkiin nukkumaan eikä hötkyile. Huonoin puoli on ehkä epäsosiaalisuus, kun ei voida oikeastaan tavata muita koiria. Jos haluan yhteislenkille Hertan ja kavereiden koirien kanssa, täytyy Nita lenkittää erikseen. Onneksi se ei ole kuitenkaan aggressiivinen, vaan lähinnä liian hyvin oman arvonsa tunteva leidi joka ei siedä toisia ihollaan.

11. Miten palkkaat koirasi?

Ruokapalkkaa käytän molemmille, nakki on parasta! Arkisissa asioissa pyrin vahvistamaan laumaviettiä.

Haaste on kiertänyt niin monessa blogissa, että en tällä kertaa haasta ketään. Kiitos kuitenkin hyvistä kysymyksistä, toivottavasti jaksoitte lukea kaikki vastaukset :)

Näin me näytään pimeässä

Kun tänään lähdettiin hämärtyvään metsään lenkille, päätin napata muutaman kuvan meidän lenkkivarustuksesta. Hertalle ei ollut aluksi tarkoitus hankkia taikaviittaa ennenkuin se on täysikasvuinen. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun en erottanut pentua maastosta tarpeeksi hyvin. Onneksi kaupat on pullollaan näitä halpisliivejäkin, ja muutamalla eurolla saatiin heti turvallisempi olo lenkkeihin.

Me harvemmin lenkkeillään hihnassa saati "ihmisten ilmoilla", mutta huomioliivit ovat silti tärkeitä. On mukava nähdä kunnolla missä koirat menevät, sillä yllättävän hyvin ne sulautuvat maastoon. Nita tekee välillä tosi laajojakin luoveja, niin oranssi liivi on helppo bongata puiden välistä.



Liivit ovat olleet myös hyvä varustus hihnalenkeille, joita ollaan tehty Hertan harjoittelun vuoksi. Liivien lisäksi molemmilla koirilla on hurtan heijastavat pannat. Hertan oma on todella vanha kirppikseltä aikanaan hankittu Hurtta Collectionin puolikurkkari. Olen koiratarvikkeiden suhteen aika nuuka, enkä viitsi kasvavalle pennulle hankkia väliaikaisia vermeitä. Tämä ajaa kuitenkin asiansa loistavasti, ja on ollut aikanaan käytössä Nitallakin. Nitalle taas hankin Hurtan lifeguardpannan syksyllä alennusmyynnistä. Pinkkinä, tietenkin.

Meidän varusteet ei yhtään matchaa toisiinsa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa :D Tärkeintä on kuitenkin näkyvyys ja turvallinen ulkoilu. Näiden vermeiden lisäksi meiltä löytyy myös vilkkuvat valopannat, mutta en ole kovin innokas niitä käyttämään. Pannat olivat loistavat vanhempieni luona vieraillessa, jossa koirat voi päästää suoraan ovesta ulos. Välkkyvien pantojen avulla näkee hyvin missä koirat juoksevat pimeässä pihassa.



Saatiin yksi päivä ohiajavalta pyöräilijältä kiitosta hyvästä näkyvyydestä, ja silloin ajattelin että voisin kirjoittaa aiheesta blogiinkin. Pakko kyllä myöntää, että oma näkyvyyteni on todella heikko, kun takista löytyy yksi heijastin. Onneksi koirat kuitenkin loistavat tuolla pimeässä. Oman auton myötä olen tajunnut heijastimien tärkeyden, ja kironnut useasti yhtäkkiä eteen ilmestyviä tummia hahmoja.

Seuraavaksi täytyy hankkia itselle otsalamppu, sillä päivät ovat kamalan lyhyitä. Metsissä on ikävä tarpoa kun päivä alkaa hämärtyä.

Viikonloppureissussa

Perjantaina pakattiin auto ja suunnattiin nokka kohti Vuokatista vuokrattua mökkiä. Nita jäi hoitoon vanhempieni luokse, sillä mökille oli tulossa myös iäkäs ja sokea lancashire heeleruros Saku. Nita ei ole erityisen sosiaalinen tuntemattomia koiria kohtaan, enkä halunnut viettää viikonloppua stressaten koirien erottelusta.

lancashire heeler Saku

Matka oli pitkä ja puuduttava, mutta Hertta jaksoi hienosti nukkua autossa. Perillä koirat tutustuivat ihan hyvin toisiinsa, sokea Saku tietenkin pienellä varauksella. Ihmisten turha häslääminen ja väliinmeno aiheutti turhia ärähdyksiä, vaikka yritin ohjeistaa parhaani mukaan. Hertta kuitenkin nopeasti ymmärsi, ettei vanhan herran ympärillä kannata pörrätä koko ajan.

Lauantaina ajettiin heti aamusta Kajaaniin, jonne oltiin sovittu treffit Hertan veljen Lennin kanssa. Pennut riehuivat ja juoksentelivat vuorotellen toistensa perässä. Koirat viihtyivät, vaikka sää olikin märkä ja kolea. Leikkimisen jälkeen Hertta kiipesi ensimmäistä kertaa ihan itse autoon - taisi olla sen verran väsynyt ja kylmissään.

Hertta ja Lenni

Hertta ja Lenni

Pennun kanssa reissaaminen on kyllä melko raskasta ja sressaavaa, etenkin kun kaikki mökkeilijät eivät tajunneet nostaa tavaroitaan ylös. Lähes koko ajan Hertalla oli jotain ylimääräistä suussaan ja oli ikävä kieltää, kun eihän pentu tajunnut ettei lattialla lojuvat tavarat ole leluja. Kuvasaldo jäi aika heikoksi koska ulkona satoi oikeasti koko ajan. Kävimme lauantaina kylpylässä ja vein Hertan siksi aikaa autoon nukkumaan. Pentu ei osannut rauhoittua mökissä, koska siellä oli paljon sille tuntemattomia ihmisiä. Väsymys alkoi paistaa kiukutteluna, ja autoon Hertta sammui kuin saunalyhty. Parin tunnin unien jälkeen koira oli taas reipas ja iloinen itsensä.

Hertta 16 viikkoisena

Sunnuntaina onneksi päästiin melko aikaisin kotiin ja saatiin Nitakin tänne. Hertta oli niin onnellinen kaverin jälleennäkemisestä, että tirautti melkoiset ilopissat ympäri eteistä :D

Muutoksia ulkoasussa

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että blogin ulkoasuun on tullut pieniä muutoksi. Nämä muutokset toivottavasti helpottavat seuraajia, ja toivon että näiden avulla saatte enemmän irti blogistani.

Ensinnäkin sivun oikeaan laitaan on ilmestynyt Nitan ja Hertan kuvat, joita klikkaamalla pääset lukemaan vähän tarkempia tietoja koirista. Olen listannut sinne mm. joitain tuloksia sekä jotain noiden nelijalkaisten luonteistakin.

Sain myös vihdoin lisättyä meidän blogin Blogloviniin, sillä monet seuraavat blogeja sitä kautta. Olen myös itse suuri Bloglovinin kuluttaja, mutta jostain syystä asia on jäänyt roikkumaan. Meidän blogilla olikin sitä kautta jo 19 seuraajaa, huikeeta!

Meillä on myös jo jonkin aikaa ollut pystyssä instagramtili, mutta olen ollut niin epäaktiivinen sen käytössä etten ole kehdannut sitä täällä mainostaa. Ajattelin nyt kuitenkin ryhdistäytyä sen suhteen, sillä kuvia on paljon muttei paikkoja johon niitä julkaisisin. Eli jos koirakuvat kiinnostaa, niin seuratkaa ihmeessä! :)



Kaikki nämä siis löytyvät myös blogin oikeasta laidasta. Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette pienistä uudistuksista. Olivatko ne toivottuja? Vai kaipaatko vielä jotain lisää?

Hertan kuulumisia

Follow my blog with Bloglovin

Hertta täytti keskiviikkona jo 15 viikkoa. Tämä ikä avasi meille ovet Mustin & Mirrin pentureffeille, jonne suunnattiin eilen illalla. Hertalla oli siellä hurjan kivaa. Vähän sitä jännittikin - kotona huomasin hilsekerroksen koiran turkissa. Käytöksen puolesta kuitenkaan ei vaikuttanut erityisen stressaantuneelta, vaan sinne se sujahti muiden pentujen sekaan painimaan. Eikä muistanut enää ihmisten olemassaoloa :D

Ollaan muutenkin tavattu niin paljon koirakavereita kuin mahdollista. Musta on oikein kuoriutunut koirapuistotäti - kunhan siellä vaan on tuttua seuraa. Myös Nita on päässyt muutaman kerran mukaan puistoilemaan, jos puisto on ollut tyhjillään. Nita on niin epäsosiaalinen uusia tuttuja kohtaan, mutta Hertan kanssa osaavat pistää puistossa painiksi. Siellä Nita ei pääse huitelemaan hajujen perään ja karkoittamaan Herttaa kannoiltaan.

Hertan "pikkuserkku" novascotiannoutaja Nova

Hertan kanssa aloitettiin viime viikolla myös pentukurssi kourakoulu Fiiliksessä. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin paljon asioita joita kotonakin ollaan jo tehty - luoksetuloa, katsekontakia ja maahanmenoa. En olisi uskonut, että mun pieni pentu jaksaa keskittyä treenaamiseen hallissa jossa on muitakin koiria. Mutta niin vaan se teki töitä mun kanssa koko tunnin ajan! Meidän treenaaminen on kuitenkin tapahtunut pääasiassa kotona sisätiloissa, joten oli mukava huomata miten nopeasti pentu sopeutui uuteen paikkaan.

Pentukurssia on vielä jäljellä neljän kerran ajan, ja toivottavasti saadaan jatkossakin lisää hyödyllisiä vinkkejä meidän harjoitteluun. Monesti pentukursseja parjataan ihan turhaksi rahastukseksi, mutta meidän kurssi vaikuttaa tosi lupaavalta. Kouluttajalla on paljon tietoa, ja sain jo ensimmäiseltä kerralta kovasti ajateltavaa meidänkin treenaamiseen.

 Viime viikonloppuna täällä Seinäjoella oli perinteisesti Seinäjoki KV näyttely. Olin itse paikalla turistina ja kuvasin setterikehän. Paikalle oli myös saapunut Hertan kasvattaja sekä paljon sukulaisia molemmin puolin. Oli hieno nähdä livenä Hertan sukulaiskoiria.

Iltapäivästä ennen isoja kehiä kävin kotona hakemassa Hertankin näyttelypaikalle moikkaamaan kasvattajaa (siellä oli sopivasti vähentynyt koira- ja ihmismäärä). Uskomatonta, miten rohkea pentu mulla on. Sinne se käveli itse halliin ja reippaasti eteenpäin. Hetken tutustuttuaan isoäitiinsä Pihkaan, sujahti Hertta hänen häkkiinsä ja otti iltapäivänokoset keskellä näyttelyhälinää.

Hertta on ollut niin hieno pentu, ja olen siitä tosi ylpeä. Asiat ovat sujuneet todella hyvin. Huomenna mennään eläinlääkäriin toisille rokotuksille, ja sitten saadaankin jo osallistua koiratapahtumiin :)

Uusi harrastus: Rally-toko

Me aloitettiin kolme viikkoa sitten Nitan kanssa uusi harrastus, Rally-toko! Laji on ollut tiedossani useamman vuoden, mutta en ole ollut siitä sen kummemmin kiinnostunut. Agility oli ennen se juttu, mutta nyt kun emme enää sitä harrasta, halusin keksiä myös Nitalle jonkun kivan lajin ja päädyin rally-tokoon.

Pääsimme aika nopeasti ryhmään, jossa olemme nyt muutaman viikon treenanneet. Laji on koukuttanut minut täysin, ja olen siitä tosi innoissani. Myös Nita tuntuu nauttivan, kun pääsee vähintään kerran viikossa ihan yksin mukaan hallille ja tekemään töitä mun kanssa. Seuraaminen on ollut yllättävän hyvällä mallilla, vaikka tosi vähän sitä ollaan koskaan treenattu. Ohjaajat ovat kehuneet kovasti Nitan seuruuta, mikä on tosi mahtavaa.



Itse olen vielä ihan pihalla lajista, vaikka olen yrittänyt imeä netistä mahdollisimman paljon tietoa. Onneksi päästään kerran viikossa valvovan silmän alle treenaamaan. Tekniikkaa ja kylttejä täytyy opetella vielä paljon, mutta tähtäimessä on ensi keväänä korkata alokasluokka.

Eilen treeneissä harjoiteltiin häiriöiden kanssa, ihan aluksi tehtiin ns. houkutusten kuja jossa oli erilaisia leluja sekä kissanruokaa. Koira jätettiin kujan toiseen päähän ja kutsuttiin luokse. Nitalla ei ollut tässä minkäänlaista onglemaa, kuten arvelinkin. Se juoksi suoraa mun luo eikä edes vilkaissut houkutuksia. Tehtiin myös seuraamista lelujen ja herkkujen keskellä, eikä Nitan keskittyminen minusta herpaantunut ollenkaan. :D

Sen lisäksi tehtiin yksittäisiä kylttejä. Olen harjoitellut nyt tuota liikkeestä maahanmenoa, pitäisi myös tehotreenata eteentuloa. Taidan käydä lainaamassa kirjastosta jonkun tokokirjan, siitä saa varmasti vinkkejä noiden liikkeiden treenaamiseen.

Löytyykö meidän lukijoista rally-tokon harrastajia?

Meidän päivä videona

Halusin kokeilla kuvata teille videon. Jälki ei ole kovin hyvä, sillä videokuvaus ja editointi ovat minulle uusia asioita. Olisi kiva kuulla blogin kommenteissa teidän mielipide videosta! :)

Toivottavasti pidätte!

Nitan sairastelut

Koiran omistamisessa kamalinta on se, kun nelijalkainen sairastaa. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi kun toinen on kipeä. Etkä voi edes kertoa, että kunhan otat kiltisti lääkkeitä, niin pian olet terve.

Meillä ei onneksi mitään kovin vakavaa ole ollut, mutta Nita on silti ollut kipeä ja apaattinen. Kuukausi sitten Nita alkoi siristelemään vasenta silmäänsä, joka punoitti kamalasti. Lähdettiin eläinlääkäriin, jossa koiralle todettiin silmätulehdus. Tutkimus oli kamala, minun teki todella pahaa katsoa. Nita istui pöydällä niin kiltisti, vaikka silmään kaadettiin kaikenlaisia aineita, tökittiin ja käänneltiin pumpulipuikoilla. Saatiin kolmen viikon silmätippakuuri. Nita on onneksi tässäkin asiassa niin helppo koira, ja antoi kiltisti minun hoitaa itseään.

Silmätipat laajensivat pupillin järkyttävän kokoiseksi

Silmä alkoi parantua, ja koirakin tuntui virkistyvän. Se oli mielestäni ollut hyvin flegmaattinen, mutta en osaa sanoa oliko Nita väsynyt/möksähtänyt pennun tulosta, vai johtuiko se silmästä. Kuuri loppui maanantaina 28.9, ja kaikki näytti hyvältä. Kunnes saman viikon perjantai-iltana huomaan Nitan taas siristelevän silmäänsä. Päätän seurata tilannetta, mutta lauantaina lähdettiinkin käymään päivystyksessä koska Nita ei pitänyt silmäänsä ollenkaan auki.

Tällä kertaa samasta silmästä löytyi haava. Huoh! Siihenkin vaivaan saimme taas silmätipat, tällä kertaa onneksi vain muutaman päivän kuurin. Aloin jo hieman huolestua, ettei silmä parane ollenkaan, mutta loppuviikosta alkoi jo näyttää huomattavasti paremmalta. 

Nyt silmä on ollut jo täysin normaali, Nita ei yhtään siristele sitä. On kyllä helpottunut olo, ja toivotaan, ettei näitä eläinlääkärireissuja nyt vähään aikaan tulisi. Nitahan on geneettisesti sairas PRA-rcd4 silmäsairauteen, ja nämä silmäongelmat tuntuivat siksikin niin kurjalta. Eläinlääkäri tarkisti samalla tuon PRA:n tilan, ja huomasi hyvin pieniä muutoksia Nitan silmissä. Vaikka tieto lisääkin tuskaa, ei kuitenkaan tarvitse arvailla ja miettiä, millä vauhdilla PRA-rcd4 etenee.

Koiramainen aikajanani

1993 - Minä synnyin, ja vanhempieni lisäksi perheeseen kuuluu punainen irlanninsetteri Teela. Se on ensimmäinen kosketukseni koriin.



2000 - Teela nukutetaan ikiuneen vanhuuden tuomien sairausten takia. Samana iltana Rovaniemelle syntyy englanninsetteripentue, josta meille muuttaa Misty, yksi elämäni tärkeimmistä koirista. Mistyn myötä hurahdan koiriin täysin.



2004 - Mistyn ensimmäinen pentue syntyy. Vanhemmat päättävät pitää Moonan ja Maxin itsellään.

2008 - Mistyn toinen pentue syntyy. Siitä Nita jää kotiin kasvamaan, ja suunnittelen yhteisiä harrastuksia.



2010 - Aloitamme Nitan kanssa tavoitteellisesti treenaamaan agilityä. Moonan ensimmäinen pentue syntyy, hoidan pentuja vanhempieni apuna.

2012 - Moonan toinen pentue syntyy. Vietän välivuotta ja treenaan Nitan kanssa paljon. Viikonloput vietetään kisoissa tai valmennuksissa.



2013 - Keväällä Nita saa ensimmäiset pennut, toimitan jälleen kerran kenneltytön virkaa. Syksyllä Misty kuolee ja muutan pois kotoa. Tästä alkoi lähes kaksi pitkää koiratonta vuotta.



2014 - Hoitokoira Wertti "lievittää" koirakuumetta...



2015 - Olen miettinyt pentua jo pitkään, keväällä otan yhteyttä kasvattajiin. Rattaat lähtee pyörimään isosti. Kesällä Nita muuttaa vanhmmilta minun luokseni "pitämään seuraa", mutta on jäänyt sille tielle. Syyskuussa haen kotiin ensimmäisen ikioman koiranpentuni, punaisen irlanninsetterin Hertan.



Bongasin tälläisen aikajanan muutamasta blogista, ja halusin tehdä samanlaisen. Mitäs piditte?