Hertan kuulumisia

Follow my blog with Bloglovin

Hertta täytti keskiviikkona jo 15 viikkoa. Tämä ikä avasi meille ovet Mustin & Mirrin pentureffeille, jonne suunnattiin eilen illalla. Hertalla oli siellä hurjan kivaa. Vähän sitä jännittikin - kotona huomasin hilsekerroksen koiran turkissa. Käytöksen puolesta kuitenkaan ei vaikuttanut erityisen stressaantuneelta, vaan sinne se sujahti muiden pentujen sekaan painimaan. Eikä muistanut enää ihmisten olemassaoloa :D

Ollaan muutenkin tavattu niin paljon koirakavereita kuin mahdollista. Musta on oikein kuoriutunut koirapuistotäti - kunhan siellä vaan on tuttua seuraa. Myös Nita on päässyt muutaman kerran mukaan puistoilemaan, jos puisto on ollut tyhjillään. Nita on niin epäsosiaalinen uusia tuttuja kohtaan, mutta Hertan kanssa osaavat pistää puistossa painiksi. Siellä Nita ei pääse huitelemaan hajujen perään ja karkoittamaan Herttaa kannoiltaan.

Hertan "pikkuserkku" novascotiannoutaja Nova

Hertan kanssa aloitettiin viime viikolla myös pentukurssi kourakoulu Fiiliksessä. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin paljon asioita joita kotonakin ollaan jo tehty - luoksetuloa, katsekontakia ja maahanmenoa. En olisi uskonut, että mun pieni pentu jaksaa keskittyä treenaamiseen hallissa jossa on muitakin koiria. Mutta niin vaan se teki töitä mun kanssa koko tunnin ajan! Meidän treenaaminen on kuitenkin tapahtunut pääasiassa kotona sisätiloissa, joten oli mukava huomata miten nopeasti pentu sopeutui uuteen paikkaan.

Pentukurssia on vielä jäljellä neljän kerran ajan, ja toivottavasti saadaan jatkossakin lisää hyödyllisiä vinkkejä meidän harjoitteluun. Monesti pentukursseja parjataan ihan turhaksi rahastukseksi, mutta meidän kurssi vaikuttaa tosi lupaavalta. Kouluttajalla on paljon tietoa, ja sain jo ensimmäiseltä kerralta kovasti ajateltavaa meidänkin treenaamiseen.

 Viime viikonloppuna täällä Seinäjoella oli perinteisesti Seinäjoki KV näyttely. Olin itse paikalla turistina ja kuvasin setterikehän. Paikalle oli myös saapunut Hertan kasvattaja sekä paljon sukulaisia molemmin puolin. Oli hieno nähdä livenä Hertan sukulaiskoiria.

Iltapäivästä ennen isoja kehiä kävin kotona hakemassa Hertankin näyttelypaikalle moikkaamaan kasvattajaa (siellä oli sopivasti vähentynyt koira- ja ihmismäärä). Uskomatonta, miten rohkea pentu mulla on. Sinne se käveli itse halliin ja reippaasti eteenpäin. Hetken tutustuttuaan isoäitiinsä Pihkaan, sujahti Hertta hänen häkkiinsä ja otti iltapäivänokoset keskellä näyttelyhälinää.

Hertta on ollut niin hieno pentu, ja olen siitä tosi ylpeä. Asiat ovat sujuneet todella hyvin. Huomenna mennään eläinlääkäriin toisille rokotuksille, ja sitten saadaankin jo osallistua koiratapahtumiin :)

Uusi harrastus: Rally-toko

Me aloitettiin kolme viikkoa sitten Nitan kanssa uusi harrastus, Rally-toko! Laji on ollut tiedossani useamman vuoden, mutta en ole ollut siitä sen kummemmin kiinnostunut. Agility oli ennen se juttu, mutta nyt kun emme enää sitä harrasta, halusin keksiä myös Nitalle jonkun kivan lajin ja päädyin rally-tokoon.

Pääsimme aika nopeasti ryhmään, jossa olemme nyt muutaman viikon treenanneet. Laji on koukuttanut minut täysin, ja olen siitä tosi innoissani. Myös Nita tuntuu nauttivan, kun pääsee vähintään kerran viikossa ihan yksin mukaan hallille ja tekemään töitä mun kanssa. Seuraaminen on ollut yllättävän hyvällä mallilla, vaikka tosi vähän sitä ollaan koskaan treenattu. Ohjaajat ovat kehuneet kovasti Nitan seuruuta, mikä on tosi mahtavaa.



Itse olen vielä ihan pihalla lajista, vaikka olen yrittänyt imeä netistä mahdollisimman paljon tietoa. Onneksi päästään kerran viikossa valvovan silmän alle treenaamaan. Tekniikkaa ja kylttejä täytyy opetella vielä paljon, mutta tähtäimessä on ensi keväänä korkata alokasluokka.

Eilen treeneissä harjoiteltiin häiriöiden kanssa, ihan aluksi tehtiin ns. houkutusten kuja jossa oli erilaisia leluja sekä kissanruokaa. Koira jätettiin kujan toiseen päähän ja kutsuttiin luokse. Nitalla ei ollut tässä minkäänlaista onglemaa, kuten arvelinkin. Se juoksi suoraa mun luo eikä edes vilkaissut houkutuksia. Tehtiin myös seuraamista lelujen ja herkkujen keskellä, eikä Nitan keskittyminen minusta herpaantunut ollenkaan. :D

Sen lisäksi tehtiin yksittäisiä kylttejä. Olen harjoitellut nyt tuota liikkeestä maahanmenoa, pitäisi myös tehotreenata eteentuloa. Taidan käydä lainaamassa kirjastosta jonkun tokokirjan, siitä saa varmasti vinkkejä noiden liikkeiden treenaamiseen.

Löytyykö meidän lukijoista rally-tokon harrastajia?

Meidän päivä videona

Halusin kokeilla kuvata teille videon. Jälki ei ole kovin hyvä, sillä videokuvaus ja editointi ovat minulle uusia asioita. Olisi kiva kuulla blogin kommenteissa teidän mielipide videosta! :)

Toivottavasti pidätte!

Nitan sairastelut

Koiran omistamisessa kamalinta on se, kun nelijalkainen sairastaa. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi kun toinen on kipeä. Etkä voi edes kertoa, että kunhan otat kiltisti lääkkeitä, niin pian olet terve.

Meillä ei onneksi mitään kovin vakavaa ole ollut, mutta Nita on silti ollut kipeä ja apaattinen. Kuukausi sitten Nita alkoi siristelemään vasenta silmäänsä, joka punoitti kamalasti. Lähdettiin eläinlääkäriin, jossa koiralle todettiin silmätulehdus. Tutkimus oli kamala, minun teki todella pahaa katsoa. Nita istui pöydällä niin kiltisti, vaikka silmään kaadettiin kaikenlaisia aineita, tökittiin ja käänneltiin pumpulipuikoilla. Saatiin kolmen viikon silmätippakuuri. Nita on onneksi tässäkin asiassa niin helppo koira, ja antoi kiltisti minun hoitaa itseään.

Silmätipat laajensivat pupillin järkyttävän kokoiseksi

Silmä alkoi parantua, ja koirakin tuntui virkistyvän. Se oli mielestäni ollut hyvin flegmaattinen, mutta en osaa sanoa oliko Nita väsynyt/möksähtänyt pennun tulosta, vai johtuiko se silmästä. Kuuri loppui maanantaina 28.9, ja kaikki näytti hyvältä. Kunnes saman viikon perjantai-iltana huomaan Nitan taas siristelevän silmäänsä. Päätän seurata tilannetta, mutta lauantaina lähdettiinkin käymään päivystyksessä koska Nita ei pitänyt silmäänsä ollenkaan auki.

Tällä kertaa samasta silmästä löytyi haava. Huoh! Siihenkin vaivaan saimme taas silmätipat, tällä kertaa onneksi vain muutaman päivän kuurin. Aloin jo hieman huolestua, ettei silmä parane ollenkaan, mutta loppuviikosta alkoi jo näyttää huomattavasti paremmalta. 

Nyt silmä on ollut jo täysin normaali, Nita ei yhtään siristele sitä. On kyllä helpottunut olo, ja toivotaan, ettei näitä eläinlääkärireissuja nyt vähään aikaan tulisi. Nitahan on geneettisesti sairas PRA-rcd4 silmäsairauteen, ja nämä silmäongelmat tuntuivat siksikin niin kurjalta. Eläinlääkäri tarkisti samalla tuon PRA:n tilan, ja huomasi hyvin pieniä muutoksia Nitan silmissä. Vaikka tieto lisääkin tuskaa, ei kuitenkaan tarvitse arvailla ja miettiä, millä vauhdilla PRA-rcd4 etenee.

Koiramainen aikajanani

1993 - Minä synnyin, ja vanhempieni lisäksi perheeseen kuuluu punainen irlanninsetteri Teela. Se on ensimmäinen kosketukseni koriin.



2000 - Teela nukutetaan ikiuneen vanhuuden tuomien sairausten takia. Samana iltana Rovaniemelle syntyy englanninsetteripentue, josta meille muuttaa Misty, yksi elämäni tärkeimmistä koirista. Mistyn myötä hurahdan koiriin täysin.



2004 - Mistyn ensimmäinen pentue syntyy. Vanhemmat päättävät pitää Moonan ja Maxin itsellään.

2008 - Mistyn toinen pentue syntyy. Siitä Nita jää kotiin kasvamaan, ja suunnittelen yhteisiä harrastuksia.



2010 - Aloitamme Nitan kanssa tavoitteellisesti treenaamaan agilityä. Moonan ensimmäinen pentue syntyy, hoidan pentuja vanhempieni apuna.

2012 - Moonan toinen pentue syntyy. Vietän välivuotta ja treenaan Nitan kanssa paljon. Viikonloput vietetään kisoissa tai valmennuksissa.



2013 - Keväällä Nita saa ensimmäiset pennut, toimitan jälleen kerran kenneltytön virkaa. Syksyllä Misty kuolee ja muutan pois kotoa. Tästä alkoi lähes kaksi pitkää koiratonta vuotta.



2014 - Hoitokoira Wertti "lievittää" koirakuumetta...



2015 - Olen miettinyt pentua jo pitkään, keväällä otan yhteyttä kasvattajiin. Rattaat lähtee pyörimään isosti. Kesällä Nita muuttaa vanhmmilta minun luokseni "pitämään seuraa", mutta on jäänyt sille tielle. Syyskuussa haen kotiin ensimmäisen ikioman koiranpentuni, punaisen irlanninsetterin Hertan.



Bongasin tälläisen aikajanan muutamasta blogista, ja halusin tehdä samanlaisen. Mitäs piditte?

Hertta 3kk

Hertta täytti keskiviikkona jo 12 viikkoa, eli kolme kuukautta. Hui! Sen kunniaksi kävimme eläinlääkärissä hakemassa ensimmäiset rokotukset. Odottelu sujui rauhallisesti, vaikka tilassa oli myös nuori ajokoira. Hertta olisi halunnut kovasti tehdä tuttavuutta, mutta en antanut koska ajokoira oli kipeä. Kipeät koirat kun voivat toimia arvaamattomasti.



Nopeasti päästiin jo eläinlääkärin käsittelyyn, ja pidin hänen tavastaan toimia. Kun koira nostettiin pöydälle, oli käytännössä piikki jo pistetty niskaan. Hertta ei ehtinyt tajuamaan koko tilannetta, kun siitä ei tehty isoa numeroa. Pöydälläolo oli selvästi vähän jännittävää, koska pentu nojasi eläinlääkäriä vasten koko tutkimusten ajan. Muuten se oli oma itsensä, tosi reipas ja rohkea.

12 vko

Painoa pennulla on noin 9kg. Paino tuntuu nousevan noin kilon viikossa, mutta en ole ihan joka viikko Herttaa punninnut. Meillä ei ole puntaria, joten olen punninnut sitä lähinnä silloin kun siihen on ollut mahdollisuus. (Kiitos Musti & Mirri :D )

Yhteiselo Nitan kanssa on jatkunut yhtä tasaisesti kuin aiemminkin. Nita on tämän kuukauden aikana sairastellut tosi paljon (kirjoitan siitä oman postauksen), joten se on ollut aika väsynyt. Hertta on päässyt mukaan lenkeille metsiin, pelloille, järven rantaan yms. Kovasti se haluaisi seurata Nitaa, muttei pysy vielä yhtään mukana.



Autossa matkustaminen sujuu hyvin, vaikka ehdin jo säikähtää matkapahoinvointia. Oksennus taisi johtua vain siitä, että ruuasta oli liian lyhyt aika. Sen jälkeen ei ole pahoinvointia ollut, vaan Hertta käpertyy heti nukkumaan auton startattua. Aluksi Hertta matkusti pienessä metallihäkissä auton perällä, mutta koska se halusi matkustaa Nitan kanssa, niin luovuimme häkistä. Hertta käyttäytyy autossa niin hyvin, eli ei roiku naskalihampaillaan Nitassa, niin se sai luvan matkustaa isojen koirien tavoin.



Olen alusta asti opettanut Herttaa naksuttimeen ja ollaankin jo pitkään treenailtu kaikenlaista. Ei mitään kovin isoa ja tärkeää, mutta pääasia onkin että pentu oppii oppimaan ja tarjoamaan erilaisia toimintoja. Etutassuilla alustan "koskeminen" sujuu jo mallikkaasti, maahanmenon kanssa on vielä tekemistä. Perus arjessa Hertta on oppinut nätisti odottamaan, että ruuan saa vasta luvan kanssa. Lelut se tuo mielellään ihmisille, ja ollaankin paljon heitelty Hertalle palloa ja leikitty vetoleikkejä.

Hertta on kyllä ollut mun unelmien täyttymys, ja olen niin onnellinen tuosta pienestä nelijalkaisesta. Vaikka se välillä osaa olla myös todella rasittava, niin silti tykkään Hertasta ihan älyttömästi. Ilmoitin meidät jo pentukurssille, joka alkaa muutaman viikon kuluttua. Jännittää vähän, että mitä siitä tulee! Päästään myös kohta osallistumaan M&M pentutreffeillekin, enkä malttaisi millään odottaa.

Pissakakkarallikin on alkanut vähän helpottamaan (kop kop kop), mutta parempi olla sanomatta mitään. En ole ottanut liikaa stressiä sisäsiisteyden kanssa. Lehtiä ei olla enää käytetty, joten hyvällä mallilla ollaan. :)

Eläintenpäivän viettoa

Tämä päivä vietettiin pellon reunassa Kultamaljan ja Derbyn finaalia seuraten. Kultamaljassa ei tänä vuonna kilpaillut isäni kasvatteja, eli sen suhteen ei tarvinnut jännittää.

Derby-kilpailu on nuorten kanakoirien kenttäkoe, johon saa osallistua sinä vuonna kaksi vuotta täyttävät koirat. Sänkipellon R-pentueella (Nita x Hangman's Grave Digger) oli siis osallistumisoikeus tämän vuoden kilpailuun. Osallistujia Derbyssä oli yhteensä noin 40, niistä viisi oli Nitan jälkeläisiä. :)

Alkukarsinnat kisailtiin lauantaina, ja sieltä valittiin yhdeksän koiraa sunnuntain finaaliin. Finaalipaikan itselleen lunastivat Romina, Rocky, Rasputin sekä Riesa. Aamupäivällä ei juuri mitään tapahtunut, ja osa porukasta oli pakko pudottaa pelistä pois. Romppu ja Riesa käteltiin kilpailusta pois, mutta jäätiin vielä jännityksellä seuraamaan iltapäivää, kun mukana oli vielä kaksi ärrää.

Oik. DV-15 Sänkipellon Rasputin ja Jari Karppinen ja vas. Sänkipellon Rocky sekä Jukka Paavola. Keskellä tyytyväinen kasvattaja ;)

Ja niin viimeisessä erässä veljekset Rasputin ja Rocky kilpailivat linnuista. Rasputin oli nopeampi, ohjaaja sai toimintaluvan. Linnut nousivat ilmaan ja koiran yli ammuttiin laukaus. Tällä Rasse ja omistajansa ansaitsivat Derby 2015 -kilpailun voiton. Lisäksi velipoika Rockykin sijoittui kolmanneksi! Mahtavia ärriä, kyllä niistä saa olla ylpeä! Vaikka olenkin lähinnä toimittanut kenneltytön virkaa niiden pentuajan. Paijannut ja vältellyt naskalihampaita. :D

Nitaa vähän harmitti, kun muut saivat juosta pellolla ja se joutui istumaan autossa. Hertta vaan veteli sikeitä eikä maailmanmenosta tiennyt paljoakaan. Välillä se kävi aiheuttamassa kanssaihmisiin pentukuumetta söpöilemällä. Vitsit että mulla on vieraskorea pentu, ei hammastellut ketään! Ja kotona se on taas tuhmaillut koko illan. Höpsö pieni :)