19.6.2016

Club show

DSC_0192.NEF

Lauantaina ajeltiin Hertan kanssa Punaiset- ja punavalkoiset irlanninsetterit ry:n Club show:hun Mänttä-Vilppulaan. Odotin päivää tosi innoissani, sillä mikä voisikaan olla mukavampaa kuin viettää päivä noin 70 setterin ja niiden omistajan seurassa? :D

Hertta oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa oli yhteensä kolme koiraa. Osasin jo arvella tulevan järjestyksen luettelon nähdessäni, ja niinhän se lopulta menikin. Hertta sijoittui juniorinarttujen kolmanneksi. Tuomarina oli Margaret Henderson.

"Good headpropotions. Good finished with muzzle. Well crested neck. Layback of shoulder ok. Would like more sping of rib. Wide hindquarters. Pelvis a little steap cousing to fly her tail. Good feet. Moved freely"

Vapaasti suomennettuna: Hyvät pään mittasuhteet. Hyvin kehittynyt kuono. Hyvin kaareutunut niska(?). Lapojen asento ok. Toivoisin lisää pyöreyttä kylkiin. Avoin takaosa. Hieman jyrkkä lantio jonka takia häntä on lennokas. Hyvät jalat. Liikkuu vapaasti"

hertta11kk2
Hertta 11kk
Oli kuitenkin tosi mukava päivä, ja oli kiva vaihtaa kuulumisia tuttujem kanssa. Hertta esiintyi aluksi tosi mallikkaasti, mutta alkoi hieman turhautua loppua kohden. Täytyy siis ihan oikeasti alkaa treenaamaan sitä että neiti jaksaa nököttää paikallaan. :D Alkuviikosta käytiin myös ensimmäistä kertaa trimmaajalla, ja tuli kyllä ihan erinäköinen koiruus!

Nyt jäädään näyttelytouhuista pariksi kuukaudeksi tauolle, niin saa tuo neitokainen kehittyä rauhassa. Katsotaan, uskallanko ilmoittaa Hertan Seinäjoen ryhmänäyttelyyn elokuussa, Erja Nummen arvioitavaksi.

12.6.2016

Erikoisnäyttely 2016

Eilen koitti pitkään odotettu näyttelypäivä. Erikoisnäyttelyssä parasta on nähdä tuttuja, ja vaihtaa koiramaisia kuulumisia. Päivä oli tosi kylmä ja tuulinen, mutta silti tosi mukava. :) Tuomarina oli Per-Harald Nymark.

13403205_1722924484649238_8925519551167345276_o (1)
Sänkipellon Nita VET-EH VEK1
Nita korkkasi veteraaniluokan ollen Erittäin hyvä. Vetskunarttuja oli ilmoitettu paikalle neljä kappaletta, ja kilpailuluokassa sijoituttiin ensimmäiseksi. Harmi, ettei rahkeet tällä kertaa riittäneet erinomaiseen saakka. :)

"Åtta år vit-röd medelstor tik. Av mycket god HP. Feminint hund me gott rasprägel. Mycket god vitvecklad bröst men ??? skulder och overarm. Mycket goda vinklar i framlenen. Mycket god hårlag och temperament. Ngt underställda och trångo backbensrörelser."

Sen mitä ruotsintaidoillani ymmärsin, niin Nitan turkki ja rintakehä saivat kehuja. Se on myös hyvin femiininen ja rodunomainen. Takaliike on ahdas ja etuosa voisi olla hieman paremmin kulmautunut.

13403282_1722924117982608_2004588244901155308_o (1)
Ailigaslammen Biegga AVO-ERI AVK3
Hihnan päässä mulla oli myös äitini koira Tuuli (Ailigaslammen Biegga). Tuulin esiintymiseen olin supertyytyväinen, etenkin liikkeissä koira oli edukseen. Tuomari tykkäsi koirasta, mutta päästä löytyy parannettavaa. Tuuli oli tuomarin mieleen, ja erinomainen napsahti! :)

13417039_1722924874649199_1436278746926112727_o (1)
Sänkipellon Rasmus AVO-ERI AVK2

Esitin myös Nitan pojan Sänkipellon Rasmuksen. Rasmus esiintyi tosi kuuliaisesti, ja tuomarikin tykkäsi. Tuloksena erinomainen, ja kilpailuluokassa sijoituttiin toiseksi.

13418618_1722919501316403_2905725895758245061_o
Vas. Sänkipellon Rasmus, Rasputin, Poju & Nita
Lopulta vielä esitettiin Sänkipellon kasvattajaryhmä. Kaikenkaikkiaan englanninsettereissä oli kolme kasvattajaryhmää, mutta yksikään ei saanut kunniapalkintoa. Meidän ryhmä sijoittui kolmanneksi.

Kaikki kuvat: Jari Vettenniemi

10.6.2016

Hiljaiseloa

herttainen2


Kesäkuu on päässyt jo hyvään vauhtiin, mutta blogin puolella on ollut hiljaista. Koirien kanssa ei olla tehty treenien saralla oikeastaan mitään. Olen itse sairastelun takia joutunut jäämään pois Nitan rally-tokon viikkotreeneistä. Hertan juoksun takia en hankkinut omatoimitreenioikeutta toukokuulle, ja nyt kesäkuultakin se jäi. Mutta eipä meillä ole mitään kiirettä treenata.

Ollaan keskitytty lähinnä ulkoiluun ja löhöilyyn. Kesäkuu tulee olemaan omalta osaltani todella tiivis, sillä juhannusviikolla muutetaan koirien kanssa uuteen asuntoon. Vähän jännittää, mitä mieltä tytöt ovat asunnosta, toivottavasti sopeutuvat sinne nopeasti. Juhannusviikon jälkeen mulla alkaakin heti kesätyöt, joten hektistä ja stressaavaa tulee varmasti olemaan. Aikani kuluksi päivitin blogin ulkoasun hieman kesäisempään muotoon, toivottavasti tykkäätte siitä!

13391567_10209191694167440_233833109355036195_o

Ylläoleva kuva on otettu keskiviikkona mätsärissä. Käytiin Nitan ja Hertan kanssa vähän treenailemassa erikoisnäyttelyä ja Club Show:ta varten. Hertan kanssa sujuikin ihan älyttömän hyvin - ensin napattiin punainen nauha, sitten punaisten pentujen voitto ja lopulta vielä oltiin BIS2. Ihan mahtavat palkinnotkin saattin: 15kg koiranruokaa ja lahjakortit hierontaan sekä valokuvasuurennokseen. Kannatti taas lähteä, vaikka sää olikin ihan kamala.

13414069_10201949832943113_57253993_n

Hertta ei ihan esitellyt parasta osaamistaan, etenkään BIS-kehässä. Paikallaan seisominen ei edelleenkään kuulu sen vahvuuksiin, mutta raviin olin äärettömän tyytyväinen. Koiran katse pysyi koko ajan eteenpäin, eikä se yrittänyt yhtään riehua tai repiä hihnaa. Ravasi niin ylväästi ja lennokkaasti. :) Nita esiintyi yhtä varmasti kuin aina, mutta tällä kertaa se ylsi vain punaiseen nauhaan.