4.2.2013

Koirakirjoista

Johanna kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten kivan tekstin koirakirjallisuudesta, ja uhkasinkin kommenttiboksissa tehdä saman perässä! Tykkään itse lukemisesta todella paljon, ja romaanien lisäksi tuleekin luettua paljon koiriin liittyviä kirjoja. Omasta hyllystä löytyy ihan mukavasti koira-aiheisia kirjoja, joilla sukulaiset on minua muistaneet jouluna tai syntymäpäivinä.

Jätin tästä nyt pois romaanit (paitsi Marley & minä eksyi kuvaan!), joita minulla on myös hurja läjä. Ala-aste ja yläasteikäisenä etenkin tuli luettua paljon koira-aiheisia romaaneja, ehdottomia lemppareita taisi olla Päivi Romppaisen Vilma -sarja ja Helena Meripaaden kirjoittama koirahullu -sarja, sekä sen jälkeen ilmestynyt Kisse -sarja. Näistä suurinosa löytyy myös omasta hyllystä.. Lisäksi Jorma Kurvisen kirjoittamat lasten & nuorten kirjat on aikanaan kahlattu innokkaasti läpi :D

 photo kirjablogi_zps782646e2.jpg

En ole koskaan hirveästi rotukirjoista välittänyt, vaikka muutaman sellaisen omistankin. Niitä on kuitenkin hauska toisinaan selata ja kerätä lisää tietoa eri roduista. Nykyään kuitenkin kaiken tiedon löytää helposti netistä.. :D Kuvassa päällimmäisenä näkyvät Anni Korpelan kirjoittamat "Toko & temput" sekä "Tokoa koko elämä" on olleet todella ahkerassa käytössä uusia temppuja ja tokoa harjoitellessa. Tykkään erittäin paljon Annin tyylistä opettaa koiria, ja ainakin Nitalle olen hänen ohjeillaan saanut opetettua kaikki temput. Agilitykoiran koulutus -kirjasta ei ole juuri itselleni ollut mitään hyötyä, sillä se on suunnattu todella aloitteleville koirakoille. Kirja oli kuitenkin ihan hauska lueskella läpi, vaikka säännöt sekä esteet ovat jo ennestään tuttuja.

Oma ehdoton lemppari noita kaikista on Anders Hallgrenin kirjoittama "Vanha koira". Kirjassa on runsaasti kauniita kuvia arvokkaasti ikääntyneistä koirista. Kirja kertoo siitä miten vanha koira on ansainnut hyvän vanhuuden ja miten moni unohtaa vanhimman koiransa, touhatessaan nuorien koiriensa kanssa. Minä rakastan koiravanhuksia, ne on jotenkin niin sympaattisia olentoja, joten ehkä kirjaa sen vuoksi on läpilukemisen jälkeen tullut selattua useampaan otteeseen.

 photo vanhakoirablogi_zpsee91313d.jpg

 photo sisaumlltaumlblogi_zpsd8c6f888.jpg

Toinen suosikkini on Nicholas Dodmanin kirjoittama "Koira joka rakasti liikaa". Kirja sisältää hoitotapoja, tarinoita ja koirapsykologiaa. Monikaan kirjan sisältämä tarina ei saa onnellista loppua, mutta silti sen lukeminen oli todella koukuttavaa. Kirjassa esitellään runsaasti erilaisia hoitotapoja ongelmiin, jotka on luokiteltu kolmeen pääryhmään: aggressiivisuus, pelkotilat ja pakkomielteet. Se on erittäin liikuttavaa luettavaa, mutta itse sain ainakin paljon irti kirjasta.

 photo koirajokarakastiliikaablogi_zps2413802b.jpg

Harrastuksen kannalta myös todella tärkeitä kirjoja ovat olleet "Lepoa tassuille" sekä "Koirahieronta". Niistä olen oppinut paljon koirien hieromisesta, venyttelystä ja ylipäätään lihashuollosta. Näiden lisäksi hankintalistalla olisi  vielä paljon kehuttu "Koiran lihashuolto".

 photo hierontablogi_zpsa896bc09.jpg

Löytyykö mun hyllystä samoja kirjoja kuin teiltä, vai olisiko jollakulla suositeltavana omia lemppareitaan joita kannattaisi lukea? :)

3 kommenttia:

  1. Mä tahon ton Koirahierontakirjan! Minkälainen toi Caesar Millanin kirja on?

    VastaaPoista
  2. Oon lukenut molemmat Cesarin kirjat, muistaakseni toi on se toinen osa. Monelle toi aiheuttaa varmaan suurta inhoa, itse en ole tv-sarjaa katsonut ollenkaan, mutta kirja oli minusta ihan ok. Onhan sillä välillä koviakin otteita, mutta kirjassa on paljon hyvää tekstiä laumakäyttäytymisestä ja ihan perusjuttuja koirien ongelmien korjaamiseen (liikunnasta, kurista ja hellyydestä), koirien luontaisista tarpeista jne. Mä ainakin tykkään sen kirjoista, kantsii kyllä lukea!

    VastaaPoista
  3. Anni Korpelan Toko ja temput löytyy myös mun hyllystä. Suosittelen Annin Koiranpentu oppii -kirjaa, se ei todellakan ole tylsää luettavaa :D Joululahjaksi sain Koiralle pentuja -kirjan, joka on vielä lukematta.

    VastaaPoista