Sisarukset Max & Moona täyttivät tänään jo 11-vuotta. Molemmissa kyllä ikä jo näkyy hidastuneissa elkeissä ja rauhallisessa olemuksessa. Onneksi ovat kuitenkin pysytelleet terveinä ja virkeinä vanhuksina.
31.3.2015
Taas juhlitaan synttäreitä
Sisarukset Max & Moona täyttivät tänään jo 11-vuotta. Molemmissa kyllä ikä jo näkyy hidastuneissa elkeissä ja rauhallisessa olemuksessa. Onneksi ovat kuitenkin pysytelleet terveinä ja virkeinä vanhuksina.
28.3.2015
Tuuli 1v.
Ailigaslammen Biegga eli Tuuli täytti 26.3. jo kokonaisen vuoden! Napattiin siitä tänään muutama kuva sen kunniaksi. Kuvissa ei ole juurikaan kehumista, kun oli niin hankala löytää hyvää taustaa. Nämä kevätkelit on aina vähän kurjia.
Mutta mitäs sanotte? Vähän on neiti laihanpuoleinen, mutta se on niin tyypillistä tämän ikäisillä setterinartuilla. Kaikki kulutetaan heti, kun on pakko olla koko ajan touhaamassa :D Ensikuussa Tuuli pääsee osallistumaan kahteen nätelyyn, ensin Vaasa KV ja sitten Kihniö RN.
Tuuli pentuna |
25.3.2015
Kun väkivahva kevät puhkeaa ja aamu kantaa rautahaarniskaa
Jokin aika sitten Nitalta testattiin prcd-pra eli "Etenevä verkkokalvon surkastuma". Tarkoituksen oli selvittää R-pentueen (Nita x Hangman's Grave Digger) PRA. Norjasta kantautui eilen erittäin ikävät tulokset, joihin en ainakaan henkilökohtaisesti ollut varautunut. Nitan todettiin sairastavan tätä ikävää silmäsairautta (PRA4), mikä käytännössä tarkoittaa sitä että koira saattaa sokeututua iän myötä.
Itse ainakin aluksi säikähdin tosi paljon, koska en tunne kyseistä sairautta juuri ollenkaan. En myöskään odottanut mitään negatiivista tulosta kuten aikaisemmin mainitsin. Olin jostain syystä ihan varma, että tulos olisi positiivisempi.
Nyt olen hieman lueskellut aiheesta, mutta kyllä fiilikset on silti olleet melko lohduttomat. PRA:han kun ei ole minkäänlaista hoitokeinoa. Toki sokeakin koira pärjää tutussa ympäristössä, mutta onhan se silti kamala ajatus. Voi tietenkin olla, ettei sairaus ehdi vaivaamaan koiraa sen koko elämän aikana.

Näin ollen Nitan pentuesuunnitelmakin mitätöitiin Olin ehtinyt tietenkin jo innostua pennuista ja keksinyt pitkän listan nimiäkin. Asia toki harmittaa, mutta pennut eivät ole suurin murhe.
Tuli tietysti ihan kamala ikävä tuota äärettömän tärkeää otusta.

14.3.2015
Kani videolla
Olen kuvaillut muutaman viikon ajan kanista pieniä videopätkiä, jotka yhdistin yhdeksi videoksi. Siitä näette vähän Donnan touhuja paremmin kuin kuvissa. Pupu on erittäin seurallinen sekä perso ruualle. Esimerkiksi uudet ihmiset saattaa aluksi jännittää, mutta kun tarjolla on porkkanaa ystävystyy kani nopeasti.
Donna myös tykkää lötkötellä meidän olohuoneen pörrömatolla aina päivisin, ja olenkin miettinyt että haluaisiko kani häkkiinkin jonkun pehmeän pedin..
Ostin Donnalle Biltemasta kissojen leikkitunnelin, joka on ollut meillä kovassa käytössä. Se tykkää juoksennella putken läpi ja välillä jää makoilemaan sisäänkin :)
Kukkuu! |
Kaikki jatkojohdot on kyllä laatikoissa ja johdot suojattu muovisella kierrekaapelilla, mutta koska olohuoneessa on kaksi tietokonetta on johtojakin hurja määrä. Molempien työpöydän alta löytyy siis kutakuinkin tämän näköinen systeemi:
Nyt on mukavampi fiilis jättää kani yksin kotiin, kun ei tarvitse teljetä häkkiin muttei myöskään pelätä kodin tai otuksen puolesta!
1.3.2015
Pitkät korvat, neljä tassua ja töpöhäntä
Viikko sitten sunnuntaina hain kasvattajalta kotiin tälläisen syötävän söpön otuksen. Roduksi valitsimme kääpiöluppakorvan, sillä sen kerrotaan olevan utelias, seurallinen ja helppo käsitellä. Ja sitä se todella on ollutkin. En olisi ikinä kuvitellut, miten paljon voisin ihastua kaneihin lemmikkinä. Vaikka olen aina ollut todella eläinrakas, on koirat silti olleet ihan ykkösiä enkä ole juurikaan innostunut muista lemmikkieläimistä. (Patsi ohimenevästi :D)

Viralliselta nimeltään hän on Vihervaaran Hermiina ja kutsumanimeksi valikoitui Donna.

Pikkuhiljaa kani on sopeutunut uuteen elämäänsä, sillä kasvattajan luona se asui viileässä kanilassa monen muun kanin kanssa. Nyt se saa riehua suuressa olohuoneessa ja nauttia kaikesta huomiosta. Tänään täällä vedettiin ihan hulluja loikkia, kun hain kellarista maton olohuoneen lattialle. Muovimatto ei okein pidä Donnan tassujen alla, joten se on kuljeskellut täällä todella varovaisesti. Riemulla ei ollut rajaa, kun tassujen alla olikin pitoa :D

Minusta on kuoriutunut melkein aamuvirkku, kun on pieni eläin vaatimassa aamuruokaansa. Se odottaa häkin oven takana, ja alkaa pyöriä innoissaan ympäri häkkiä kun laitan ruokaa kuppiin.

Saa nähdä, miten vilkas otus Donnasta vielä kuoriutuu :D Toistaiseksi se on ollut hyvin kiltti, ja tyytynyt lähinnä rallitteluun. Kaikki johdot ainakin pitäisi olla suojattuna kanin kestäviksi..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)