21.8.2014

Koirat & sisustus

Olen monesti vanhempieni luona käydessäni ajatellut kuvata teille muutamia koiramaisia yksityiskohtia. Se on kuitenkin aina jäänyt joko siihen että a. liikaa epäjärjestystä tai b. kamera ei ole ollut mukana. Tänään jaksoin hieman "stailata" ja järjestellä hyllyjä. Tästä ei siis tule (tylsää) postausta materiaalivalinnoista asuntoon jossa asuu koiria! :D

Vanhempieni luona koiraharrastus näkyy sisustuksessa, ja vuosien aikana on kerääntynyt paljon setteri-aiheisia tauluja ja koriste-esineitä sekä palkintoja. Ihan kaikkia en edes kuvannut, sillä esimerkiksi vintage-tyylisiä setteritauluja on ripoteltu ympäri asuntoa. Joukosta löytyy myös minun kuvistani teetettyjä suurennoksia..

Eteisessä on portaikon alle sijoitettu lipasto (täynnä hihnoja ja pantoja ja koirantakkeja jne.). Ripustettiin siihen nuo canvas-taulut meidän koirista. Vielä pitäisi teettää Tuulista ja Rompusta vastaavat, mutta odotellaan ensin että pikkutytöt kasvavat aikuisiksi.

 photo eteinen_zps2837ee6d.jpg

Toiselle seinälle onkin ripustettu näitä koetuloksista saatuja "todistuksia". Lisäksi eteisessä on muutama taulu ja kehystettynä kennelnimitodistus (miksikä sitä kutsutaankaan!). Kollaasissa näkyy myös vilaus minun huoneestani.

 photo eteinen2_zps9c947bfe.jpg

 photo ylimaumlaumlraumlset_zps4d35389c.jpg

Keittiöön on sijoitettu vanhan takan/leivinuunin päälle muutama setteripurkki sekä ripustettu isän 50-vuotislahjaksi saatu taideteos Maxista.

 photo keittiouml_zps06aef291.jpg

 photo keittiouml2_zps5c9257c2.jpg

Keittiön vitriinistä löytyy vielä yksi taulu sekä muutama koulutusopas.

 photo keittiouml3_zps185e52e4.jpg

Sitten löytyy vielä ns. toinen tv-huone jonne on sijoitettu "arvokkaimpia" palkintoja. Nitan palkinnot olen sijoittanut omaan huoneeseen, ja niitä löytyykin aika järjetön määrä agilityharrastuksen vuoksi.

 photo palkintoja_zps46d2d601.jpg

 photo palkintoja2_zpse5aa01e0.jpg

Löytyykö lukijoista muita rotutuotteiden hamstraajia, ja tykkäättekö sisustaa niillä kotia? Entäs palkinnot? Omassa asunnossani ei koiraharrastus juuri näy. Ainoastaan keittiöstä löytyy englanninsetterijaoksen kalenteri tälle vuodelle sekä makuuhuoneeseen olen kehystänyt pienen kuvan muistoksi Mistystä :)

8 kommenttia:

  1. Täältä löytyy pokaaleja ja ruusukkeita vaikka muille jakaa, jotka on ollu tarkotus laittaa esille jotenkin siististi. Nyt ne on vaan jossakin järjestyksessä vieden koko olohuoneen ikkunalaudan Safian palkinnoille ja omat on sitten hyllystä viemässä kolmen hyllyn verran, kaikki olohuoneessa. Muuten ei oo näkyny. Paitsi parit valiodiplomit on seinällä asti!
    On kivan näkösesti laitettu kyllä kaikki esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverilla oli tosi nätisti hyllyt seinässä ja siellä oli siistissä järjestyksessä pokaalit ja ruusukkeet koiran kuvien kera, olen vähän kade! :D Vanhempien koti on tämmöinen "huvikumpu" kaikkine väreineen ja ollaan yritetty saada noita koirakamoja fiksusti esille!

      Pokaalit on kyllä semmosia ettei niille oikein ole paikkaa ja ne kerää hirveesti pölyä. Ruusukkeita on kiva ripustella!

      Poista
  2. Pokaalit keräilen hyllyille ja ruusukkeet ripustan verhoihin roikkumaan (ainakin väliaikaisesti, kunnes keksin niille jonkun kivemman paikan.. :D). Pokaalit ja ruusukkeet ovat mätsäreistä ansaittuja, vielä ei sen suurempia saavutuksia ole, mutta ehkä joskus.. :P
    Valokuvat koirisa löytyy kehystettyinä seinältä sekä koira-aiheinen kalenteri ja "Koira ja hänen henkilökuntansa asuvat täällä" -taulu löytyvät keittiön seinältä.
    Collieaiheisia tauluja tms. ei ainakaan vielä ole, mutta sellainen naulakko olisi kiva, jossa colliesilhuetti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin keräsin aluksi ihan kaikki ruusukkeet ja pokaalit, mutta Nitan kanssa niitä on kuuden vuoden aikana kertynyt niin paljon että esillä on pääasiassa viralliset palkinnot :D Mulla on semmoinen ihme "muistitaulu" johon saa nastoilla kiinnitettyä ruusukkeet kivasti. Se on jo jäänyt niin ahtaaksi että pitäis hommata toinenkin.

      Valokuvat on kyllä kivoja laittaa esille, ainakin kohtuudella! :D

      Poista
  3. Kyllä löytyy koirakuvia ja pokaaleja taloudesta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllähän sitä pitää laittaa näytille että on tullu menestystä !:D

      Poista
  4. Pokaaleja ja ruusukkeita on ollut edellisissä kämpissä esillä. Nykyiseen en ole niitä laittanut esille. Muuten ei ole paljoa koira-aiheisia sisustusjuttuja esillä kuin noin 350 koirakirjaa hyllyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, koirakirjoja muuten löytyy multakin hyllystä! Niitä on niin täällä vanhemmilla kuin omassa kotonakin.

      Poista