21.7.2013

Kurikka RN

Eilinen päivä vierähti pitkästä aikaa koiranäyttelyn merkeissä! Tuomarina Kurikan ryhnmänäyttelyssä 7-ryhmälle oli Joanna Pronin. Meiltä oli ilmoitettu vain Moona, mutta myös Sänkipellon Poju kävi kehässä pyörähtämässä.

Moona on ollut tiukalla laihdutuskuurilla jo pitkään, mutta saisi vielä muutama kilo tippua. Koira osasi käyttäytyä kehässä äärettömän hienosti, ei kummoksunut mittaustakaan vaikka ei olla harjoiteltu mitään kehäjuttuja vuosiin :D Ainoastaan se ravasi todella laiskasti, ja jouduin sitä kauheasti innostamaan liikkeeseen.

Ensimmäisenä kehässä Pronin kysyi ikää, ja kun kerroin Moonan olevan 9-vuotias, loksahti tuomarin suu auki ja hän ihmetteli, miksei koiraa esitetä veteraaniluokassa. Siihen hän vielä jatkoi, että ei käyttöluokan koira saa olla tälläisessä kunnossa, veteraani olisi saanut liikakilot ja laiskat liikkeet anteeksi. Harmitti kyllä, olisihan se ollut ROP-veteraanikin jos oltaisiin päästy yksimielisyyteen siitä, mihin luokkaan Moona kannattaa ilmoittaa. Arvostelu oli kuitenkin todella hyvä, ja tuomari piti Moonasta kovasti.

Arvostelu:
"Erinom. tyyppiä. Oikeat mittasuhteet. Kaunislinjainen kokonaisuus. Kaunis pää. Hyvä kaula, ylälinja. Tasapainoiset niukat kulmaukset. Riittävä rintakehä. Hieman pitkä lanne. Lyhyt jyrkkä lantio. Saisi liikkua pidemmällä askeleella. Takaa ahdas. Oikealaatuinen karva. Miellyttävä käytös. Valitettavasti koira esitetään liian tuhdissa kunnossa" KÄY ERI1

 photo SaumlnkipellonMoona7_zps1a04b35a.jpg

 photo SaumlnkipellonMoona6_zps1a7ab606.jpg

 photo SaumlnkipellonMoona4_zps77e15ca3.jpg

Tässä myös pari kuvaa Pojusta, jonka arvostelun voi lukea hänen omasta blogistaan. Pojun laatuarvosana oli JUN H.

 photo SaumlnkipellonPoju4_zps24676b33.jpg

 photo SaumlnkipellonPoju_zps95c3bb6d.jpg

Itse pyörähdin vielä kehässä bretoni Pallan kanssa, joka oli AVO ERI 1. :)

 photo Palla-KoiranaumlyttelyJMS60v028_zpsfabc8f27.jpg
Kuva: Jaakko Liinamaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti