27.12.2014

Mitä tapahtui vuonna 2014

Noniin, eiköhän taas ole aika perinteiselle vuosikatsaukselle.

Tammikuussa aloitettiin agilitytreenit Nitan kanssa LAGUlla. Suunnitelmat sen lajin parissa oli suunniteltu, ja kaikki tuntui sujuvan hienosti. Jostain syystä Nita kuitenkin alkoi oireilemaan eroahdistusta jäädessään yksin asunnolleni ja aiheutti närää naapureissa. Oma koulunkäynti kärsi, kun en viitsinyt jättää koiraa pitkäksi aikaa yksin. Päädyttiin lopulta siihen tulokseen, että Nitan on parempi asua vanhempieni luona maalla lauman kanssa.

 photo ebinsoumlrslaumlraumlpieni_zps38978337.jpg

Huhtikuussa käytiin mätsärissä ja Romppukin pääsi mukaan. Nita oli isojen PUN4.

 photo 222014-5022_zps76ac52d0.jpg

Maaliskuulta ei ole yhtään postausta, joten silloin ei mitään kummempia tainnutkaan tapahtua. Max & Moona täyttivät kuun viimeisinä päivänä 10-vuotta!

Huhtikuussa R-pentue täytti vuoden ja pentueen emä Nita 6v.Nitan kanssa käytiin myös näyttelyssä Erja Nummen arvosteltavana, tuloksena EH2.

 photo susanna17.jpg

Toukokuussa uskalsin jo esitellä uuden laumanjäsenen, Tuulin. Käytiin myös pitkästä aikaa mätsärissä, jossa Nita oli lopulta BIS2 :) Siitä jatkettiin seuraavana viikonloppuna Tuurin näyttelyyn, jossa Joanna Pronin arvosteli Nitan Erinomaiseksi ja Moonan ROP-veteraaniksi

 photo moonaropvetpieni_zps69e94a29.jpg

Kesäkuu ja heinäkuu oli melko toimettomia, ja pirun helteisiä! Sain punaisen irlanninsetterin Tarmon hoitoon sekä kuvailin paljon kotiutunutta Tuulia.

 photo tuulitarmopieni_zps45b7d4b5.jpg

Elokuussa ajettiin kohti Kiiminkiä, jossa ryhmänäyttelyn yhteydessä järjestettiin englantilaisten kanakoirien päänäyttely. Päivä oli tosi kiireinen meikäläisen osalta, sillä handlasin monta koiraa.

Pääsin kehään ihanan Fjornot's Fluken kanssa, joka palkittiin ROP-koiraksi. Omilla ei juuri menestystä tullut, paitsi tietenkin Kennel Sänkipellon BIS3 kasvattajaryhmä oli positiivinen yllätys. Romppu JUN-H, Nita AVO-ERI4 SA & Moona VET-ERI2 SA

 photo DSC_0361_zpsd3144a03.jpg

 photo DSC_0160_zps64223125.jpg

Syyskuussa olikin luvassa paljon käyttökokeita sekä P & R pentueiden tapaaminen. Kasvattien menestys oli hienoa seurattavaa.
13.9. Kanakoirien kenttäkoe, Jurva Sänkipellon Rocky NUO3
17.9 Kanakoirien kenttäkoe, Ilmajoki. Sänkipellon Romina NUO3 ja Sänkipellon Poju AVO3
21.9 Kultamalja & Derby Sänkipellon Rocky kultamalja sija 2, Sänkipellon Poju Derby sija 5.
25.9 Kanakoirien tunturikoe, Utsjoki. Sänkipellon Rasputin NUO2

 photo 10710250_10204908179574583_7679677882325814827_o_zps2ae1207f.jpg

Lokakuussa Max oli heikossa kunnossa, mutta selvittiin säikähdyksellä. Pitkästä aikaa pyörähdettiin kehässä Seinäjoen KR näyttelyssä Charlotte Jacobssonin arvosteltavana. Tuuli 1, KP ja ROP-pentu! Nita AVO-ERI3. Blogille saatiin uusi hieno ulkoasukin, siitä kiitos kuuluu Maijalle.

Kasvattien koemenstystä saatiin juhlistaa tässäkin kuussa:
12.10 Kanakoirien kenttäkoe, Kauhava. Sänkipellon Otto AVO3
18.10, Kanakoirien kenttäkoe, Lapua Sänkipellon Ruska NUO3

 photo tuuliroppentupieni_zpsfa634ddf.jpg

Marraskuussa käytiin mätsärissä ilman sen kummempaa menestystä. Löysin netin kautta itselleni ihanan hoitokoiran Wertin, joka viihdytti meitä monena viikonloppuna.

 photo wertti_lenkinjaumllkeen_pieni_zps7c3e2722.jpg

Joulukuussa julkaisin vanhoja joulukorttikuvia ja pohdin hieman sitä, miksi Nita järsii kylkeään. Vastaus ei kuitenkaan löytynyt vehnästä, vaikka niin aluksi luultiin. Siitä varmaan postausta vielä lisää.

 photo PicMonkeyCollage.jpg

Vuosi oli yllättävän menestyksekäs, vaikka ajattelin aluksi että koirarintamalla on ollut hiljaista. Allekirjoittnut on kärsinyt jäätävästä koirakuumeesta, josta mies on kyllä saanut kuulla "heikkoina hetkinä" jopa päivittäin. Syksyllä raahasin sen katsomaan kaikenlaisia ällöjä koiranpentuja, jonka seurauksena kuumeiltiin yhdessä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti