7.2.2016

Ajatuksia meidän treenaamisesta

herttaaa

Olen satunnaisesti kirjoitellut itselleni vihkoon ylös ajatuksia treeneistä, ja ajattelin jakaa jotain tänne bloginkin puolelle.

Hertan pentutoko loppui tällä viikolla, ja nyt on ainakin yli kuukauden tauko ennen kuin seuraava kurssi mahdollisesti alkaa. Ihan hyvä näin, sillä pentukurssilta jäi paljon opeteltavaa mieleen. Saatiin paljon hyviä vinkkejä harjoitteluun, ja itselläniki on hyvä motivaatio päällä. Saa nähdä milloin jatkamme taas ohjattuun tokoon, koska seuraavaksi vuorossa olisi jo jatkokurssi. Sitä ennen neiti saa kuitenkin vähän kasvaa, ja treenataan kotioloissa liikkeitä "paremmaksi".

Seuraaminen/perusasento
- Tämä vaatii vielä hurjasti tekemistä, mutta lähtökohdat ovat ihan ok. Olen opettanut Hertalle lenkillä ohitukset niin, että se hakeutuisi mun jalan viereen. Pelottaa, että se häiritsee nyt seuraamisen opettelua, koska ohituksissa koiran paikalla ei ole niinkään väliä, kunhan se tulee melko lähellä ja ottaa kontaktia.
- Harjoitellaan seuraamista muutenkin kuin suoraan kävelemällä :D Eli tehdään enemmän neliön muodossa, jotta koira oppii käyttämään myös takapäätään. Käännökset on ohjatuissa sujuneet ihan kivasti imuttamalla, ja tätä jatktaan vielä. Istumiset menee jo hyvin suoraan
- Kun alan häivyttämään kättä, pitää muistaa nostaa se ihan kunnolla pois! Ja vain suorilla pätkillä näin alkuun
- Perusasennot on aika kivasti jo suoria ja koira tajuaa hyvin mitä siltä haetaan. Pikkuhiljaa pitäisi käsiapua häivyttää!

Paikalla makuu
- Kotona treenataan aikaa/kestoa ja matkaa, häiriössä palkkaan tiheämmin ja pysyn lähempänä koiraa.

Nouto
- Ala laskea painoa kapulasta koiran suuhun!! Olen kamalan nössö tämän asian suhteen, kun en uskalla yhtään päästää kapulasta vielä irti. Täytyy ryhdistäytyä.

Ruututreeniä jatketaan kosketusalustan kanssa. Kosketusalustalle irtoaa jo tosi hyvin, pitkältäkin matkalta, mutta ruutu sai Hertan melkoisen hämilleen. :D Kaukokäskyjä treenataan edelleen ihan lähietäisyydeltä. Huomaa vaan, että koiralla on vielä kovin pentumaisen pehmeä kroppa, ja maassa makaaminen tiiviissä paketissa ei ole Hertalle mieluisaa, vaan se kellahtaa aina lonkalleen. Täytyy siis ehkä antaa sille vielä aikaa noiden maahanmenojen suhteen, että hallitsee kroppansa paremmin.

herttiis

Nitan kanssa perjantaina rally-tokon viikkotreeneissä oli jotenkin älyttömän hyvä fiilis. Harjoiteltiin oikealla seuraamista sekä muutamia uusia korkeampien luokkien kylttejä. Nita oli ihan superhieno, ja oli tosi innoissaan. Omaa vuoroa odottaessa tehtiin liikkeestä maahanmenoa sekä "Istu, kierrä koiran ympäri" ja "istu, maahan, kierrä koiran ympäri" -kylttejä. Maahanmenot alkaa sujua tosi hyvin, kun vahvistin sitä kotona seinän vieressä. Etenkin liikkeestä maahan on ollut tosi hankala, ja koira on ajautunut suurinpiirtein poikittain mun eteen.

Myös seuraamisessa on nähtävissä huomattavaa parannusta, vaikka luulin ettei se enää oppisi sitä yhtään paremmin, kun ollaan 7 vuotta tehty huonosti. Myös vasemmalta perusasentoon tulo onnistuu jo hyvin, kun tajusin vaihtaa siihen eri käskysanan. Meillä "SIVU" tarkoittaa sitä, että Nita kiertää mun oikealta puolelta perusasentoon. Jostain syystä pitkään hoin sille sitä, kun yritin saada sen kiepsahtamaan tuossa vasemmalla perusasentoon. Nyt kun sanon viereen, osaa koira erottaa mitä siltä haetaan :)

Tänään vihdoinkin tulostin alokasluokan rally-tokokyltit, niin on kotonakin jotenkin helpompi treenata. Mulle on usein hankala hahmotaa missä kohtaa tehtävät suoritetaan, niin voidaan harjoitella sitäkin samalla. Esimerkiksi "koira eteen, oikealta sivulle" menee usein mönkään siksi että suoritetaan se ihan liian lähellä kylttiä ja Nita ei mahdu kunnolla suorittamaan tehtävää.

Tässä kuussa osallistutaan epävirallisiin RT-kisoihin, ja ilmoitin Nitan sekä mölliluokkaan että alokkaaseen. Ajatuksena lähinnä se, että saisin itse kisakokemusta. :)



2 kommenttia:

  1. Oi että noita kuvia! Tänne täytyy aina tulla ainakin kuvat tsekkaan, vaikka tekstin aihe ei itseä aina kiinnostakaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvista onkin jo aikaa, niitä aina säilööntyy koneelle :D Hertta on niin vauva näissä vielä. Kiva että edes joku asia tässä blogissa vetää puoleensa! :)

      Poista