23.6.2011

Agikurssin vika kerta.

Tiistaina oli meidän viimeinen kerta kisaavien agilitykurssilla. (Tosin me jatketaan heinäkuussa jossain jatkoryhmässä, eri kouluttajan treeneissä). Tehtiin tommonen hauska ratapätkä, josta otettiin ensin haastavimmat pätkät erikseen ja lopuksi koko rata. Nita teki oikein hienosti, ja saatiin jopa tuo 3-4-5 kohta sujumaan aika mallikkaasti. Neiti piti ottaa heti kakkosen jälkeen hyvin haltuun ettei mee liian pitkästi. Harmi ettei saatu videolle meidän suoritusta! 7-8 persjättö meni myös paremmin kun kuvittelin, mulla oli ihmeen paljon aikaa ja ehdin sopivasti aidalle odottamaan koiraa.

Nyt me alettiin sitten ihan tosissaan treenaamaan noita kontakteja. Aluksi tosiaan palkkasin sitä siitä että se edes pysähtyi mutta nykyään Nita aina istahtaa aina. alastulolle, mikä on musta vähän huono juttu koska haluaisin opettaa sille 2on2off -kontaktit. Tänään tehtiin eka harjotus laatikon avulla, eli koiran piti jättää takatassut laatikon päälle ja etutassut maahan. Se tajusi heti, nyt vaan pikkuhiljaa madaltamaan ja kun homma on hallussa niin oikeille kontakteille

Photobucket
22.6

Photobucket
Tää on jostain aikasemmista treeneistä. (c) Emma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti