13.9.2011

#¤%&@£$

Lauantaina oli ohjatut agitreenit 11:00-12:30. Mä heräsin kuitenkin onnellisena siinä iltapäivällä kello 15:00, koska olin unohtanut laittaa herätyksen. Lievästi harmitti, tai.. ei nyt kovin lievästi. No, sunnuntaina sitten olis ollut epikset mutta koska lauantai-ilta venähti vähän turhan myöhäälle, mä en saanut itseäni ylös tarpeeksi aikaisin, enkä varmaan muutenkaan olisi ollut kovin pirteänä joten jäi sitten nekin väliin. Torstaina olis taas ohjatut, mutta mä olen Helsingissä koko päivän Habitare sisustusmessuilla luokan kanssa. Mä olen ehtinyt vasta yksiin treeneihin tämän kurssin aikana! Ainiin, ja viimemaanantaina oli viimeinen ilmo Seinäjoen agilitykisoihin mutta päätin etten ilmota tota koska oli liian tuoreessa musitissa Lauantain epäonnistumiset. Nyt kun kaikki muut on menossa niin arvatkaa vaan tekiskö mieli startata siellä kun Vaasassa meni niin huonosti? Ääh :(

Oikeasti mun ei pitänyt tulla angstaamaan agilitystä, vaan esittelemään mun koulutyö! Kyllä, se liittyy koriin sillä mä tein verhoilukurssilla tohon koirien korin alustaan uuden päällisen, tilkkutyönä. Siitä tuli ihan kiva vaikka käytinkin koulun värittömiä ja tylsiä kankaita koska paikallisessa kangaskaupassa ei ollut sellaisia joista olisin suostunut pulittamaan 19€/m :D Alustasta tuli kuitenkin ihan kiva, varsinkin kun mä en oo kovin hyvä ompelukoneiden kanssa. Opettaja sanoi että kyllä se musta vielä ompelijan tekee, ja antoi työstä kolmosen (arvosteluasteikko 1-3..), JEE!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Alkuviikosta meillä kävivät myös kylässä ihanat Rose, Topi, Marsa & Molli joista kolmesta edellämainitusta sain räpsittyä parit kuvat. Rose on ehkä maailman ihanin irlanninsetteri, joka on nostanut mulle vierailuillaan pienen irlanninsetterikuumeen. Mulle riittää nykyiset hurtat vallan mainiosti, Nitan kanssa on agilityn sarallakin paljon puuhattavaa. Mutta irski, sellainen mun on joskus saatava, englantilaisen kaveriksi. ;)

Sain myös otettua kameran mukaan maastoon kun oltiin noita omia juoksuttamassa. Ai miten niin en oo jaksanut kuvata? Tuntuu että Mistystä, Moonasta, Maxista ja Nitasta on niin paljon kuvia että kaikki näyttää samalta. Ja tietenkin muiden koirista saa paljon skarpimpia, tunnelmallisempia ja kaikinpuolin parempia kuvia kuin omista koirista, hah.

Photobucket
Rose!

Photobucket
Topi

Photobucket
Marsa

Photobucket
Moona

Photobucket
Misty

Photobucket
Nita

Nyt tuli kyllä sekava postaus, mutta pakko siirtyä telkkarin ääreen, kello on nimittäin 19:30....

4 kommenttia:

  1. Näemmä harmitusta enemmänki ilmassa, itteeni suorastaa v%&€##%a kun oon kattellut pentuagilityn kursseja ja tääl pk-seudul kaikki seurat on ihan täynnä ja yksityisellä maksaa vähän turhanki paljo.:/

    VastaaPoista
  2. Falin/ No hyvä etten oo ihan yksin! Hirveä agilitykärpänen puri mua jo kaauan aikaa sitten ja kun tänävuonna oon päässyt ihan oiekasti treenaamaan ja harrastamaan ja kisaamaan, en millään malttais pitää syksytaukoa metsästyskauden takia, mut kai se on vaan pakko. Koulun takia kun ei meinaa reenaamaan ehtiä, + syksy ja sateet, eikä meillä oo hallia vielä.

    Ah, valosat kesäyöt kun pysty treenaamaan kuumuuden takia vaan öisin, pysty lähtee melkei millon vaa sinne kentälle ilman mitää kummempia aikatauluja.. <3

    VastaaPoista
  3. Äh, mulla ois hirvee treeni-into mut treenejä jääny taas viimeaikoina välistä enemmän kun laki sallii :(

    Mutta niin piti vaan sanoa että ihania kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  4. Nea/ Voi ei, teilläkin! Ensi kesää odotellessa...
    Ja kiitos:)

    VastaaPoista