6.9.2011

Pentuetapaaminen

Viimeviikonloppuna, 2.-4.9 kokoontui lähes koko O-pentue Jurvaan viettämään aikaa yhdessä, tutustumaan toisiinsa ja tietenkin treenaamaan maastossa toimimista. Viikonloppuna nähtiin hienoja lintutilanteita ja kaunista hakua, eikä jäniskevennykseltäkään vältytty. Mukana tapaamisessa olivat Sänkipellon pojat Otra, Osama (Osku), Oliver sekä Otto ja naiskauneutta (sekä ruskeavalkoista väritystä;) ) oli edustamassa valloittava Opaali (Opa). Myös Fouga-isä ja Moona-emä olivat näyttämässä esimerkkiä siitä, että mitäs siellä pellolla oikein tehdäänkään.

Itse olin maastossa mukana vain lauantaina iltapäivällä, jolloin kuvatkin on otettu. Perjantaina Oliver isäntineen kävivät meillä päiväsaikaan ja sunnuntaina ehdin vielä moikkaamaan Opaalia ♥

Otra osallistui sunnuntaina nuortenluokan kokeeseen, ja oli näyttänyt siellä erittäin hienoa hakua mutta lintuja kun ei ollut löytynyt, jäi koetulos saamatta. Siitä on kuitenkin hieno lähteä parin viikon päästä Kultamaljaan, jolloin toivottavasti näen vielä lisää kasvatteja.

Tässä kuitenkin kuvia, ja lisää löytyy meidän kuvagalleriasta

Photobucket
Osama aka. Osku hakemassa

Photobucket
Oliver odottaa nätisti vuoroaan

Photobucket
Otto

Photobucket
"Mennäänkö jo? entäs nyt? nyt? pliis!" Opaali

Photobucket
Vasemmalta oikealle: Oliver, Otra, Otto, Moona, Osama, Opaali ja Fouga

Photobucket
Oliver

6 kommenttia:

  1. Oi että kauniita kuvia Suski! Ja minä taisin just tykästyä trikkivärisiin settereihin, helvetti että kauniita! Varsinki tää Oliver, jestas mitkä turkin kontrastit! :O

    VastaaPoista
  2. Katikki/ heiheihei! Lemon beltonit on ainoita oikeita ;) Oliver on kyllä niin ihana! Semmonen kunnon mies kun se Nitallekkin esitteli kosiotansseja. Se oli pentuna semmonen.. isokokonen pallomaha joka ois syöny vaikka miten ja mun mielestä Oliver sopi sille niinku nenä päähän. Nyt siitä on kasvanu kyllä hurjan komea uros :D

    VastaaPoista
  3. Vitsit on mahtavia kuvia, noita jaksaa kyllä ihastella :)

    VastaaPoista
  4. Maikki/ Kiitos! Itse en ollu ihan tyytyväinen kuvien laatuun, mutta kiva jos ne sinne ruudun toiselle puolelle kelpaa! :D

    VastaaPoista
  5. Voi että ihaniaa kuviaa ja muutenkin mahtava postaus, ja tycker!

    VastaaPoista
  6. Jossu/ Mua vähän harmitti kun en ehtinyt näkemään niitä penneleitä (tainno, vuosikkaitahan nuo jo on! :D) enempää niiin ei irronnut ihan kamalasti tekstiä. Ja kiitos! :)

    VastaaPoista