1.10.2012

I drink coffee to kill the monday.

Lauantaina kisattiin oman seuran kisoissa kahden radan verran. Sekä koira että ohjaaja olivat vähän unella... Tuomarina toimi Anders Virtanen, jonka radoista pidin! Tosi selkeitä ainakin minusta.

Olin vähän laiskuri ja nappasin kuvat ratapiirrustuksista puhelimella. Jostain syystä kuitenkin asetuksista oli vaihdettu kuvakoko pieninpään mahdolliseen, ja laatu onkin sen mukaista. Toivottavasti näistä saa jotain selvää... Harmittaa etten ottanut kameraa mukaan ja nakittanut jotakuta videoimaan meidän ratoja. Ne tuntui todella hitailta, vaikka aika kertoo muuta!

A-rata
2012-09-29140729

Tältä radalta haettiin 10 ja 12,31s yliaikaa (IA 50s). Vitonen taisi tulla puomin ylösmenolta, ja toinen vitonen heti putkelta. En tajua miten se juoksi siitä ohi? Alku tälle radalle oli tosi hidas, Nita lähti kuin purkka tukasta... :D Kepeiltä se sai kuitenkin vauhtia ja loppurata oli kauhean huolimaton. Kaarrokset venyi pitkiksi eikä koira keskittynyt.

B-rata
2012-09-29143608

Tämä rata meni jo paremmin. Lähtö oli tässäkin huono, Nita lähti vain nuuhkimaan maata ympärillään kun annoin luvan hypätä. Voin kertoa että kuumotteli kyllä, että neiti lähtee ekan hypyn ohi. Sain sen kuitenkin hyppäämään ja saatiin ihan ok vauhti heti alkuun. Napattiin 5 puomin ylösmenolta (AAAARGH), mutta muuten ihan kiva rata. Tuntui vain että siitä puuttui jotain.. Aikaa tähän rataan meni 55.51s (IA 49s).

Nämä kuvat on parin viikon takaisista Seinäjoen kisoista, en vaan ehtinyt niitä siihen postaukseen saamaan. Kiitos Taijalle! :)

NITAAA12

NITAAA210

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti