20.1.2013

Hierojalla

Nita kävi tänään Kauhajoen Evankelisellä opistolla kurssilaisilla hierottavana. Neiti oli aluksi aika stressaantunut kun tilassa oli kaksi muutakin koiraa, mutta alkoi vähitellen rentoutua. Nita sai paljon kehuja hyvästä lihaskunnostaan sekä keräsi valtavasti huomiota ilmeikkyydellään. Se on kyllä oikeasti niin ilmeikäs otus, ei tule tylsää koskaan :D Lopulta Nita kyllästyi makoilemiseen ja alkoi keskustella hierojan kanssa äänekkäästi. Koira myös venytteli itse tosi reipppaasti takajalkojaan, ei tarvinnut paljoa koiraa auttaa. Huomaa että se on tottunut.

Mun oli alunperin tarkoitus ottaa Misty, mutta alkuviikosta kävi pieni onnettomuus jonka johdosta Mistyn vasemman etutassun varvas murtui. Mummokoira pääsee jo vikkelästi etenemään kolmella tassulla ja nauttii "hissikyydeistä" ylös & alas rappusia. Ikävä kuitenkin että se joutui kokemaan tuollaisen vielä tällä iällä, toivottavasti varvas kuitenkin parantuu nopeasti ja vaivatta niin pääsee Mistykin jatkamaan normaalia elämää. Muuten se on onneksi ollut oma reipas itsensä. Tänäänkin se nautti kaikesta huomiosta jota sai kahdelta ala-asteikäiseltä serkultani. Se varasi röyhkeästi ensimmäisenä sohvalta paikan kun laitoin Kotia Kohti -leffan pyörimään, ja kerjäsi popcorneja.. :D

Otin pitkästä aikaa kameran mukaan jäälenkille kun aurinkokin paistoi!

 photo nitajaumlaumlllaumlpieni_zpsaa090925.jpg

 photo lelulentaumlaumlpieni_zpsae3ba68e.jpg

 photo nitajaumlaumlllauml2pieni_zps8b37bc02.jpg

1 kommentti:

  1. Vau, mikä blogi! Varsinkin toi banneri! Millä oot tehny? Tosi magee ;D

    VastaaPoista