30.4.2013

Itkua ja ensiaskelia

Lähdin perjantaina suoraan töistä viikonlopun viettoon toiselle paikkakunnalle, ja kun sunnuntaina palasin takaisin kotiin, oli pennut kasvaneet ihan kamalan paljon! Osalla on jo silmätkin auenneet ja pennut yrittävät niin kovasti ottaa askeleita. Ne alkavat myös pikkuhiljaa ymmärtämään vähän ympärillä tapahtuvista asioista.

Eilen vähän huolestuttiin kun kaikista tummin lemon belton narttu itkeskeli tosi kovaan ääneen useasti, ja sen painokin oli noussut melko vähän muihin verrattuna. Tarkkailtiin sitten että se pääsee syömään kunnolla, ja on nyt ollutkin ihan hiljaa. Luulen että se itki nälkäänsä. Taistelu maidosta on kova, ja suurimmat pennut helposti jyräävät pienempiään pois nisältä. Nitaakin helpottaa, kun pienokaiset on tarpeeksi suuria syömään oikeaa ruokaa, mutta siihenkin menee vielä vähän aikaa.

 photo tummapieni_zps119d0dd6.jpg

 photo lemonbeltonnarttupieni_zpsa07160e6.jpg
lb nartulla on silmät jo ihan auki!

 photo nitavalvoopieni_zps66a8e8dd.jpg
Nita tarkkaili tiiviisti pentulaatikon laidalta kun sylitin pentuja..

Nita on ollut todella huomionkipeä, seuraa ja tuijottaa koko ajan. Oon kyllä yrittänyt enimmäkseen huomioida Nitaa, vaikka käyn katsomassa pentuja. Tiedän että se osaa olla kateellinen, etenkin minusta ja kyllä se useasti tukkii rapsuteltavaksi kun paijailee pentuja.

 photo nenupieni_zps71b26f3a.jpg

Aamulla löysinkin mun vierestä melko sikeästi nukkuvan koiran, mutta kun lähestyin ulko-ovea, johan tuli siihenkin vauhtia ja energiaa :D Ajattelin että tänään olisi hyvä päivä käyttää neiti kevyellä kävelylenkillä, kun sillä tuntuu seinät kaatuvan päälle. Ei Nita ole tottunut olemaan sisällä koko ajan, ja ulkoa sitä ei meinaakaan saada takaisin sisätiloihin.. Pennut alkaa kuitenkin olla jo sen ikäisiä että ne pärjää hyvin kävelyn mittaisen ajan kotona ilman emoakin. 

 photo kaumlpertynytpieni_zps9c31a162.jpg
Itkupilli

1 kommentti: