Tammikuussa ajettiin Kajaaniin koiranäyttelyyn äitini koiran Tuulin (Ailigaslammen Biegga) kanssa. Kotiinviemisiä ei tullut, mutta eniten meitä harmitti se, että Tuulia pelotti hallissa. Olenkin päättänyt, etten vähään aikaan Kajaanin pallohalliin lähde koiranäyttelyyn. Halli on aika epämukava, niin koirille kuin kaksijalkaisillekin.
Helmikuussa ei koirarintamalla tapahtunut kummempia, mutta loppukuusta meille muutti kääpiöluppakani Donna.
Maaliskuussa saatiin ikävämpiä uutisia. Nitalta testattiin PRCD-PRA4 (etenevä verkkokalvon surkastuma), ja se todettiin sairaaksi.
Helmikuussa pyörittiin taas Tuulin kanssa kehässä. Vaasa KV:sta hienolla esiintymisellä EH JUK1. Ei olisi uskonut samaksi koiraksi, jota handlasin Kajaanissa. Henkilökohtainen voitto siis! Kihniön ryhmänäyttelystä Tuulille vihdoinkin ERI JUK2.
Toukokuussa taas oltiin vaan. Trimmailin koiria erikoisnäyttelyä varten. Tässä kuussa vaihtelin sähköposteja Hertan kasvattajan kanssa, ja kirjoitettiin vuokrasoppari rivitaloasuntoon. Rivien välistä joku saattoi aavistella koiranpennun tuloa, mutta en uskaltanut puhua asiasta juuri ollenkaan.
Kesäkuu oli mahtava. Erikoisnäyttely on aina vuoden näyttelyiden kohokohta, ja sinne suunnattiin kolmen koiran voimin. Myös Nitan pentuja oli saapunut huima määrä paikalle. 11-vuotias Moona putsasi pöydän ja lopetti näyttelyuransa näyttävästi BIS1-veteraanina. Lisäksi meidän Sänkipellon kasvattajaryhmä oli BIS2, ja meillä oli monta erinomaista koiraa. Tuulikin voitti junioriluokan.
Heinäkuussa alkoi olla jo kuumottavat hetket. Nitan kanssa lenkkeiltiin, valokuvailtiin ja löhöiltiin. Herttakin syntyi, mutta silti jännitti ihan kamalasti, eikä oikein uskaltanut puhua pennusta kellekään.
Elokuussa odotus alkoi olla jos tuskastuttavaa. Tein kaikenlaisia pentutavarahankintoja, ja yritin malttaa odottaa syyskuuta.
Syyskuussa se tapahtui. Minusta tuli virallisesti punaisen irlanninsetterin omistaja, ja olin niin onnellinen (olen edelleen!). Syyskuussa rampattiin Nitan silmän takia eläinlääkärissä. Ensin oli tulehdus ja sitten haava. Kuukauden lääkitsemisen jälkeen saatiin oireet kuriin ja Nita terveeksi :)
Lokakuu oli pennuntäytteinen. Kamera ja some täyttyivät syötävän suloisista kuvista. Siis kattokaa nyt sitä! Tässä kuussa aloitettiin Nitan kanssa rally-tokon harrastaminen, kun päästiin ihan ryhmään treenaamaan. Hertankin kanssa aloitettiin pentukurssi.
Marraskuussa käytiin Nitan kanssa ensimmäisissä rally-toko epiksissä. Kisattiin nakkiluokassa pistein 97/100p. On mulla vaan taitava setteri :) Hertan kanssa käytiin ensimmäisessä mätsärissä, josta tuloksena isojen pentujen PUN4.
Joulukuussa ei olla tehty mitään kummoista. Nitan kanssa ollaan käyty edelleen rally-tokon viikkotreeneissä, ja harjoiteltu tammikuun virallisia kisoja varten. Hertan kanssa harjoitellaan arkisia asioita ja rakennetaan pohjaa tulevaisuuden harrastuksille. Näyttelyjutut ovat olleet tapetilla, kun tulevan vuoden alussa pyörähdetään muutamassa pentunäyttelyssä.
Kysymys settereistä: Pitääkö aina olla metsästävä koti? Vai riittääkö aktivointi muuten harrastusrintamalla? Miten vietti metsälle ja riistaa kohtaan on hallittavissa ja kanavoitavissa? :)
VastaaPoistaEhkä vähän olen pyöritellyt setterin mahdollisuutta tulevaisuudessa.. Tiedä häntä, aina saa pohtia :)
Sori, mulla venähti vähän tämän vastauksen kanssa. Settereitä on nykyään yhä harvemmin metsästyskäytössä, ja rodut on jakautuneet rajusti kahteen eri linjaan. Itse en harrasta metsästystä, ja molemmat tytöt ovat tyytyväisiä elämäänsä. Nita pääsee muutaman kerran vuodessa isäni kanssa jahtiin. Nita siis on tosi vietikäs, mutta en ole sitä kokenut niinkään ongelmaksi. Nitaa ei esim. kiinnosta koirakaverit (edes Hertta) kun se juoksee vapaana metsässä, hajut kiinnostaa aina yli muiden.
PoistaTämä onkin siinä mielessä haastava kysymys - Vanhempani kasvattavat metsästyslinjaisia settereitä ja mielestäni on tärkeää säilyttää rodun alkuperä. Minulla on kuitenkin täysin näyttelylinjainen setteri itselläni, koska en voi tarjota metsästyslinjaiselle setterille sopivaa kotia. :)