16.7.2016

Vuosikas Hertta

IMG_1043
12kk Kuva: Taija Linna
Maailman paras ja ihanin Hertta täytti eilen jo yhden vuoden. Tämä koira on alusta asti tuntunut niiin omalta, ja totesinkin kaverille että Hertan myötä olen viimeistään myynyt sieluni punaisille irlanninsettereille :D

Hertan pentuaikaa uskaltaisin sanoa aika helpoksi, kun olen lähipiirin ja ystävien pentuaikaongelmia kuunnellut. Toki kaikki on niin yksilöllistä, ja riippuu varmasti siitä miten itse asiat kokee. Hertta ei kuitenkaan ole vielä ikinä rikkonut mitään ihmisille kuuluvaa. Noin puolen vuoden iässä se räjäytti sisälmykset omasta pedistään, mutta sekin oli vain Biltemasta ostettu parinkympin peti. Kaikki lelutkin on pysyneet tuon koiran käsittelyssä ehjänä. Hertta osaa olla välillä hyvin päättäväinen jääräpää, mutta pääasiassa se on kuitenkin tosi kiltti mamantyttö. Lenkkeillään lähes missä vaan ilman hihnaa, koska Hertta ei poistu näköpiiristä. Yleensä se hölköttelee muutaman metrin säteellä minusta. Vastaantulijan bongatessaan tulee Hertta heti luokseni, sitä on kyllä ihan hirveästi opeteltukin.

hertanliivit

Hertasta varmasti saan leivottua ihan kivan harrastuskaverinkin, mutta saas nähdä mihin lajeihin lopulta päädytään. Aloitetaan kunnon agilityn alkeiskurssi muutaman viikon päästä, enkä malttaisi odottaa. Myös rally-tokoryhmään ilmoittauduttiin. Hertta on sellainen hidas mietiskelijä. Vaikka Hertta on hyvin ahne koira, se ei turhia hötkyile, vaan suorittaa tasaisen varmasti ja oikeastaan aika verkkaisesti annetut tehtävät. Ehkäpä vauhti kasvaa, kun se saa itsevarmuutta.

herttauimassa

Synttärilahjaksi ostin Hertalle pelastusliivit, sillä tuo koira on ihan mahdoton vesipeto. Hertta rrrrrakastaa vedessä läträämistä, ja käy kyllä aina sotkemassa itsensä pieninpiinkin mutalätäköihin. Hertta ei kuitenkaan edes yritä uida, ja muutaman kerran se on vajonnut ihan uppeluksiin kun tassut eivät ole enää yltäneet pohjaan. Tosi outoa, ettei se edes yritä sellaista hätäpolskimista. Nyt on mullakin rannalla rauhallisempi olo, kun tiedän että Hertalla on pelastusliivit niskassa. Yritetään myös opiskella uimista liivien avulla, nyt kun vesikin on vielä lämmintä

herttapärskii

Tänään käytiin testaamassa pelastusliivejä, ja vaikutti tosi hyvältä. Nämä meidän pelastusliivit on Hööksistä, ja alennuksessa maksoivat himpun verran alle 13e. Minusta ihan passelit!

herttapää

Tästä koirasta on vaan tullut niin mahdottoman rakas ja tärkeä osa mun elämää. Kesä on ollut mun töiden takia tosi kiireinen, ja olen viikonloppuisin paiskinut jopa 16h työpäivää. Onneksi Hertalle on aina olemassa tuttu ja turvallinen hoitopaikka mun vanhempieni luona. Siellä se viihtyy yhtä hyvin kuin kotona. Maalla saa juosta ulkona niin paljon kuin huvittaa, tietenkin koirakavereiden kanssa. Välillä Hertta voisi edes esittää, että sillä on ollut ikävä minua hoidossa ollessaan :D

Uintikuva: Eetu Sällinen

2 kommenttia: