11.10.2016

Viikonloppu Tampereella

Vietettiin Hertan kanssa hieman pidennetty viikonloppu Tampereella. Mitään kummempaa ohjelmaa en ollut suunnitellut, mutta tavattiin muutama koiratuttu ja Hertan kasvattajaa. Tutkittiin tietysti uusia lenkkimaastoja, ja kierrettiin muutama kiva luontopolku.

mäjahertti

Hertta oli oikein reipas reissukoira, ja maalaisjunttini sopeutui kerrostaloelämään hyvin. Väsymyksen kyllä huomasi, uudet hajut, äänet ja runsas tekeminen teki tehtävänsä.

herttajasukulaisetr
Vas. Hertta, sisko Ruska, emä Kaisla, isoäiti Pihka ja vääränrotuiset Hekla ja Hilla.
Perjantaina tavattiin pitkästä aikaa Hertan kasvattajaa, ja paikalle pääsi myös Hertan sisko Ruska omistajineen. Oli hauskaa miten samannäköisiä siskot olivat. Siis lähes identtisiä! Ulkonäön lisäksi eleet ja ilmeetkin olivat ihan samanlaisia. Tytöillä synkkasi heti hyvin, ja ne viilettivät kilpaa pitkin metsää. Aina ei ollut ihan varma, kumpi juoksi edellä.

herttaseisoo
Hertta 15kk
päää

Käytiin viikonlopun aikana kiertämässä Hervannan luontopolku (5km) kahdesti sekä Suolijärven luontopolku (4,5km) myös pariin otteeseen. Mitäpä sitä hyväksi havaittuja reittejä muuttamaan! Oli kiva, että kaupungista löytyi kunnon metsämaastoa, jossa uskalsi päästää koiran vapaaksi juoksentelemaan.

mäjahertti2
Tampere oli oikein viihtyisä, ja kohteli meitä hyvin. Ensi kerralla olisi tarkoitus käydä tutustumassa Tampereen koirauimalaan, josko Herttakin oppisi ensi kesäksi uimaan :D Kunhan vaan saadaan joku kaveri houkuteltua mukaan, sillä yksin ei puoleksi tunniksi kannata aikaa sinne varata. Jos blogin lukijoista löytyy joku Tamperelainen, joka haluaisi jakaa uintikuluja meidän kanssamme, ota ihmeessä yhteyttä! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti