26.10.2012

Koirakuvaamisen haasteet

Kati oli tehnyt hauskan postauksen koirien valokuvaamisesta, ja haastoi muutkin kameraa useasti ulkoiluttavat bloggaajat mukaan. Innostuin hauskan postauksen selattuani itsekin tästä ja etsin teille muutamia "helmiä" arkistoista. Tajusin kuvia selatessa että otin kesällä laittoman vähän kuvia koirista! Olen kuvannut aika paljon keikkoja ja tapahtumia, sekä ihmisiä ja jopa bändin promokuvat. Koirakuvaaminen on jäänyt kamalan vähälle, etenkin omien koirien kuvaaminen. Onneksi niistä on niin paljon kuvia, että materiaalia kyllä riitti!

Silloin kun on ottanut monta "kivaa" kuvaa koirista, siirtää ne innoissaan koneelle ja toteaa että suurin osa on ihan järkyttäviä, ei fiilis ole erityisen kiva. Itse olen monesti selannut muiden blogeja ja nyyhkytellyt, kun kaikki muut on niin hyviä kuvaamaan ja itse ei saa edes paikallaan istuvasta koirasta normaalia kuvaa. Tarkennus on taustassa, koira läähättää ja kuola lentää, koiralla silmät kiinni, värit on kamalat, valotus on täysin väärä... :D Koirien kuvaaminen ei todellakaan ole helppoa. Itse olen huomannut, että jos yritän lavastaa tilanteen, koira ei varmasti suostu yhteistyöhön. Esimerkiksi tässä yritin ottaa Moonasta ja Oskusta kivaa äiti & poika kuvaa, mutta kumpaakaan ei kiinnostanut istua kostealla sammalella..

Photobucket

Tuo pään kääntäminen on etenkin Maxin bravuuri. Se ei ikinä tahdo katsoa kameraan, vaikka sitä miten kutsuu. Tässä kuvassa on muutenkin ihan liikaa valoa ja tausta on palanut rumasti puhki.

Photobucket

Pääkuvia ottaessa usein noilla on silmät kiinni. Enkä tykkää kuvista, joissa koira läähättää ja on yltä päältä kuolassa. Tottakai se on vain todellisuutta, eikä se tilannekuvissa haittaa. Mutta jos löydät kivan taustan, ja yrität saada koirasta edustavaa kuvaa...

Photobucket

Nita on aika taitava siristelemään silmiä, silloin kun yritän ottaa siitä pääkuvaa. Tämän kuvan tarkoitus taisi olla tuo panta, mutta koiran naamalla on ikävät varjot, taustalla ruma koirapuiston aita eikä ilmekään ole kauhean kaunis.

Photobucket

Usein kun huomaa että koira tekee jotain mielenkiintoista, on kamera kiinni ja linssinsuojus paikallaan. Hätäisesti kun yrittää ottaa kuvaa, käy helposti näin.... Rajaus on mielenkiintoinen, kenties jokin taiteellinen näkemys? Tarkennuskin on varsin nerokas. Kuvassa Max on sukellellut kivasti lumessa ja kuonon päälle on jäänyt hauskasti lunta. Mutta ei se oikein tuosta ilmene.

Photobucket

Tässäkään kuvassa tarkennus ei ole ihan kohdallaan. Olisihan se nyt paljon hienompi jos etualan koira olisi skarppi, ja vielä kokonaan kuvassa. Mutta ei sitä aina ehdi nopean setterin mukaan..

Photobucket

Kiva leikkikuva neljästä koirasta, mutta mites toi rajaus ja tarkenus? :D

Photobucket

Tässä vielä toinen esimerkki tilannekuvasta. Nita seisoo vapaasti kylki kuvaajaan päin, mutta Luke päättää just sillon tulla siihen kameran eteen pyörimään...

Photobucket

Tehkää muutkin ihmeessä tälläisiä postauksia, näitä pilalle menneitä otoksia oli hauska selata! :D Oon myös miettinyt, kiinnostaisiko teitä jotkut tutoriaalit? Mulla on päivisin ihan liikaa aikaa, mutta en osaa päättää viitsinkö koirablogiin tutoriaaleja laittaa, ja omaa blogia en tahdo aloittaa..

6 kommenttia:

  1. Ulkona hyvässä valaistuksessa kuvat onnistuu itselläni ehkä parhaiten. Oon aika tumpelo vaihtelemaan kameran asetuksia eikä tuo putkikaan tuossa mikään paras ole, mutta kelpaa mulle :')
    Liikekuvat halliolosuhteissa (näyttelyt, mätsärit) tuottaa päänvaivaa. Jos koira on täysin paikoillaan, kuva onnistuu joskus, mutta pienikin liikahdus niin kuva onkin sitte roskakorikamaa :D Liikekuvat on joskus ulkonakin hirmu hankalia, mä en vaan tajua millaiset ne asetukset pitäis olla... :D Kameranahan mulla on siis Canon EOS 1000D ja putkena siinä mukana tullut 18-55mm..
    Mä siis ainakin mielelläni lueskelisin tutoriaaleja :)

    VastaaPoista
  2. Tosta ekasta kuvasta tuli mieleen koiran peilikuva, niinkuin se istuisi peilin edessä.:)

    Koiran kuvaaminen on kyllä aika hankalaa, varsinkin vilkkaan koiran! En ikinä kerkee mitään asetuksia laittelemaan jos Elsa juoksee vapaana.:D Usein koitan ottaa aika kaukaa noita leikkimiskuvia niin voi sitten rajata ne sopivaksi kuvankäsittelyohjelmalla.

    VastaaPoista
  3. Tunnustaudun yhtä tyhmäks ku Katikin, samaa siis kyselen :D

    VastaaPoista
  4. Haha, niiiiiin tuttuja tuollaiset kuvat, niin tuttuja :D Oma kamera on vieläpä ihan perusdigi ja koirat kyllä vetää ihan kuus nolla sitä kameraa.. No joo, tuskimpa sillä kameran tyypillä ja laadulla on väliä, jos kuvauskohteena on koira joka edes suurinpiirtein jaksaa sohvalla kääntää kylkeä 8)

    VastaaPoista
  5. Mira/ Tuo sisällä kuvaaminen on jo niin välineurheilua, itse en tykkää yhtään kuvata sisätiloissa. Luonnonvalo on kaikista paras :)

    Jenni/ Joo mäkin yritän kuvata niin että kuvaa saa rajattua, mutta aina ei mee niinku elokuvissa! Etenkin kun mulla ei ole zoomiputkea.

    Katikki/ No se on semmonen step-by-step ohje! :D

    Maikki/ ^:D

    Laura/ Joo eipä sillä kameralla ole niin suurta merkitystä varsinkin asettelu ja valotusjutuissa! :)

    VastaaPoista