Viime viikon perjantaina bongasin Facebookista vapautuneen paikan pentuagilityryhmään. Nopeasti naputtelin sähköpostia, ja saatiin paikka Hertan kanssa. Maaliskuun alussa päästiin jo kerran kokeilemaan agilityä ensimmäistä kertaa, kun tuo "oma seura" järjesti pennuille tutustumistunnin. Kouluttaja oli tosi hyvä, ja tykkäsin tunnista paljon. Siitä alkoikin kyteä ajatus harrastuksesta. Silloin kaikki kurssit olivat täynnä, mutta onneksi saatiin paikka vähän jälkijunassa.
Ihan aluksi me vain leikittiin kentällä, ja olin oikeasti todella yllättynyt siitä miten hyvin Hertta leikki! Toki sillä on setterimäisen pehmeä ote lelusta, mutta huomaan jo paljon parannusta. Ollaan harjoiteltu kotonakin leikkimistä niin, että Hertta voittaa aina. Lelun luovuttaessa se saa herkun. Tällä viikolla vaan huomasin, että leikin jälkeen ei meinannut namit enää maistua, vaan koira kyttäsi koska pääsee taas lelun kimppuun. Tätä alamme työstämään, sillä ei ole todellakaan kiva jos koira sylkee palkan pois. Tehtiin mm. harjoitusta, jossa kouluttaja piti Herttaa kiinni ja itse kävelin jonkun matkan päähän. Pudotin lelun noin puoleen väliin, ja tarkoitus oli että koira nappaa lelun luokse tullessaan. Sitten riehuttiin ja kiskottiin lelua kilpaa.
Siivekkeiden läpimenoa tehtiin naksuttimen kanssa. Tarkoitus on, että koira oppisi alusta saakka itse ohjautumaan esteille, eikä seuraa vain ohjaajan kättä. Hertta ei ehkä ihan hoksannut, mistä se naksu tuli, vaan haahuili siinä jossain siivekkeiden välissä. Pitäisi päästä taas hallille naksuttelemaan, että koira oikeasti saisi jutun juonesta kiinni ja tekemisen vähän vauhdikkaammaksi. Nyt se vain laiskanpuoleisesti löntysteli ympäriinsä :D Maanantaina tehtiin siivekkeiden läpimenoa ihan vain namialustalla ja harjoiteltiin samalla etenemistä.
Sitten päästäänkin Hertan lemppariin, eli putkeen. Hertta on jo nyt ihan hulluna tähän esteeseen. Sen mielestä muiden esteiden harjoitukset on olleet tylsiä, mutta putkirallittelu on hurjan kivaa. Ensin en meinannut edes saada koko koiraa sieltä läpi, mutta ensimmäisen kerran jälkeen ei ollut enää paluuta. Jopa eilen näyttelytreeneissä mulla oli vaikeuksia pidellä Herttaa, kun se näki putken suun. Toistaiseksi ollaan vaan menty suoraa pitkää putkea.
Aloiteltiin hieman kujakeppejäkin. Hertta hieman vieroksui metalliosia, vaikkei ole muuten näyttänyt minkäänlaista alusta-arkuutta. Muutaman kerran jälkeen koira meni jo tosi reippaasti kujan läpi. Ajattelin ensikuussa hommata omatoimitreenaamisoikeuden meidän seuran halliin, niin päästään vähän harjoittelemaan näitä alkeisjuttuja. Tarkoitus olisi lähteä "paukuttelemaan" keinua, tehdä siivekkeiden läpijuoksua ja putkea. Katsotaan, mitä saan ammennettua tältä pentuagilitykurssilta, sillä haluan harjoitella turvallisesti.
Nita nimittäin kävi eilen pitkästä aikaa hierottavana, ja oli todella hyvässä kunnossa. Aikaisemmin se on ollut aina ihan tukossa koko koira. Osoitankin syyttävän sormeni agilityyn, ja totean että se laji ei todellakaan sopinut Nitan kropalle. Vielä viime syksynäkin koira oli juntturassa, vaikka ollaan käyty agilitykentällä viimeksi tammikuussa 2014.
Agilityn lopettaminen Nitan kanssa on ollut hyvä päätös, ja nyt se alkaa näkyä koiran hyvinvoinnissa. :) Hierojalla ei siis tarvitse enää ravata vähän väliä, vaan kerran-pari vuodessa riittää hyvin. En enää yhtään ihmettele, miksi koiralla oli aina niin huono motivaatio lähteä treeneihin. Kisavideot on ihan kamalaa katsottavaa. Rally-tokotreeneissä Nita tekee hommia aina täysillä häntä vispaten. Kisoissakin sillä on fiilis korkealla, eikä ole vielä kertaakaan tullut eteen päivää, kun koiraa ei muka huvittaisi.
Tokon suhteen ollaan oltu laiskoja. Näyttelykalenteri sen sijaan täyttyy huimaa vauhtia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti