31.10.2011

Seinäjoki KV

Lauantai menikin Seinäjoella kehää pyörittäessä. Sunnuntaina oli vuorossa se kauhulla odotettu päivä, kun Nita oli ensimmäistä kertaa ilmoitettu kansainväliseen koiranäyttelyyn.

Englanninsetterit alkoi heti yhdeksältä, ja oltiin paikalla kahdeksan jälkeen. Pian uroksia huudeltiin kehään ja tuomarin linja tuli aika kättelyssä selväksi, sieltä tuli joko H tai ERI. Ja SA oli kovin tiukassa. Avoimen luokan narttuihin oli ilmoitettu kolme koiraa, joista kaksi ensimmäistä lähtivät kehästä keltaisen nauhan kanssa. Nita ainoana sai erinomaisen, ja oli näin luokkansa paras. SAta ei tällä kertaa irronnut ahtaiden takaliikkeiden takia. Tuomari kuitenkin totesi "I like this dog very much". Tuomarina oli Per-Harald Nymark Norjasta.

Nitan arvostelu on jotain ihan siansaksaa (Norjaa) ja sihteerin käsiala ei juurikaan helpota asiaa. Kehän laidalla oli kuitenkin joku kiva ihminen, joka mulle arvostelun suomensi! Tässä tälläinen vapaa suomennos, toivottavasti on yhtään sinne päin:

"Keskikokoinen, valkea narttu punaisin merkein. Erittäin hyvää tyyppiä. Femiininen pää, hyvin kehittynyt rinta. Hyvät kulmaukset kauttaaltaan. Erinomainen turkin laatu, erittäin hyvä luonne. Hyvät sivuliikkeet, ahtaat takaa." AVO-ERI AVK-1

Kuvat (c) Taija Linna, www.setteri.com

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Nitaa pyydettiin lauantai-iltana myös lainaan Junior Handler kehään. Lupasin että saa sitä ainakin kokeilla, ja jos hyvin sujuu niin kehäänkin sen saa ottaa. Heidin mukaan Nita lähti oikein mielellään, eikä se mun perään haikaillut ollenkaan! Olin niin ylpeä että tuo jaksoi sen 50min. kestävän kehän. Heidi & Nita sijoittuivatkin piirinmestaruuskisassa kolmanneksi :)

Photobucket
Nita & Heidi!

ps. Kattokaa miten söpön kansion ostin Nitan papereille! ja tottakai EU-passille samaan sävyyn suojamuovi. Iskä tosin ei luvannut tätä käyttää kokeissa, höh!

Photobucket

6 kommenttia:

  1. Onnea hyvästä näyttelytuloksesta!:) Pitäis kans ostaa tuollanen kansio papereille, mutta tosin ainakaan nyt sille ei ole käyttöä.:D

    VastaaPoista
  2. Faline/ mä oon jo pitkään aikonu ostaa, joka näyttelyssä noita hiplannut :D ärsyttää ku se rekisteriote on aina ihan tuhannen mytyssä jossain laukun pohjalla.

    VastaaPoista
  3. Nita on kaunis kameli <3 mä tykkään siitä, ei oo niin karvapusikko. Sporttimallinen ja kuitenki niin persoonallisen näkönen agga. Ja tuo kansio papereille, mä tahon kans, mut iiik pinkkinä!!!!

    VastaaPoista
  4. Katikki/ Nita on <3 varsinkin kun se on nyt trimamttu. Ja oli se tuon aamun puhdas ja takuton! sitte joku vei sen pellolle ja koko koira on taas ihan musta XD sinne meni parin tunnin pesu ja kuivaussessiot.

    vitsi toi kansio on niiin huippu! sinne menee agilitykirjat ja kaikki. Pitäs ostaa toinen oikean värinen kuulemma, että sais Maxin ja Moonan paperit sinne samaan kansioon. Mitä vikaa on vaaleanpunaisessa...... Ja kyllähän nyt Venus ainakin tarvii ihkaoman pinkin kansion ainakin ;)

    VastaaPoista
  5. Vautsi, kaunis Nita! Ja vähänkö toi kansio on söpö. :]

    VastaaPoista
  6. Nelli/ Nita kiittää kehuista :)

    VastaaPoista