20.1.2016

Pentutokoilua



Kuvailin yksi ilta videota kun tehtiin Hertan kanssa "kotiläksyjä". Aloitettiin pari viikkoa sitten pentujen tokokurssi, koska laji on mulle itselleni aika vieras. Kyllä Nitan kanssa on tullut jotain räpellettyä, ja muutama kurssikin käytyä. Silti jotenkin olen ihan pihalla tästä pennun kanssa harjoittelemisesta, varsinkin kun Nitan kanssa kaikki on tehty vähän sinne päin tai väärin :D

Mulla oli jotenkin hirveä kynnys julkaista tätä videota blogissa, koska "nyyh me ei osata mitään!!". Sitä törmää usein videoihin Hertan ikäisistä pennuista, joilla on jo homma hyvin hanskassa. Me ei vaan olla oikeastaan tokoa treenattu, koska olen keskittynyt enemmänkin arkisiin asioihin. Että normaali elämä olisi koiran kanssa mukavaa ja mahdollisimman "vaivatonta". Enkä tietenkään tarkoita, että treenaaminen ja arkijutut sulkisivat toisensa jotenkin pois.

Lisäksi olen jotenkin pelännyt, että opetan kaiken taas väärin. Odottelin siksi innolla tätä kurssia, että on joku neuvomassa ja kertomassa, mitä teen väärin ja miten asiat kannattaisi tehdä. Oikeasti muihin vertaaminen on naurettavan tyhmää, samoin koiran pilaamisen pelkääminen. Kokeilemalla sitä oppii, ja aina voi opettaa uusiksi. Eiköhän tämä tästä lähde pikkuhiljaa etenemään, ja on kiva kun on videomateriaalia niin näkee sitten mahdollisen kehityksenkin jossain vaiheessa.

Mitäpä sitä selittelemään sen kummemmin. Treeniä on takana tosi vähä, koska minä. :D Huomenna taas päästään tekemään juttuja valvovan silmän alle. En tiedä, onko Toko koskaan meidän laji, mutta ainakin saadaa hyvä pohja rally-tokoa ajatellen!

Pakko vielä kertoa, että opetin Hertan antamaan tassua ihan vaan poikaystävän mieliksi. Nyt on mies ja koira onnellisia, kun Hertta saa nakkia ja mies teetättää koiralla temppuja.

11 kommenttia:

  1. Ihana Hertta :D Tosi siistit nuo istu-maahan vaihdot! Mielenkiinnosta mitä haetaan tuolla kun heität namin pwrusasennosta koiran eteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Tarkoitus olisi saada vauhtia noihin sivulletuloihin, kun se tulee kauempaa siihen. Mutta johtunee pienestä tilasta, ei kauheasti vauhtia saatu. Treenihallin nurminatolla onnistuu paremmin. Sen kummemmin en osaa vastata, ollaan tehty näitä meidän kouluttajan neuvon mukaan :D

      Poista
  2. Mä en voi käsittää miten upea Hertta on <3 Tykkään ihan mielettömästi!

    Mulla on ollut ihan samat fiilikset Paavon kanssa, varsinkin alkuun. Että osaako mitään, kaikki samanikäiset on hirveästi edellä, jne. Varsinkin kun viime kesä oli blogipiireissä varsinainen pentukesä, ja niitä superhyper taitavia pentuja oli kaikkialla. Mulle Paavo on ensimmäinen koira, ja se vielä on lisännyt sitä epävarmuutta, että teenkö nyt yhtään mitään oikein. Nykyäänkin tuntuu aina löytyvän joku, joka on osannut samat asiat tuplasti nuorempana tai paljon paremmin yms. On ollut itselläkin tosi kova koulu siihen, ettei pidä verrata (eikä se ole vieläkään mennyt täysin perille). Jokatapauksessa, mun mielestä saat olla ihan ylpeä Hertasta. Hienosti te pärjäätte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3 se on tuommonen mietiskelijätyyppi!

      Blogien lukeminen on kyllä pahasta aina välillä. Pitäisi vaan antaa olla, mutta kyllä sitä itsekin tulee liian usein vertailtua muihin. Tsemppiä teillekin Paavon kanssa treeneihin, ensimmäisen koiran kanssa kaikki on niin uutta ja jännää :)

      Poista
  3. Ei kyllä ole mitään hävettävää teillä, sitä paitsi jokainen tekee omalla tasollaan ja kaikki me on lähdetty ruohonjuuritasolta treenaamaan, ei kukaan oo seppä syntyessään! Virheitä saa ja pitääkin tehdä jos haluaa kehittyä. Ja teidän tekeminenhän näytti oikein hyvältä, Hertta keskittyy eikä sählää, nuo i-m vaihdot sivulla on myös tosi sujuvat. Hertta on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!<3 kyllä tää tästä, kunhan luotan enemmän itseeni :')

      Poista
  4. Hauskannäköistä menoa! Ihana koipikaveri :) Hertta tuntuu olevan ikäisekseen hirmu nokkela ja tuollainen kaveri, joka handlaa jo jalkojansa ihan näppärästi. Verrattuna esimerkiksi Marttaan tuon ikäisenä, niin se oli puupää ja kaatuileva bambi :-D Tuo "väli"-käsky on ollut ainakin itsellä kätevä, mä oon koira jalkojen välissä pyörinyt itseni ympäri ja näin oon saanut myös ne takajalatkin käyttöön. Ja kun koira tietää omistavansa takajalat, niin sivulletulokin on alkanut sujumaan muittamutkitta ja suoraan. Mielenkiinnosta kanssa ihmettelen kyllä tuota kouluttajan palkkaamistyyliä - nyt periaatteessa "eka palkka" tulee joo naksusta, mutta se varsinainen "moottori" on tuo nami. Nyt nami omasta mielestäni kannustaa koiraa lähtemään pois tuosta perusasennosta, mikä ei ehkä tulevaisuuden kannalta ole järkevää. Miksi et voi palkata suoraan peruasentoon? Haluaisin perusteluja kuulla kouluttajalta mikä sillä on tuossa ideana :D

    Itsekin vertailin mielessäni aiemmin sitä kuinka "jäljessä" Martta oli pariin koirakaveriinsa verrattuna. Halusin panostaa kuitenkin Martan kohdalla siihen arkikäyttäytymiseen ja häiriöön/alustoihin/paikkoihin jne. ensin ennenkuin alan treenaamaan kunnolla. Täytyy sanoa, että oli muuten fiksu järjestys - toimii muiden koirien alla eikä piittaa esimerkiksi ihmismassoista mitään :-D Nyt taas niillä parilla koirakaverilla on taas kuppi toisinpäin - treenattu on ja pitkältikin, mutta häiriön alaisuudessa treenaaminen napsii ja arjessakin muutama asia pökkii. Älä siis yhtään koe huonoa omaatuntoa, parempi olla helppo arjessa kuin hyvä treenikentällä! Treenikentällä kehittyminen nimittäin on huomattavasti helpompaa kuin normaaliarkiasioiden muuttaminen toisenlaisiksi :) Ja kun on itse tyytyväinen koiraan, niin se on tärkeintä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hertta kyllä handlaan jalat hyvin, ja ollaan nyt otettu kääntymistreeniäkin :) palkkaan kyllä Hertan jokaisesta sivulletulosta siihen sivulle, ja tehdään ihan niitäkin. Välillä vapautan sen ja heitän namin kauas itsestäni, ja sitten pyydän sen taas sivulle. Näin siihen on tarkoitus saada vähän eri kulmia ja ennenkaikkea vauhtia. Avustajan kanssa tämä olis parempi tehdäkin, että se voisi pitää koiraa kauempana ja itse kutsua niin ei tarvi viskellä nameja :D selitin ehkä vähän huonosti, meidän kouluttaja on ihan huippu, en vaan osaa ilmaista kaikkea hyvin.

      Meillä on pentukurssilla samaa ilmiötä, eli osa ei kykene tekemään töitä häiriössä. Hertta on kyllä niin ihana, kun se tekee aina täysillä duunia mulle eikä ole kiinnostunut treenikamuista.

      Poista
  5. Nonni, aivan joo :) Kuka teillä on muuten vetäjänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käydään Koirakoulu fiiliksellä, Minna Niskalan opeissa!

      Poista
    2. Aivan joo, Minnasta mäkin tykkään :)

      Poista