17.4.2016

Vaasa KV 2016

Nitajahertta


Eilen ajeltiin Hertan kanssa aamupäivästä Vaasaan kohti ensimmäistä virallista näyttelyä. Saavuttiin pelipaikalle oikein hyvään aikaan, sillä meidän kehän tuomari Ekaterina Senashenko oli todella ripeä arvostelemaan ja aikataulut pitivät minuutilleen paikkansa. Ehdin rupatella tuttujen kanssa ja Hertta sai vähän purkaa ylimääräiset energiat ja rauhoittua ennen kehään menemistä.

Pakko kyllä kehua että Vaasassa on aina niin hyvä liikenteenohjaus ja muutenkin halli on tosi tilava sekä toimiva!

Hertta oli ensimmäinen narttu kehässä. Junioriluokkaan oli ilmoitettu yhteensä seitsämän koiraa, joten kilpailuakin oli. Junnunartut eivät tällä kertaa olleet niin kovasti tuomarin mieleen, sillä vain yhdelle annettiin erinomainen. Nää pikkuiset tytöt on vielä niin keskeneräisiä, ja Hertta ainakin on ihan pentu vielä. :D Kehä meni ihan ok mun mielestä, tuomari toivoi lisää treeniä.

"Femine young female. Elegant head. Upright front. Croup should be better. Enough deep chest. Correct angulation in hind quarters. Correct coat. Front movement should be much better. Needs show training" JUN-EH JUK4

Olisin ehkä toivonut hieman kattavampaa arvostelua, sillä tämä oli melko lyhyt ja ytimekäs. Hertta on vielä löysä joka suuntaan. joten uskon ja toivon että etuliikkeet kehittyvät iän myötä. Neiti oli myös aika innoissaan, eikä olisi malttanut pysyä ravilla, ja se aiheuttaa aika lennokasta askellusta etupäähän :D Tuomarin tullessa tutkimaan yritti Hertta antaa suukkoja ja tuomari vielä yllytti sitä hyppimään itseään vasten. Sen jälkeen meni vähän pakka sekaisin, enkä meinannut saada koiraa rauhoittumaan. Hampaiden näyttöä Hertta ei ole koskaan väistänyt, mutta nyt se yritti leikkiä tuomarin kanssa ja väisti lähestyvää kättä. Näytti kyllä hienosti hampaat kun sain koiran rauhoittumaan ja kommennettua takaisin seisomaan.

Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että päästiin kilpailuluokassa edes sijoittumaan! En odottanut mitään kummempaa menestystä saati tulosta, ja tästä on taas hyvä jatkaa :)

Harmi ettei mulle sattunut yhtään kuvia näyttelystä, mutta oli jotenkin vapauttavaa olla liikkeellä ilman kameraa. Ensiviikonloppuna suunnataan Ruovedelle ryhmikseen, jonne on ilmoitettu vain kahdeksan punaista. Sinne olen saanut houkuteltua kameramiehenkin mukaan, joten saatte sitten nähdä kuvia kehästäkin. :)

2 kommenttia:

  1. Hienosti meni eka virallinen, ihana punainen! Voisitko tehdä postausta setterin turkinhoidosta/trimmaamisesta sekä näyttelyyn valmistautumisesta? Kiinnostaa ihan hirveästi! Itsellä lyhytkarvainen koira ja setterit kiinnostaa seuraavana rotuvaihtoehtona. Tuntuu ainakin että hirveästi tavaraa tarvii korvahuppuineen ja kylpytakkeineen kun on itse tottunut tyyliin pyyhkäisemään koiraa pyyhkeellä ennen kehää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä postausidea, mä olen vielä ihan aloitteleva tässä kun nuo muut on olleet bikinimallia :D täytyy ehdottomasti pistää idea korvan taakse, kun tässä Hertan kanssa opetellaan turkinhoitojuttuja!

      Poista