25.4.2012

Tiistaitreeni

Photobucket

Eilen käytiin taas treenaamassa viikottaisissa treeneissä. Viimetiistai jouduttiin jättämään väliin sillä mä itse olin Järvenpäässä, ammattikoulujen välisissä Sakustarskisoissa. Eikä ollut ihan turha reissu, kun sijoittauduin 53 osallistujan joukosta kolmanneksi "digikuvataidetta päivässä" -sarjassa.

 Eiliset treenit oli kieltämättä tosi mielenkiintoiset. Aluksi mut valtasi epätoivo kun yritin tutustua rataan, enkä saanut siihen mitään tolkkua. Niklas kuitenkin näytti miten kannattaa tehdä, ja johan alkoi sujua. Lähdössä jätin koiran vinoon ja menin itse mahdollisimman lähelle kakkoshyppyä, selkä siihen päin. Koira pakkovalssilla kakkoshypylle, putkella "putkilukko" eli huikattiin koiran nimi kun se oli vielä putkessa ettei se juokse täysillä eteenpäin putkesta päästyään.

Kun koira oli putkessa, piti itse ehtiä nopeasti neloshypyn lähettyville ja taas koira pakkovalsilla neloshypyn yli, samoin vitosen. Vitosella tein jaakotuksen ja koira putkeen.

10-putken jälkeen mahdollisimman lähelle hyppyä, koira takaakiertoon ja persjättö. Putkeen koira taas valssilla, ja siitä odottamaan koiraa hypylle. Seisoin itse tavallaan selkä tuonne renkaalle päin, heitin koiran hypyn yli oikealla kädellä ja otin sen haltuun vasemmalla, siitä aalle. Aalla Nita otti niiiin hienot kontaktit! ja lähti vielä takaakiertoon tosi hyvin. kokeilin tuossa saksalaista, eli juoksin hyppyjen välistä ja yritin saada koiran 16-hypylle. Nita yritti tulla koko ajan mun mukaan, mutta sain mä sen sitten lopuksi toimimaan.

Oli varsin hienot treenit ja saatiin paljon positiivistä palautetta! Mua myös pyydettiin vetämään kesällä parit treenit nuorille harrastajille yhteen seuraan. Saa nähdä mitä siitä tulee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti