21.8.2012

Epikset

Tänään käytiin Suupohjan koirakerhon järjestämissä epävirallisissa agilitykisoissa. Ilmoitin Nitan kilpaileviin sekä otettiin lisästartti mölleissä. Radat oli melko haastavia, mikä oli itseasiassa kiva! Usein epiksissä on todella helppoja ratoja.

Mä en jaksanut piirtää ratoja, mutta mulla on kerrankin videot! Mölliradalla oli siis kaksi suoraa putkea vierekkäin (ei näy videossa). Nita oli melko hidas ja huomaan että itsekin hidastin koiraa todella paljon. Ensimmäisen hypyn rima putosi (jätin kai liian lähelle?). Toinen virhe tuli tuossa muurin jälkeisillä hypyillä kun ohjasin huonosti eikä koira nähnyt estettä. Tuloksena taisi olla 10, ihanneajasta ja meidän ajasta en tiedä yhtään..

 

Kilpailevien rata oli melko kiemurainen ja sisälsi paljon takaakiertoja :D Tältä radalta tuloksena HYL sillä kuten arvasin, puomi veti koiraa puoleensa vaikka putkeen olisi pitänyt mennä. Loppurata menikin ihan jees, mutta vauhtia olisi saanut olla rutkasti enemmän! Ihanneaika radalle oli 41,5s. Ekan putken jälkeinen hyppy (7) tehtiin kyllä niin tyhmästi. Tajusin myöhemmin, että olisin ihan hyvin voinut odottaa lähempänä putkea ja vetää koiran suoraan tuon hypyn taa, ja se olisi ollutkin huomattavasti nopeampi tapa kuin tuo takaa kierrättäminen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti