14.8.2012

Maailmanlopun agilityangsti

Tänään Nita pääsi kuukauden agilitytauon jälkeen treeneihin. Rataantutustuessa huomasin monta meille harmaita hiuksia tuottavaa kohtaa, esimerkiksi hypyt 12-14, sillä niitä vastassa kahden metrin päässä oli seinä.

Rata lähti ihan hyvin, kun lähdin ykköseltä Nitan kanssa yhdessä. Puomilla se otti ihan kivan alastulokontaktin. Hypyn sijaan tuo meinasi lähteä Aalle, mutta kun otettiin pätkä uudelleen sain ohjattua neidin hienosti hypylle. Mentiin vain 11-putkelle asti, ja tuolta vitoshypyltä sinne meni hienosti.

Pidettiin sitten ainakin puolen tunnin tauko kun muut suorittivat samaa pätkää. Kun päästiin takaisin radalla, Nita oli ihan evvk -asenteella matkassa. Se ei suostunut hyppäämään 12-estettä ollenkaan, ja hiottiinkin noita kolmea hyppyä melkein koko aika. Mulla meni pakka sekaisin kun koira ei toiminut, eikä koko touhusta tullut enää mitään. Höntsättiin lopuksi vain suoralla putkella ja hypyillä, jonka jälkeen lähdettiin jäähdyttelemään. Autossa kirosin hiljaa mielessäni itseäni ja koko agilityharrastusta, mutta nyt illalla miettiessäni luulen tuon haluttomuuden johtuvan hallista ja seinistä. Ulkokentällä tuolla on melkeinpä aina vauhtia (paitsi huonoina päivinä).

Photobucket

Lähdetään lauantaina Pietarsaareen kisaamaan. Näiden treenien jälkeen ei kyllä hirveästi inspiroi ajaa yli 300km kisojen takia, mutta ajatus ulkokentästä lohduttaa hieman. Keskiviikkona olisi yhdet epikset, josko käytäisiin siellä kokeilemassa, vaikka sitten mölliluokassa hakemassa varmuutta.

1 kommentti:

  1. http://lobsteri.blogspot.fi/2012/08/haaste.html

    Teidät on haastettu :D

    VastaaPoista