15.4.2016

Junnuikäinen

Hertta täyttää tänään 9kk. Mun pieni punainen on jo juniori-ikäinen, ja se on kasvanut hurjan isoksi tytöksi.

herttapienijaiso
En kestä!
Murrosikä koettelee meitä, mutta suurimmaksi osaksi ajasta Hertta on oikein mukava ja tottelevainen. Aina välillä se testaa rajojaan, unohtaa omistavansa korvat ja säntäilee hyvien tuoksujen perässä. Hertta on aika kovapäinen - tai siis paljon kovempi mihin olen tottunut. Mulla on paljon opeteltavaa tuon koiran käsittelystä, mutta koko ajan meistä muotoutuu tiiviimpi parivaljakko. Arkiset asiat sujuvat pääasiassa hyvin. Hihnakäytös aiheuttaa aika ajoin päänvaivaa, mutta siinäkin ollaan menty huimasti eteenpäin.

pentu

Eilen kävin Hertan kanssa ihan kahdestaan metsälenkillä. Se pysyi niin kauniisti mun lähellä, teki spurtteja syvemmälle metsään muutaman kymmenen metrin päähän ja palasi aina takaisin. Tuli kutsusta luokse kun vastaan tuli koirakko, jota päästiin sitten hihnassa moikkaamaan. Hertta on varsin photogeeninen tapaus, ja poseeraa mielellään kameralle (heh, ainakin kun on herkkuja taskussa!).

Hertta painaa n. 24kg ja säkäkorkeutta kotimittauksella 61,5cm.

hertta9kk

Huomenna käydään korkkaamassa viralliset näyttelyt tuoreen juniorin kanssa. Minua jännittää ihan kamalasti, ja poden jäätävää vaatekriisiä. Ehkä tämä tästä.

14 kommenttia:

  1. Tsemppiä ekaan näyttelyyn. Hertasta on kasvanut aivan hurjan kaunis!

    VastaaPoista
  2. Voi apua, tuntuu että ihan vasta äskettäin näin tästä neidistä pentukuvia ja nyt se on jo noin iso! :D Ihana tuo vertailukuva. Tosi kaunis on hän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kasvanu ihan hurjan isoks tytöks :) Kiitos!

      Poista
  3. Hertasta on kasvanu kyl hurjan suloinen kaveri! Iik! <3

    http://vellajakumppanit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Hertta on niin kaunis.:) Tsemppiä näyttelyyn!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tsempit tulivat kyllä tarpeeseen :)

      Poista
  5. Hertta on niin kaunis! Ja muutenkin nää punaset on niin makeita <3 Onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punaiset on kyllä niin näyttäviä. Lenkeillä vastaantulijat monesti kehuvat ja huokailevat tuota väritystä :D

      Poista
  6. Kaunis setteri! :3 Tuleva kehien valloittaja ;)

    VastaaPoista