29.10.2015

Hertan kuulumisia

Follow my blog with Bloglovin
minäjahertta


Hertta täytti keskiviikkona jo 15 viikkoa. Tämä ikä avasi meille ovet Mustin & Mirrin pentureffeille, jonne suunnattiin eilen illalla. Hertalla oli siellä hurjan kivaa. Vähän sitä jännittikin - kotona huomasin hilsekerroksen koiran turkissa. Käytöksen puolesta kuitenkaan ei vaikuttanut erityisen stressaantuneelta, vaan sinne se sujahti muiden pentujen sekaan painimaan. Eikä muistanut enää ihmisten olemassaoloa :D

Ollaan muutenkin tavattu niin paljon koirakavereita kuin mahdollista. Musta on oikein kuoriutunut koirapuistotäti - kunhan siellä vaan on tuttua seuraa. Myös Nita on päässyt muutaman kerran mukaan puistoilemaan, jos puisto on ollut tyhjillään. Nita on niin epäsosiaalinen uusia tuttuja kohtaan, mutta Hertan kanssa osaavat pistää puistossa painiksi. Siellä Nita ei pääse huitelemaan hajujen perään ja karkoittamaan Herttaa kannoiltaan.

herttajanova
Hertan "pikkuserkku" novascotiannoutaja Nova
herttajanovapuistossa


Hertan kanssa aloitettiin viime viikolla myös pentukurssi kourakoulu Fiiliksessä. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin paljon asioita joita kotonakin ollaan jo tehty - luoksetuloa, katsekontakia ja maahanmenoa. En olisi uskonut, että mun pieni pentu jaksaa keskittyä treenaamiseen hallissa jossa on muitakin koiria. Mutta niin vaan se teki töitä mun kanssa koko tunnin ajan! Meidän treenaaminen on kuitenkin tapahtunut pääasiassa kotona sisätiloissa, joten oli mukava huomata miten nopeasti pentu sopeutui uuteen paikkaan.

Pentukurssia on vielä jäljellä neljän kerran ajan, ja toivottavasti saadaan jatkossakin lisää hyödyllisiä vinkkejä meidän harjoitteluun. Monesti pentukursseja parjataan ihan turhaksi rahastukseksi, mutta meidän kurssi vaikuttaa tosi lupaavalta. Kouluttajalla on paljon tietoa, ja sain jo ensimmäiseltä kerralta kovasti ajateltavaa meidänkin treenaamiseen.

hertttajakoira


herttajamummi
 Viime viikonloppuna täällä Seinäjoella oli perinteisesti Seinäjoki KV näyttely. Olin itse paikalla turistina ja kuvasin setterikehän. Paikalle oli myös saapunut Hertan kasvattaja sekä paljon sukulaisia molemmin puolin. Oli hieno nähdä livenä Hertan sukulaiskoiria.

Iltapäivästä ennen isoja kehiä kävin kotona hakemassa Hertankin näyttelypaikalle moikkaamaan kasvattajaa (siellä oli sopivasti vähentynyt koira- ja ihmismäärä). Uskomatonta, miten rohkea pentu mulla on. Sinne se käveli itse halliin ja reippaasti eteenpäin. Hetken tutustuttuaan isoäitiinsä Pihkaan, sujahti Hertta hänen häkkiinsä ja otti iltapäivänokoset keskellä näyttelyhälinää.

Hertta on ollut niin hieno pentu, ja olen siitä tosi ylpeä. Asiat ovat sujuneet todella hyvin. Huomenna mennään eläinlääkäriin toisille rokotuksille, ja sitten saadaankin jo osallistua koiratapahtumiin :)

5 kommenttia:

  1. Pidätkö sä siis jotain näyttelytreenejä? Jos pidät niin millaisia ne on ja milloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedän joka toinen perjantai Lakeuden agilityurheilijoiden näyttelytreenejä Hurttahallilla. Seuraavat treenit on perjantaina 13.11 klo 20-21. Jäsenille hinta on 3e ja muille 5e. Siellä harjoitellaan ihan perusjuttuja, ja sieltä saa hyvää häiriötreeniä koiralle :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
    2. Minkä ikäisen koiran sinne voi tuoda? Olen itse kiinnostunut, jos tulisin Feidin kanssa joku kerta.

      Poista
    3. Koiralla tulee olla rokotettu, iällä ei muuten mitään väliä :) Tässä vielä linkki http://lagu.fi/koulutus/muut-lajit-3/

      Poista
    4. Älä välitä, tuolla linkissä on väärät päivämäärät. Mutta seuraava kerta siis 13.11!

      Poista