22.9.2014

Kultamalja & Derby 2014

Viikonloppuna jaettiin jälleen kerran kaksi arvostettua titteliä. Kultamaljassa kilpaili meidän Ärrät ja Derbyssä Poju.

Perjantaina ratkottiin 58 osallistujan joukosta kultamaljafinalistit, jonne tiensä selvitti myös Sänkipellon Rocky. Lauantaina oli vuorossa Deby, jossa 41 osallistujan joukosta valittiin 9 finalistia, mukana myös Sänkipellon Poju. Jo siinä vaiheessa iloittiin, ja odoteltiin sunnuntain finaalia jännityksellä.

Sunnuntaina ratkottiin molempien "ikäkilpailujen" finaali, ja menin itsekin tienvarteen seisoskelemaan ja seuraamaan kasvattien kilpailua. Rocky ja omistajansa tekivät heti aamulla ensimmäisessä erässään lintutyön, joka rankkasi ekipagen korkealle.

Iltapäivällä kahdestatoista finalistista oli tiputettu puolet, ja jatkavista vain kolmella koiralla oli alla lintutyö. Rocky sijoittui lopulta erittäin hienosti toiseksi, kolmannen koiran innostuessa siivittyneistä fasaaneista. Kultamitalikilpailussa se hävisi linnut paritoverilleen hankalassa maastossa. Toinen sija on kuitenkin älyttömän hieno saavutus! Myös voiton vienyt Hilla omistajineen ovat tuttuja, joten iloittiin myös heidän puolestaan :)

Derbyssä saatiin vain yksi ainut lintutilanne, ja sekin vasta ihan lopussa kun oli enää kaksi koiraa jäljellä. Sänkipellon Poju selvitti kuitenkin tiensä tyylikkäällä haulla 5. sijalle!

 photo kultamaljaderby_zps516b26e0.jpg
Sänkipellon Poju & Jari sekä Sänkipellon Rocky & Jukka
Onnittelut vielä koiran omistajille ja ohjaajille, jos tätä blogia eksytte lukemaan ;) Kuva: Jari Vettenniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti