19.6.2016

Club show

DSC_0192.NEF

Lauantaina ajeltiin Hertan kanssa Punaiset- ja punavalkoiset irlanninsetterit ry:n Club show:hun Mänttä-Vilppulaan. Odotin päivää tosi innoissani, sillä mikä voisikaan olla mukavampaa kuin viettää päivä noin 70 setterin ja niiden omistajan seurassa? :D

Hertta oli ilmoitettu junioriluokkaan, jossa oli yhteensä kolme koiraa. Osasin jo arvella tulevan järjestyksen luettelon nähdessäni, ja niinhän se lopulta menikin. Hertta sijoittui juniorinarttujen kolmanneksi. Tuomarina oli Margaret Henderson.

"Good headpropotions. Good finished with muzzle. Well crested neck. Layback of shoulder ok. Would like more sping of rib. Wide hindquarters. Pelvis a little steap cousing to fly her tail. Good feet. Moved freely"

Vapaasti suomennettuna: Hyvät pään mittasuhteet. Hyvin kehittynyt kuono. Hyvin kaareutunut niska(?). Lapojen asento ok. Toivoisin lisää pyöreyttä kylkiin. Avoin takaosa. Hieman jyrkkä lantio jonka takia häntä on lennokas. Hyvät jalat. Liikkuu vapaasti"

hertta11kk2
Hertta 11kk
Oli kuitenkin tosi mukava päivä, ja oli kiva vaihtaa kuulumisia tuttujem kanssa. Hertta esiintyi aluksi tosi mallikkaasti, mutta alkoi hieman turhautua loppua kohden. Täytyy siis ihan oikeasti alkaa treenaamaan sitä että neiti jaksaa nököttää paikallaan. :D Alkuviikosta käytiin myös ensimmäistä kertaa trimmaajalla, ja tuli kyllä ihan erinäköinen koiruus!

Nyt jäädään näyttelytouhuista pariksi kuukaudeksi tauolle, niin saa tuo neitokainen kehittyä rauhassa. Katsotaan, uskallanko ilmoittaa Hertan Seinäjoen ryhmänäyttelyyn elokuussa, Erja Nummen arvioitavaksi.

5 kommenttia:

  1. Kaunis Hertta! Se on tosi kaunis ja kivan mallinen :) tuollainen kevyt ja tasapainoisen näköinen. Ainakin kuvista ja itsehän en mitään rodusta ymmärrä, joten ihan amatöörin arvio vaan. Miellyttää vaan kovasti omaa silmää tuo Hertan ulkonäkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hertta on kyllä kevyt ja siro, siitä minäkin tykkään. :) Etuosa sillä on hieman suora, mutta odotan innolla että miten tuo vielä kasvaa ja kehittyy!

      Poista
  2. Mä oon miettinyt, että miten tuollaisilla roduilla, joilla on vakiintuneena tapana esittää koira pitäen hännästä kiinni, niin vaikuttaisiko arvosteluun jotenkin alentavasti, jos häntä saisikin heilua vapaana ja yleisvaikutelma siitä johtuen hieman muuttuisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut että se vaikuttaisi arvosteluun mitenkään. Itse esitän esimerkiksi Nitan vapaasti aina, koska se paineistuu asettelusta ja menee ihan "kasaan". Riippuu mielestäni hyvin paljon siitä, kummalla tavalla koira näyttää paremmalta, eli koirakohtaista. Kyllä setterikehissä välillä näkee vapaasti seisotettaviakin! :) Erkkarissa tuomari sanoi ettei koiran hännästä saa pitää kiinni, ja jos piti, kävi tuomari heti valittamassa. Että joskus näinkin :D

      Poista